Miten jotkut ramppaavat koko ajan matkoilla?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Lähtee pois jo nousussa ja sitä laitetaan vain talvella.
Grönlannin hallitus on vaatinut Yhdysvaltoja ja Tanskaa siivoamaan Grönlannista kylmän sodan jäljet, eli Yhdysvaltain hylkäämät sotilaslaitokset, tai ainakin maksamaan siivouksen kulut. Jäätiköillä ruostuu yli 30 tällaista laitosta.

Grönlanti katsoo, että vastuu vanhoista sotilaslaitoksista on Yhdysvaltain lisäksi myös Grönlannin emämaalla Tanskalla. Grönlanti on menettämässä malttiinsa Tanskan vaihtuvien hallituksen ympäripyöreisiin vastauksiin, saaren hallitus sanoo lausunnossaan.

Grönlannin parlamentti on hyväksymässä ensi kuussa päätöslauselman, joka ohjeistaa hallituksen varmistamaan, että Yhdysvallat ja Tanska hoitavat siivoustyöt viipymättä.

Radioaktiivisia aineita ja muitakin myrkkyjä

Elokuussa julkistettu tutkimus varoitti, että ilmaston lämpeneminen saattaa vapauttaa jäänalaiseen Camp Centuryn leiriin säilötyt radioaktiiviset jätteet.

Kahdeksanmetrisen jääpeitteen alla sijainneessa leirissä oli tilaa jopa 200 sotilaalle. Siellä oli myös muun muassa sairaala, elokuvateatteri ja kappeli. Voimansa ne saivat ydinreaktorista, jonka jätteet haudattiin jäähän kymmenien metrien syvyyteen. Kun leiri rakennettiin, jääpeitteen ei uskottu voivan koskaan sulaa.

"Tutkimuksen mukaan jätteiden siivoaminen tässä vaiheessa olisi äärimmäisen kallista. Siksi puhdistustöitä suositellaan lykkäämään, kunnes sulaminen on lähes paljastanut jätteet, joiden joukossa on radioaktiivisen aineen lisäksi muitakin myrkkyjä.

Tutkijat laskevat, että pintajään sulamisen alettua vie vielä 90 vuotta, ennen kuin 60-metrinen jääpeite Camp Centuryn jätteiden päältä on sulanut.

Kylmän sodan loppuminen vei USA:n mielenkiinnon

Grönlannin hallitus sanoo, että Camp Centuryn ydinreaktorin jätteiden vuotoriski vaikuttaa vähäiseltä verrattuna Grönlannin pohjoisrannikolle vuonna 1968 pudonneen pommikoneen aiheuttamaan uhkaan.

Koneen lastina oli neljä vetypommia. Tutkimusten mukaan pommilastin saasteita on yhä jäljellä, vaikka niitä puhdistettiin heti turman jälkeen.

Yhdysvalloilla on nykyisin Pohjois-Grönlannissa Thulen ilmatukikohta, jonka tehtävänä on varoittaa mahdollisista mannerten välisistä ohjuksista. Tukikohdan toiminta on supistettu vähiin sitten kylmän sodan loppumisen." -yle-
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija post: 34266234:
Todellako? Niin kuin että kun lentää kahdeksi viikoksi Thaimaahan, niin tuottaa vähemmän päästöjä kuin jos ei lentäisi Thaimaahan ja olisi sen kaksi viikkoa kotona väillä kauppaan autoillen? Enpä olisi tuota arvannut.
Sillä on joku mallinnus
 

Yhteistyössä