Miten hakea apua

Heippa! Tilanne on nyt tämä, että masennus alkaa viedä kaiken toimintakyvyn. Paniikkihäiriö on todettu vuosia sitten ja lääkityskin siihen määrättiin. Lopetin kuitenkin lääkityksen nelisen vuotta, kun aloin esikoista odottamaan, enkä ole sen koommin koennut sitä tarvitsevanikaan. Nyt kuitenkin masennuksen myötä hieman tuntuu paniikkikohtaukset tekevän paluuta. Ei pahasti eikä usein. Masennuskin on teininä diagnosoitu ja lääkityksen sain, mutta sen lopetin, kun tuntui tekevän musta haamun. Enkä kai silloin niin välittänyt olostani. Nyt on tilanne eri, kun on kaksi pientä lasta, jotka tarvitsevat tasapainoisen äidin, jolla on virtaa puuhailla. Mutta kuinka vaikealta tuntuukaan aamulla päästä sängystä ylös.. Pääsen kyllä, lapset saavat lämpimän ruuan kaksi kertaa päivässä ja tietysti aamu-, väli- ja iltapalat. Käydään kerhoissa ja esikoisen harrastuksissa. Mutta tuntuu niin raskaalta ja kaikki näyttää harmaalta. Olen koko ikäni ollut masennukseen taipuvainen, näen asiat harmaana ja negatiivisena. Ihmisten joukossa pystyn hyvin salaamaan oloni, mutta yksin uin syvissä vesissä. Parisuhteeni voi huonosti ja mieheni on sitä mieltä, että on vain luonteen heikkoutta masentua. On itsestä kiinni, miten asioihin suhtautuu. Ei ole olemassa masennusta, ne on vaan nykyajan vouhotusta. Saan siis huikeasti tukea olooni. :'(

Kysyisinpä siis miten hakeutua psykologille ja saada apua? Oman kunnan psykologille en halua, koska en halua näyttäytyä "niillä kulmilla". En jaksaisi sitä juoruamista selän takana tyyliin "nyt on sitten sekin tullut hulluksi..". Mutta jos menen naapurikaupunkiin, niin joudunko maksamaan? Rahaa kotiäidiltä ei meinaan löydy, kun juuri ja juuri siihen kulkemiseen. Mistähän näistä asioista voisi ottaa selvää?

Sepustuksesta taisi tulla lievästi sanoen sekava. Olisi varmaan kannattanut odottaa pari tuntia, niin olisi ollut lapset jo nukkumassa. Toivottavasti kuitenkin ymmärrätte pointin.

 

Minullakin on ollut masennusta nuoresta ehkä lapsesta saakka sekä joskus lasten syntymän jälkeen sain myös paniikkikohtauksia lähinnä öisin. Välillä masennus on hellittänyt ja olo on ollut hyvä. Masennuslääkkeitä olen syönyt vaihtelevasti. Nyt olin n. puolitoistavuotta ilman lääkitystä ja syksyllä jo aloin väsymään, jaksoin toimia jotenkuten kuin robotti, istuin ja tuijotin, en jaksanut mitään ylimääräistä, pinna oli tiukalla, jatkuvasti nukutti, olin tosi uupunut ja itkuinen, sitten alkoi fysiikka pettään tuli kaikenlaisia oireita ja siitä alkoi pelot.....
Hysteria alkoi saada valtaa olossani, menin paniikissa lääkäriin kerroin oireistani ja toivoin pääseväni tutkimuksiin, no en päässyt, pyysin kuitenkin reseptin cymbaltasta jota olin syönyt aiemmin. Nyt olen saanut päätäni sen verran kasaan että pysyn pystyssä ja pystyn toimimaan jotenkin. Lääkitys olisi pitänyt aloittaa aiemmin, en olisi saanut laskea itseäni niin pahaan jamaan.
Jos ihmisellä on diabetes hän saa insuliinia, jos ihmisellä on masennus se on yleensä serotiinin puutos eli verrattavissa esim. diabetekseen tai kilpirauhasen vajaatoimintaan jota hoidetaan tyroksiinillä, ja serotiinin puutosta voidaan hoitaa myös lääkkeillä.
Sehän ei tarkoita sitä että jos menee psykologille että on hullu, hullut viedään hoitoon väkisin ja viisaat menevät sinne omatoimisesti. Toki ymmärrän sen että se on myös joillekkin vaikeaa, niin silloinhan voi kääntyä esim. terveyskeskuslääkärin puoleen, he myös osaavat näitä asioita, (jos sattuuu oleen fiksu tk-lääkäri). Mutta sen neuvon antaisin varsinkin kun on pieniä lapsia, että kannattaa hakea apua ajoissa. Keskustelu olisi myös ihan älyttömän tärkeää, mutta minä en edes olisi jaksanut enään puhua mitään, kun olin niin poikki. Nyt näen maailman jo kirkkaammin ja olen harkinnut että olisi ehkä tarpeen käydä mielenterveystoimistossa juttelemassa jonkun kanssa. Ihanaahan olisi se että olisi ystävä tai sisar jonka kanssa näitä asioita voisi jakaa, mutta minulla ei valitettavasti sellaista ole.
Voimia sinulle PyörreMyrsky, pidä huolta itsestäsikin!