vierailija
Kun nyt esimerkiksi puhutaan paikallisen sopimisen laajentamisesta järjestäytymättömiin yrityksiin, niin ollaanko teidän perheessä täysin kartalla siitä mistä puhutaan? Jos et itse tiedä jotain juttua, voitko kysyä asiaa puolisoltasi, joka sitten selittää sen? Tietävätkö lapsenne perusasiat kuten työehtosopimukset, työsopimukset ja työaikalait edes pääpiirteissään? Ikä tietenkin huomioiden.
Kysyn koska nämä ovat aika perusasioita, jotka jokaisen pitäisi tuntea, mutta usein ihmiset ovat kuitenkin ihan pihalla näistä. Ja tulevat kenties sitten kusetetuksi tai eivät uskalla tietämättömyyttään puuttua epäkohtiin.
Itse vartuin perheessä, jossa puhuttiin kyllä aina paljon yhteiskunnallisista asioista ja käytiin läpi kaikenlaisia ajankohtaisia politiikan tapahtumia, mutta kun aloitin työelämän, ei minulla ollut mitään käsitystä yhtään mistään. Työnantaja sanoi, että palkka on xx markkaa tunnilta ja työpaikalla pitää olla aamulla tiettyyn aikaan. Työkaverit sitten sivistivät minua siitä milloin oli lounastauko ja miten pitkä se oli. Ylityötä en uskaltanut tehdä kun en tiennyt mitä se tarkoitti. Myöskään tilinauhaa en osannut lukea ja myöhemmin kävikin ilmi, että sieltä oli lainvastaisesti vähennetty tunteja. Työehtosopimusta ei työpaikalla ollut nähtävissä, että olisi voinut tarkastaa asioita siitä.