Miten hyvätelette lapsen hoitoon?

Meillä alkaa perhepäivähoitajalla elokuussa tytön (2v3kk) hoito. Tyttö on ollut koko pienen ikänsä ujo ja hidas syttymään uusille jutuille mutta rohkeus on kasvanut huomasti koko ajan. Tutustumassa kävivät isän kanssa viikon ajan muutaman tunnin päivässä kesäkuussa (hoitaja siitä asti lomalla) ja silloin kokeilivat sitäkin että isä lähti pois hetkeksi eikä ongelmia ollut. Nyt kuitenkin mietin sitä, että kun tyttö usein ei kiinnitä mitään meidän lähtöön huomiota kun ollaan esim. isovanhemmilta lähdössä ja jää hoitoon. En halua tehdä lähdöstä isoa numeroa jottei hoitoon jääminen tule liian suureksi numeroksi mutta toisaalta en halua hävitä salaakaan jättäen tyttöä vain sinne. Eli siis miten hyvästelette lapsen jos hänellä ei ole edes katsekontaktia sinuun?
 
Poika ollut hoidossa 2-vuotiaasta lähtien ja aina sama kuvio:
Hali, suukko poskelle ja kuiskaus "mä rakastan sua" ja sit ääneen heippa :)
Joskus vielä tarvittaessa vilkutuksia ja lentopusuja ikkunasta.
Poika on nyt 6.
 
Mun lapsi halusi olla sylissä kun kannoin hänet päiväkodin leikkihuoneeseen. Sitten muutaman sanan vaihdoin hoitajan kanssa ja suukkojen ja halien jälkeen jätin hänet hoitajan vierelle. 3,5 vuotiaana edelleen sylissä kannoin ja halusi hetkeksi lempitädin syliin.
Saattaa vaikuttaa jostain kauheen vauvamaiselta, mutta lapseni ei ole kuin kerran itkenyt kun on ollut pakko jo lähteä työhön. Ja tarhassa ollut kuulemma todella reipas.
Joskus kun ei olisi halunnut jäädä niin puhumalla on sitten saatu mieli muuttumaan.
 
Lapsi pitäisi aina reippaasti hyvästellä. Eli salaa ei saisi hävitä, muuten lapsi voi alkaa luulla, että vanhemmat voivat milloin tahansa hävitä hyvästelemättä...Eli reippaasti sanotaan hei, hei, äiti lähtee nyt ja vilkutukset ja suukot jos haluaa. Meillä ei koskaan ole ollut ongelmia. Mutta siis jos tulee ongelmia ei saa alkaa empiä vaan reippaasti vain pois. Jäähyväistilanteen pitkittäminen on lapselle vaan pahaksi, jos ongelmia on
 
Alkuperäinen kirjoittaja möömi:
Lapsi pitäisi aina reippaasti hyvästellä. Eli salaa ei saisi hävitä, muuten lapsi voi alkaa luulla, että vanhemmat voivat milloin tahansa hävitä hyvästelemättä...Eli reippaasti sanotaan hei, hei, äiti lähtee nyt ja vilkutukset ja suukot jos haluaa. Meillä ei koskaan ole ollut ongelmia. Mutta siis jos tulee ongelmia ei saa alkaa empiä vaan reippaasti vain pois. Jäähyväistilanteen pitkittäminen on lapselle vaan pahaksi, jos ongelmia on
Aika hyvin näin, paras itse olla vaan reippaana ja näyttää että kaikki on ihan normaalia ja ok, halaus 'moimoi' ja poistuu paikalta ilman sen kummempia.
 
pomppulinna
Alkuperäinen kirjoittaja AleXAN:
Aamulla kun vein niin sanoin lapsille" hei hei,äiti menee nyt, isi tulee sitten hakemaan" ja halaukset päälle. Välillä lapset vaan vilkutti äkkiä ja menivät leikkimään.
Meillä menee myös näin. Aina pusu ja halaus. Myös on tosi tärkeä kertoa kuka vie ja kuka hakee jos rytmi muuttuu. Jos Äiti hakee kun iskän pitäisi, tulee hirveä huuto jos ei etukäteen tiedä.....

Ja jos ovat vaikka mummolassa yötä, niin muista kertoo milloin palaat vaikka eivät ehkä ymmärräkään vielä aika-käsitettä. Ainakin silloin voi isovanhemmat sanoa että "Äiti tulee huomenna".
 
Vaatteitten otto pois päältä, tossut jalkaan, hali, pusi ja "äiti tai isi tulee hakemaan" ja heilutus ja lähtö. Ei kannata hirveesti jäädä sinne ylenmäärin halittelemaan ja sylittelemään. Meillä onneksi tyttö tykkää ihan älyttömästi tarhasta.... noo ikääkin on jo 4,5-v
 
Käsien pesun jälkeen ensin äidile hali ja pusut (mä saan kans joskus antaa pusun) ja samoin isille hali ja iso pusu poskelle. Sitten mennään etsimään päiväkodista missä muut on. Pari sanaa hoitajille ja yritetään houkutella leikkiin viilettävältä kaksivuotiaalta ne pakolliset hei-hei-heilutukset. Yleensä ne tulee selkä meihinpäin, vähän silleen "no heihei, mulla on täällä jotain hommia jo".
 

Yhteistyössä