Miten käyttäydytte, kun pinna palaa?

Ajattelin avata tälläsen keskustelun.
Mulla on aika usein pinna kireellä. Johtuu varmaan kiireisestä arjesta ja talouden pyörittämisestä. Näen miestänikin harvoin.
Jaloissa pyörii 1,8 vuotias lapsi. Minun on tosi vaikea hillitä itseäni. En usein huuda, mutta kun poika on tottelematon tai ruikuttaa, eleeni ovat vihaiset ja tempperamenttiset. (riuhtaisen syliin tmv.) Ja puhkun kiukkua.
En vaan ole keksinyt mitään keinoa kuinka voisin hillitä itseäni. Pelkään että lapselle jää traumoja.
Mites teillä?

 

Hyvä että oot ite huomannu sen että se on ongelmasi jotkut äidit eivät nimittäin näe sitä tai myönnä en usko että se kovin paha asia on jos joskus pinnasi palaa lapsenkin nähden! Voitko lähteä kävelylle tai jotain rauhoittuaksesi?

 

Menen toiseen huoneeseen....suihkuun vaikkapa, tai hetkeksi lepäämään.

Lapset passitan omaan huoneeseensa legoämpärin ääreen, piirtämään, dvd:tä katsomaan, tms.

Kun lapsi/lapset oli pienempiä, niin lähdettiin oikeastaan aina ulos kun mulla alkoi vanne kiristää päätä. Lapset rattaisiin ja lenkille. Se helpotti . Tai sitten menin kylmään suihkuun, käväisemään postilaatikolla tms, että sain edes muutaman sekunnin rauhaa.

Laskin myös usein kymmeneen tai sataan, ennen kun reagoin mihinkään lasten huuteluihin, jotta olisin rauhallinen enkä purkaisi turhautumistani heihin tiuskimalla tms.

 

Ajattelin avata tälläsen keskustelun.
Mulla on aika usein pinna kireellä. Johtuu varmaan kiireisestä arjesta ja talouden pyörittämisestä. Näen miestänikin harvoin.
Jaloissa pyörii 1,8 vuotias lapsi. Minun on tosi vaikea hillitä itseäni. En usein huuda, mutta kun poika on tottelematon tai ruikuttaa, eleeni ovat vihaiset ja tempperamenttiset. (riuhtaisen syliin tmv.) Ja puhkun kiukkua.
En vaan ole keksinyt mitään keinoa kuinka voisin hillitä itseäni. Pelkään että lapselle jää traumoja.
Mites teillä?[/quote



OHOH...kaikkea sitä...

 

Sellaset perinteiset. Saatan pomppia tasajalkaa, paiskoa ovia, karjua, heitellä esineitä, kiroilla kuin kapteeni Haddock ja tietty räpytellä käsiäni. Tosin, suutun aika harvoin toisille ihmisille, enempi itselleni tai sitten elottomille esineille (esim. huonekaluja kasatessa niille huonekalun osille ja työkaluille, kun homma ei edisty).

Mä lepyn kyllä nanosekunneissa, enkä kanna kaunaa (vasara on taas mun bestis). Yleensä hermostuminen iskee, kun en ole huolehtinut perustarpeistani, eli olen väsynyt, nälkäinen ja kenties vessahätäinen. Lasten reaktio on yleensä tulla kysymään, tarttenko apua, koska useimmiten tosissaan ähkäilen jonkin laitteen parissa tms.

 

Kun lapselle palaa pinna niin huudan, kun miehelle niin mökötän!

 

Mä hankin jo ennen lapsia asiaan sopivan koulutuksen eli olen suorittanut aikoinaan vanhamuotoisen sairaanhoitajan tutkinnon. Aikaan, jolloin asiakas oli aina oikeassa eikä hermostua saanut, vaikka tulisi kyynärsauvasta keskelle naamaa.

Kyllä mulla siitä huolimatta joskus lasten ollessa pieniä niihin vähän limppu lämpeni ja silloin käytin itsesuggestiota eli kuvittelin sen riiviön pienessä valkoisessa arkussa ja itseni kantamassa lasta hautaan. Mulle toi tepsi ja kiukku katosi samantien.

 

Kun lapselle palaa pinna niin huudan, kun miehelle niin mökötän!

minä myös.

 

No jos mulla palaa hermot lasten kanssa, niin mä sanon niille että mulla meni hermot ja temppuilu saa riittää ja marssitan ne omaan huoneeseen.

 

lapsetkin tietää että mulla on kova ääni.. räjähdän ja sitten lepyn...