Miten jaksaa eteenpäin, kun aina kaikessa käy huonosti ja huono tuuri vainoaa joka asiassa?

["Huoh"]

Mulla alkaa tosiaan olla mitta täysi tämän minun paskan onneni kanssa.
Nykyään en edes kestä pettymyksiä, vaan turhaudun ja lamaannun, menen itkuiseksi jne. menetän yöuneni.

Olen kerta kaikkisen väsynyt tähän kaikkeen, kun mikään ei suju, eikä mikään onnistu. Epäonni vaan kaikessa kulkuaa mukana.

Jotenkin masentunut olen, sen myönnän, mutta oikeasti minua niin vtuttaa ja harmittaa. Miksei mulle joskus edes jotain? Aina vaan kaikki päin prinkkalaa.

 

[kakitsua]

Vähän sama vika, mieti niitä asioita jotka on hyvin. Itselläni ihana mies, upeat lapset. Olen onnistunut laihduttamaan paljon, kaikki ei siihen pysty, mutta minä pystyin.

En saa töitä, en pääse kouluun, en saa kotonakaan oikein mitään aikaiseksi ja aina on joku asia tekemättä. Aina kaikki ihme sairaudet tulevat minulle, aina on joku paikka kipeänä. Minulla ei ole kavereita kuin yksi ja sekin asuu eri paikkakunnalla.

 

[vierassssssssssss]

Vaikea kysymys, koska onnella ei ole selkeää mitta-arvoa ja voisit helposti todeta onnenindeksisi olevan reilusti keskivertoa alempi. Ja maailmassa on taatusti vielä epäonnisempia kuin sinä, joten keskustelu kuka on onnellisin ja onnettomin jatkuu koko ihmiskunnan elossa olevan ajan. Ihmiset kun kokevat onnen niin yksilöllisesti.

Et kerro tarkemmin epäonnestasi. Mitä se on? Mitä on tapahtunut ja miten pitkään? Vai onko sinulle tärkeämpää syventyä pohtimaan tunnettasi, mikä tuntuu epäonnelta? Mutta jättää kuitenkin viestisi lukija epävarmaksi, mistä on kyse.?

 

[voi joo]

Samanlaista on elämä itselläkin. Pettymyksiä, sairastelua, asiat eivät vain ota sujuakseen ja taloudellisen tilanteen totaalinen romahtaminen. Kuitenkin joka päivä yritän olla kiitollinen siitä mitä on ja mistä voin olla ylpeä. Joka päivä yritän tehdä jonkun tekemättömän asian ja suunnitella seuraavan päivän saavutettavia asioita. Iltarukous ja usko siihen, että asiat kääntyvät jossakin vaiheessa parempaan auttaa jaksamaan ja haaveilemaan "sitten kun...."
Muista surkeana päivänä, että antamasi pelkkä hymy tai oven avaus voi tulla takaisin ihmeellisellä tavalla ja voit pelastaa jonkun toisen päivän jolla on asiat vielä huonommin.

 

[Halauan auttaa]

Ymmärrän sen tuskan kun monta juttua mnee pieleen peräkkäin, usko hyvään on katoamaisillaan.
Älä luovuta, kaikki tulee vielä kuntoon!
Asiat selviävät ajan kanssa, sairaudet hoideteen (niin hyvin kuin voi), sairaudenkin kanssa voi elää hyvää elämää, hyviäkin juttuja tapahtuu vielä, kunhan annat sille mahdollisuuden.
Ota päiväunet tai lähde kävelylle, harrastukseen tai kauppaan. Anna itsellesi aikaa löytää elämästä myös iloa, jotta pääset jaloillesi näiltä epäonnen tunteilta. Älä koskaan lopeta miettimästä, mikä tekee sinusta onnellisen ja tavoittelemasta sitä.

 

[Vertaistukea]

Kaikkien vastoinkäymisten keskellä olen "onnellinen" parisuhteessa, onhan se sentään kestänyt todella pitkään. Olen myös onnellinen että perhe on yhdessä ja lapset ovat vielä konkreettisesti tässä ja voin olla heille läsnä ja he minulle. Olen onnellinen että kaikesta huolimatta on katto pään päällä ja joka päivälle ruokaa syötäväksi. Jos minulla tätä perhettä olisi näiden vastoinkäymisten äärellä ei minuakaan olisi. Auttoiko?

 

[kohtalon toweri]

Miten se voikin olla niin, että joidenkin elämä on syntymästä asti yhtä ruusuilla tanssimista ja toisilla aivan päinvastoin
Itse kuulun näihin huono onnisiin.
Täytyy vain ajatella ettei tämä ainakaan kovin paljon huonommaksi voi mennä.

 

[samassa veneessä]

Samassa veneessä ollaan. En muista aikaa jolloin olen ollut oikeasti onnellinen kauemmin kuin ehkä yhden päivän tai hetken. Siitä on varmaan jo 20 vuotta ellei enemmän. Kun epäonnea on tapahtunut tarpeeksi, tulee väkisin noidankehä omaan päähän ajatella jo negatiivisesti. Tätä olen miettinyt itse että miten saisin alettua ajattelemaan positiivisemmin, ehkä jo se auttaisi hiukan. Tavallaaan sitä tarvitsisi jonkun ulkopuolisen näkemään asioita eri tavalla ja sanomaan että "hei, sä olet ihan hyvä ihminen ja sulla on se ja se asia hyvin". Mutta kun ei ole ketään joka sanoisi.

Mullakin oli aika jolloin epäonnet sai mut lamaantumaan ja itkemään. On tavallaan vieläkin mutta se lamaantuminen ei kestä enää niin kauan enkä masennu pohjattomasti koska olen jotenkin "kovettunut ja tottunut". sinänsä ehkä surullista sekin mutta eteenpäin on jotenkin mentävä, edes lasten takia. Jossain pääkopassa on vielä pieni toivonkipinä että jospa joskus mullekin onni tulisi, koska olen kyllä itsekin yrittänyt räpistellä kun eihän se onni odottamallakaan tule.

Voimia kaikille epäonnisille! Toivoa ei saa koskaan menettää vaikka hetkellisesti niin tuntuukin.