Miten jaksaa masentunutta miestä? Mitään ei kiinnosta tehdä minun ja lasten kanssa.

[äiti yksin]

Mies on iloton, mikään ei kiinnosta/ tekee pakolla. Vaivoja on masennuksen lisäksi vaikka muille jakaa ( selkä ja alkavan keuhkoahtauman oireita + astma) ja voisi auttaa itse omaa oloaan kun lopettaisi tupakanpolton, aloittaisi kuntoilun. On masennusta, epävakaata, stressihäiriö, julkisten paikkojen kammo, sosiaalisten tilanteiden pelko... mutta nämä kaikki häviää hänen tahtomissaan tilanteissa, pystyy esittämään esim vieraille. Täydellinen totuus näkyy vain minun ja yhteisten lasten aikana. Terapiaa ei halua kun ei kuulema kertoa tuntemattomalle omia asioitaan. Ajattelee kaikessa vain itseään, ei näe mikä on lapsille hyväksi. Yritän ymmärtää mutta itse en saa mitään. Mun pitäisi vain olla hiljaa kun mies toimii miten toimii. Stressaa kun olemme lähdössä käymään sukulaisten luona ( käyn aina yksin lasten kanssa), nyt pyysin mukaan kun ajattelin että on tervettä lasten nähdä että isäkin joskus tulee. Saa iloisen reissun vaikuttamaan niin kuin oltaisiin hautajaisiin menossa, niissäkin vastoittain käytiin. Siellä oli iloinen. Kaikki iloinen kääntyy surulliseksi, ulkoilu on perseestä, ei jaksa lähteä lasten kanssa luistelemaan kun tulee kylmä( kumma kun muilla ei tule kun on tarpeeksi vaatetta), haluaa vain istua, valittaa mulle napisemisesta kun jättää kaiken lasten kanssa tehtävän mulle ja reagoin siihen. On tosi ankeana mukana tai sitten istuu sohvalla. Pinna tiukalla, huutaa varsinkin pienemmälle helposti vaikka asioita pitäisi ennemminkin opettaa. Ei osaa opettaa lapsille tunteiden käsittelyä tai vuorovaikutustaitoja kun ei osaa niitä enää itsekään. Eikä mitään muutakaan. On sen myöntänyt. Koko ajan hänestä huokuu että voi kun voitaisiin olla vaivaamatta häntä. On itse sanonut ettei hänellä ole empatia kykyä, minun tai muiden murheet ei tunnu missään. Siksi ei varmaan reagoi kun kerron miten rankkaa on yksin hoitaa kaikki,antaa iloa lasten elämään kun toinen on negatiivinen ja rajoitettu. Ei osaa hypätä ns. toisen kenkiin. Eikä käy osaa kuvitella miltä toisesta tuntuu. Eikä välitä myöskään omasta hyvinvoinnista. Surettaa millaisia muistoja lapsille tulee perhe elämästä kun näkevät että suurin osa normaali elämään kuuluvista asioista on isän mielestä perseestä.

Esittää iloista kun meille tulee vieraita mutta mulle puhuu sitten että oli tosi vittumaista sönköttää jokaiselle jotain. Haluaisi olla vain kotona, ei halua ihmisten seuraan. Ei ole kavereita,paitsi juopottelu sellaisia. Puhuu puhelimessa sukulaisten kanssa, mutta vain koska he soittavat. Mutta kiinnostusta ei ole. Joka toinen viikko muuttuu reippaammaksi ja huolehtivammaksi kun lapsensa tulee viikoksi meille. Varmaan hänkin on sen verran vieras että pitää esittää ettei äitinsä saa tietää miehen todellista vointia. Kun jäädään neljästään, väsähtää ja mä vedän " kivirekeä" perässä.

Ai niin muistinko mainita, nuo asiat on jatkunut jo vuosia.
Pitääkö mun vaan ymmärtää ja olla hiljaa? Olenko paska kun yritän säännöllisesti pyytää miestä huolehtimaan itsestään ja miettimään mikä tulevaisuus lapsia odottaa kun kohta isä ei ole läsnä ja kykenevä enää mihinkään. Ei fyysisesti eikä tunnetasolla. Rukoilen että ajattelisi asioissa lasten parasta ja omaa parastaan. Eihän ankea negatiivinen elämä voi olla mielekästä... Onko miehelläkin velvollisuus ottaa vastuuta tekemisistään? Vai odotanko minä liikaa.

 

[vierailija]

Sä ahdistat miestäsi ja sun odotukset estää tekemästä mitään kun jumiutuu siitä sisäisestä olosta että PITÄIS. Eli täyttää muiden odotuksia.

Anna rauha sille hetkeksi ja lakkaa puhumasta moisesta, Kyllä se sieltä heräilee myöhemmin kun saa taas happea etkä ole koko ajan raukkaa tukehduttamassa.

Kylä näi o.

Vaikka hyvää varmasti tarkoitat..

 

[vierailijaiuj]

Mun mies oli masentunut ja ahdistunut viisi viimeistä avioliittovuotta. Makasi kotona lattialla tai sohvalla, eikä puhunut mitään. Lapsetkin lopulta oppivat kysymään minulta isäänsä liittyneet asiat, vaikka isänsä olisi maannut ihan vieressä. Seksiä ei ollut, ei läheisyyttä, ei mitään. Minnekään mies ei halunnut mennä puhumaan tai kertomaan olostaan. Aikani yritin häntä jaksaa ja tukea, sitten vuosien jälkeen luovutin.

Erosimme kaksi vuotta sitten ja olen lasten kanssa voinut huomattavasti paremmin. Olo on vapaa.

 

[vierailija]

Jätä se sika.

 

[Occamin partaveitsi]

Joko yrität ymmärtää ja auttaa (potkia sopivasti perseelle, antaa hänelle tietoa sairaudesta ja opettelet itsekin siinä sivussa), tai sitten laitatte itsenne kiertoon ja kohti uusia pettymyksiä. So simple is that.

 

[äiti yksin]

Sä ahdistat miestäsi ja sun odotukset estää tekemästä mitään kun jumiutuu siitä sisäisestä olosta että PITÄIS. Eli täyttää muiden odotuksia.

Anna rauha sille hetkeksi ja lakkaa puhumasta moisesta, Kyllä se sieltä heräilee myöhemmin kun saa taas happea etkä ole koko ajan raukkaa tukehduttamassa.

Kylä näi o.

Vaikka hyvää varmasti tarkoitat..

Eli jatkan asioiden hoitamista yksin vaikka olen vuosien jälkeen jo aivan poikki kun toinen tekee vain sen mikä itseään kiinnostaa.. ja mulle jää kaikki suurin ja voimia vievin. Tuntuu hurjalle ettei miehellä ole mitään vastuuta. Mies on sanonut että jos eroaisimme niin hän haluaa lapset joka toinen viikko, miten se olisi mahdollista kun lasten vointi on kyseenalainen tälläkin hetkellä jos en vedä kelkkaa.. kai lapset tarvitsee muutakin kun ruuan pöytään ja kyydin kouluun tai hoitoon.

Tuo esittäminen tuntuu ankealle koska se saa näyttämään että mies voi paremmin, toivon että voisi olla niin muulloinkin.

Joka päivä murehdin mitä isän vointi tekee lasten voinnille ja miten pahalta itsestä tuntuu kun ei saa toisen vanhemman tukea vaikka järki sanoo että vanhemmat rakastavat lapsia ja haluavat toimia heidän parhaakseen.

 

[vierailija]

occamin peräreiän jutut kannattaa suosiolla ohittaa!

 

[vierailija]

Eli jatkan asioiden hoitamista yksin vaikka olen vuosien jälkeen jo aivan poikki kun toinen tekee vain sen mikä itseään kiinnostaa.. ja mulle jää kaikki suurin ja voimia vievin. Tuntuu hurjalle ettei miehellä ole mitään vastuuta. Mies on sanonut että jos eroaisimme niin hän haluaa lapset joka toinen viikko, miten se olisi mahdollista kun lasten vointi on kyseenalainen tälläkin hetkellä jos en vedä kelkkaa.. kai lapset tarvitsee muutakin kun ruuan pöytään ja kyydin kouluun tai hoitoon.

Tuo esittäminen tuntuu ankealle koska se saa näyttämään että mies voi paremmin, toivon että voisi olla niin muulloinkin.

Joka päivä murehdin mitä isän vointi tekee lasten voinnille ja miten pahalta itsestä tuntuu kun ei saa toisen vanhemman tukea vaikka järki sanoo että vanhemmat rakastavat lapsia ja haluavat toimia heidän parhaakseen.

 

[vaivaamatonvaivainen]

Jos tilanne on jatkunut todellakin jo vuosia eikä mies ole tehnyt mitään edistääkseen parantumista, niin ota ja lähde. Tai heitä mies pihalle. Valitettavasti se kunnon potku persiille voi auttaa miestäkin ryhdistäytymään. Nythän se velloo omassa kurjuudessaan ja vie teidätkin mukanaan pimeyteen. Se on kohtuutonta.
Jos mies tokenisi ja ottaisi tilannetta haltuun hakeutumalla hoitoon, niin voisihan myöhemmin harkita yhteenpaluuta.
Ei se synkeä mies ole lapsillekaan hyväksi kotona öllöttämässä.

Sairauksia pitäisi toki ymmärtää tiettyyn pisteeseen asti mutta ei niiden varjolla saa pilata muiden elämää. On varaa sanoa näin, monien sairauksien kanssa painivana mutta silti en näe, että lähimmäisten niistä pitäisi kärsiä kohtuuttomasti. Ei ole tarkoitus olla muiden taakkana ja kaataa omia ongelmiaan muiden harteille

Keskustele vakavasti miehesi kanssa. Jos hän ei aio tehdä mitään niin se on sitten ero. Masennelkoot keskenään sitten jos ei terapiaan suostu tai muita hoitokeinoja kokeilemaan.

 

[Occamin partaveitsi]

Jos tilanne on jatkunut todellakin jo vuosia eikä mies ole tehnyt mitään edistääkseen parantumista, niin ota ja lähde. Tai heitä mies pihalle. Valitettavasti se kunnon potku persiille voi auttaa miestäkin ryhdistäytymään. Nythän se velloo omassa kurjuudessaan ja vie teidätkin mukanaan pimeyteen. Se on kohtuutonta.
Jos mies tokenisi ja ottaisi tilannetta haltuun hakeutumalla hoitoon, niin voisihan myöhemmin harkita yhteenpaluuta.
Ei se synkeä mies ole lapsillekaan hyväksi kotona öllöttämässä.

Sairauksia pitäisi toki ymmärtää tiettyyn pisteeseen asti mutta ei niiden varjolla saa pilata muiden elämää. On varaa sanoa näin, monien sairauksien kanssa painivana mutta silti en näe, että lähimmäisten niistä pitäisi kärsiä kohtuuttomasti. Ei ole tarkoitus olla muiden taakkana ja kaataa omia ongelmiaan muiden harteille

Keskustele vakavasti miehesi kanssa. Jos hän ei aio tehdä mitään niin se on sitten ero. Masennelkoot keskenään sitten jos ei terapiaan suostu tai muita hoitokeinoja kokeilemaan.

Mielisairas on usein sairaudentunnoton. Ei hän tajua olevansa sairas. Me miehet etenkin tarvitaan kunnon seinä, johon ajaa 100-lasissa, ennen kuin alkaa tajuamaan omaa elämäänsä. Naiset ovat tässä suhteessa erilaisia. Mikäli mies on nyt ajanut siihen seinään, voi olla, että jos hän alkaa parantua, hänestä tulee vielä ihan hyvä mies. Muutos lähtee kuitenkin hänestä itsestään. Siihen hän tarvitsee apuja.

 

[vierailija]

Olen ajatellut että avioliitos pitäs kestää lähes mitä vaan (ei kuitenkaan väkivaltaa tai alkoholismia). Mutta tuo ap:n tilanne kuulostaa todella raskaalle. Ei taatusti ole kysymys siitä että ap painostaisi miestä ja mies reagoisi siihen kuten joku väitti. Kun tilanne on jatkunut vuosia samanlaisena, on tilanne paha. Onko miehellä masennuslääkitys? Jos ei, kiireesti lääkäriin. Se auttaa usein ilman terapiaakin ja hyvä tietysti terapiakin olla. Ehkä mielellään miespuolinen terapeutti?? Mutta eipä miestä sinne väkisin saa. Alkoholia kuluu kun on ryyppykavereita? Se pahentaa masennusta

Tuon keuhkoahtaumankin pitäs olla tiiviis tarkkailus...ja lopettaa tupakointi.

Jos ei mies suostu mihinkään, en näe muuta tietä kuin asumuseron.

 

[äiti yksin]

Jos tilanne on jatkunut todellakin jo vuosia eikä mies ole tehnyt mitään edistääkseen parantumista, niin ota ja lähde. Tai heitä mies pihalle. Valitettavasti se kunnon potku persiille voi auttaa miestäkin ryhdistäytymään. Nythän se velloo omassa kurjuudessaan ja vie teidätkin mukanaan pimeyteen. Se on kohtuutonta.
Jos mies tokenisi ja ottaisi tilannetta haltuun hakeutumalla hoitoon, niin voisihan myöhemmin harkita yhteenpaluuta.
Ei se synkeä mies ole lapsillekaan hyväksi kotona öllöttämässä.

Sairauksia pitäisi toki ymmärtää tiettyyn pisteeseen asti mutta ei niiden varjolla saa pilata muiden elämää. On varaa sanoa näin, monien sairauksien kanssa painivana mutta silti en näe, että lähimmäisten niistä pitäisi kärsiä kohtuuttomasti. Ei ole tarkoitus olla muiden taakkana ja kaataa omia ongelmiaan muiden harteille

Keskustele vakavasti miehesi kanssa. Jos hän ei aio tehdä mitään niin se on sitten ero. Masennelkoot keskenään sitten jos ei terapiaan suostu tai muita hoitokeinoja kokeilemaan.

Mies on jo ollut pitkään hoidonpiirissä mutta hoito ei tunnu auttavan... sen vuoksi tässä alkaa olemaan aika toivoton olo kun mitään ei tapahdu. Äskenkin juttelin miehelle miten harmittaa kun hän lyttää kaikki kivat tekemiset lapsille ja kaipaisin häntä meidän kanssa aikaa viettämään iloisissa merkeissä. Hän rasittui mäkättämisestä ja syyllistämisestä, lähti ostamaan kaljaa kun ahdisti niin paljon.

 

[vierailija]

Jätä se sika.

Olen täysin samaa mieltä. Tilanne ei muutu koskaan enää muuksi. Tuhlaat vain omaa ja lapsiesi aikaa. Normaalejakin miehiä löytyy!

 

[epek]

Eroa, ota uus ukko, jätä entinen vellomaan ittekseen masennuksiensa kanssa ja jatka eteenpäin.

 

[Occamin partaveitsi]

Olen täysin samaa mieltä. Tilanne ei muutu koskaan enää muuksi. Tuhlaat vain omaa ja lapsiesi aikaa. Normaalejakin miehiä löytyy!

Kunnes pilaatte heidätkin.

 

[vierailijaxxxx]

Miksi, miksi, miksi ei voi vain erota tuollaisesti? Mitä ihmettä sä hyödyt, kun elelet tuollaisen miehen kanssa? Ota itseäsi niskasta kiinni ja käske miestä pakkaamaan omaisuutensa, ja muuttamaan omiin nurkkiin masentelemaan. Jatkat sitten elämääsi yksin lasten kanssa, ja alat pikkuhiljaa näkemään kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa se on olla YKSIN ilman tuollaista murikkaa jota vetää perässä..

Elämä on niin lyhyt. Miksei siitä jopa voisi yrittää nauttia?

 

[vierailija]

Jo yksin diagnoosi epävakaa persoonallisuus on läheisille todella raskas! Hän ei parane ilman pitkäkestoista ja suunniteltua hoitoa. Tiedän tämän läheltä seuranneena.
Eipä sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin pelastaa itsesi ja lapsesi ja lähteä. Tee se pian, että et joudu myöhemmin maksamaan kovaa hintaa lastesi järkkyvänä mielenterveytenä. Vanhemman noin näkyvä ja voimakas oireilu ei voi olla vaikuttamatta lasten kehitykseen. Voimia!!!

 

[Occamin partaveitsi]

Jo yksin diagnoosi epävakaa persoonallisuus on läheisille todella raskas! Hän ei parane ilman pitkäkestoista ja suunniteltua hoitoa. Tiedän tämän läheltä seuranneena.
Eipä sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin pelastaa itsesi ja lapsesi ja lähteä. Tee se pian, että et joudu myöhemmin maksamaan kovaa hintaa lastesi järkkyvänä mielenterveytenä. Vanhemman noin näkyvä ja voimakas oireilu ei voi olla vaikuttamatta lasten kehitykseen. Voimia!!!

ja erohan se just terveitä lapsia tuottaakin

 

[vierailija]

Mulla samanlainen mies, mutta ei kuulemma ole masentunut tai mitään, mutta siltä vaikuttaa. Tuntuu nauttivan vaan kavereidensa seurasta. Olen antanut olla ja katsonut kuukaudenkin vierestä sanomatta mitään, mutta mikään ei muutu miksikään. Kerran lähti kävelylle meidän seuraksi ja oli niin vittumaista seuraa. Tiuski lapsille, jotka eivät kävelleet kunnolla tien reunassa. Kotona pyysi anteeksi, oli hetken iloinen ja palasi tietokoneelleen. Aina kun otan eron puheeksi, riidellään, esittää pari päivää ja sen jälkeen taas se juro ukko joka ei jaksa mitään ja mistään en saa edes kysyä. Lopetti työtkin, kun ei jaksa.

En uskalla erota, koska yksinäisyys pelottaa, miten miehen käy ja yksinhuoltajana vaikea löytää miestä. Mies osaa myös hyvinä hetkinään olla ihana, jonka takia tunnen vielä rakkautta. Yleensä valittava, vihainen tai sitten on vaan hiljaa yksin.

 

[vierailija]

ja erohan se just terveitä lapsia tuottaakin

Tuottaa ja ei tuota. Se ei ole tällaisessa tilanteessa relevantti asia. Pieni interventio olisi partaveitsellekin nyt paikallaan.

 

[Occamin partaveitsi]

Mulla samanlainen mies, mutta ei kuulemma ole masentunut tai mitään, mutta siltä vaikuttaa. Tuntuu nauttivan vaan kavereidensa seurasta. Olen antanut olla ja katsonut kuukaudenkin vierestä sanomatta mitään, mutta mikään ei muutu miksikään. Kerran lähti kävelylle meidän seuraksi ja oli niin vittumaista seuraa. Tiuski lapsille, jotka eivät kävelleet kunnolla tien reunassa. Kotona pyysi anteeksi, oli hetken iloinen ja palasi tietokoneelleen. Aina kun otan eron puheeksi, riidellään, esittää pari päivää ja sen jälkeen taas se juro ukko joka ei jaksa mitään ja mistään en saa edes kysyä. Lopetti työtkin, kun ei jaksa.

En uskalla erota, koska yksinäisyys pelottaa, miten miehen käy ja yksinhuoltajana vaikea löytää miestä. Mies osaa myös hyvinä hetkinään olla ihana, jonka takia tunnen vielä rakkautta. Yleensä valittava, vihainen tai sitten on vaan hiljaa yksin.

Ydin: "Olen antanut olla ja katsonut kuukaudenkin vierestä sanomatta mitään, mutta mikään ei muutu miksikään."

Sano jotain ja opettele tulkitsemaan miksi sanoma ei mene perille ja mikä oikeasti on ongelmana. Meillä ihmisillä on monenlaisia suojakuoria ja emme välttämättä näytä aitoja tunteitamme. Etenkään me miehet.

 

[Occamin partaveitsi]

Tuottaa ja ei tuota. Se ei ole tällaisessa tilanteessa relevantti asia. Pieni interventio olisi partaveitsellekin nyt paikallaan.

On se relevantti asia. Mikäli kontekstina on lasten mielenterveys, väittäisin, että ero voi tuottaa enemmän tuskaa kuin isän muutaman vuoden masennus. Masennus voi itse asiassa opettaa lapsille jotain, mutta etenkin riitaisa ero voi tuhota jotain.

 

[vierailija]

On se relevantti asia. Mikäli kontekstina on lasten mielenterveys, väittäisin, että ero voi tuottaa enemmän tuskaa kuin isän muutaman vuoden masennus. Masennus voi itse asiassa opettaa lapsille jotain, mutta etenkin riitaisa ero voi tuhota jotain.

Mites se interventio partaveitsi? F 60.4. Saattaisit hyötyä pitkäkestoisesta analyyttisestä suuntauksesta kaksi kertaa viikossa.

 

[Occamin partaveitsi]

Mites se interventio partaveitsi? F 60.4. Saattaisit hyötyä pitkäkestoisesta analyyttisestä suuntauksesta kaksi kertaa viikossa.

Liian myöhäistä. F20.3 on jo

 

[vierailija]

Liian myöhäistä. F20.3 on jo

Niinhän siinä monesti käy. Menee pahemmaksi, kun ei ajoissa hoideta. Toisaalta monet mielenterveyshäiriöt esiintyvät päällekkäin ja vuorotellen tehden elämästä erittäin mielenkiintoista.
Huomiota täällä saat ja se tuntuu hyvältä, eikö? Auttaa saamaan etäisyyttä omaan yksinäiseen ja pieneen maailmaan.
Tämän enempää en tätä nannaa sinulle anna. Teepä vielä vähän isompi voltti, että joku huomaisi. Adjöö!