Miten edetä siinä koulukiusaamis jutussa, josta täällä jo pari kertaa kirjoittanut..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -äiti-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

-äiti-

Vieras
Olen nyt aivan "tyhjän" päällä. Tilanne edelleen se, että rehtori ei vastaa viestiini, missä pyysin jo toistamiseen KiVa-tiimiä hoitamaan kiusaamis asiaa ja samalla pyysin, että kiusaajien kotiin menisi tieto. Olen nyt 2 viikkoa odotellut, josko vastaisi viestiini. Ei vastaa.

Laitoin koulutoimenjohtajalle viestiä ja kysyin vain, että miten tämän kaupungin kouluissa tulisi puuttua koulukiusaamistilanteisiin ja mitä asiasta sanotaan toimintasuunnitelmassa. Häneltä tuli lyhyt vastaus "Kouluissa on malli miten toimitaan. Yleisesti on käytössä ns Kiva-koulu systeemi, jossa on ohjeita kiusaamistapauksiin. Tärkeintä on, että asiaan puututaan."
Tähän viestiin vastasin, että miten on, kun KiVa ei toteudu ja mielestäni asiaan ei puututa sen vaatimalla tavalla (tästä kerroin hänelle tarkemmin, myös siitä kuinka opettaja on asiasta välinpitämätön " asia vie liikaa pois aikaa oppitunneilta" jne. ja mielestäni ei riitä, että rehtori yksin vain jututtaa kiusaajia ja kiusattua ja asia on sillä selvä. Ei mitään tietoa kiusaajien kotiin jne.)
Tähän ei ole koulutoimenjohtaja ottanut mitään kantaa, eli häneltäkään ei ole tullut minkäänlaista vastausta viestiini. Sitä olen nyt viikon odotellut.

Eli lyhykäisyydessään, rehtori ja koulutoimenjohtaja vaikenevat asiasta ja olettavat kai, että asia jää siihen ja se on nyt käsitelty.

Mitä Hemmettiä teen? Keneen olen seuraavaksi yhteydessä?? Kun ei koulutoimenjohtajakaan ota MITÄÄN kantaa asiaan. Vai pitääkö minun vain nyt tyytyä, että tässä koulussa asiat hoidetaan näin (eli päätä silittelemällä)??!!??

KiVa-malli on vain ohjeena, mutta sen mukaan ei sitten tarvitse toimia, vaikka kaikki koulut täällä ovat KiVa-kouluja. Löysin koulun opintosuunnitelman vuodelta 2005 "Turvallinen opiskeluympäristö
XXXX perusopetuksen kouluissa jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen
opiskeluympäristöön. Jokaisessa koulussa on laadittu omassa koulussa toteutettava
suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.
Suunnitelman toteutumisen valvonta on oleellinen osa koulun toimintakulttuuria."
 
Niin miten sun lasta on kiusattu? Omaani ei oteta porukkaan, jotain "ei kiinnosta" vastausta on tyttäreni yrityksiin jutella ollut, ja pieni kaplakka facessa, jossa tyttäreni haukuttiin. Pientä simputusta koulussa, tyttö pannaan köksässä tiskaamaan kaikki, tai kantamaan kaikki ostokset. Vaikea vaan vielä puuttua, ja noihan opettajakin näkee kyllä kun haluaa.
 
Mun mielestä asiaa on nyt tarpeeksi yritetty koulun suuntaan hoitaa ja saada heitä tekemään jotain. On aika siirtyä muihin toimenpiteisiin, edellisissä ketjuissa niitä oli joku luetellutkin. Sivistystoimenjohtaja yms. Tuntuu että tarvitsevat ylemmän tahon kovistelemaan että yhtään mitään tapahtuisi. Onhan se nyt ihmeellistä ettei mitään tehdä!! Lapsi kärsii koko ajan ja joka päivä!

Vai mikä on lapsesi näkemys asiasta, onko muutosta parempaan näkyvissä?
 
Kyllä tohon kiusaamiseen pitää puuttua joltain taholta. Mua kiusattiin kauan, eikä kukaan puuttunut. Lopulta kävi niin, että mut työnnettiin portaita alas ja loukkaannuin. Jos ei olisi ollut luotettavaa silminnäkijää, niin todennäköisesti asia olisi laitettu maton alle ja väitetty, että kaaduin.
 
En tiedä tarkkaan millaista kiusaaminen on.. Mutta hyvä että jaksat yrittää parantaa asioita. Soita vaikka minne mediaan, että kiinnostaako nostaa kissa pyödälle. Yksittäinen tapaus voi kiinnostaa koska kiusaaminen aihe on yhteiskunnallisestikin merkittävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -äiti-;29027891:
ja mielestäni ei riitä, että rehtori yksin vain jututtaa kiusaajia ja kiusattua ja asia on sillä selvä. Ei mitään tietoa kiusaajien kotiin jne.

onko kiusaaminen jatkunut vielä tuon puhuttelun jälkeen?
 
[QUOTE="Vieras";29028001]Ootko ollut koulun terveydenhoitajaan/ kuraattoriin yhteydessä. Napakasti vaan jatkat pommittamista, puhelimitse. Älä vaan jätä viemästä loppuun asti....[/QUOTE]

Kuraattoriin olen, meidän koulun ja naapurikoulun. Meidän koulun koulusosionomi kai samoilla linjoilla rehtorin kanssa.. Toisen koulun kuraattori oli sitä mieltä, että asia kuuluu KiVa tiimin hoitaa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Terveydenhoitaja tietoinen asiasta, en ole hänen kanssaan asiasta keskustellut.
 
[QUOTE="mielipide";29028122]Mun mielestä asiaa on nyt tarpeeksi yritetty koulun suuntaan hoitaa ja saada heitä tekemään jotain. On aika siirtyä muihin toimenpiteisiin, edellisissä ketjuissa niitä oli joku luetellutkin. Sivistystoimenjohtaja yms. Tuntuu että tarvitsevat ylemmän tahon kovistelemaan että yhtään mitään tapahtuisi. Onhan se nyt ihmeellistä ettei mitään tehdä!! Lapsi kärsii koko ajan ja joka päivä!

Vai mikä on lapsesi näkemys asiasta, onko muutosta parempaan näkyvissä?[/QUOTE]

Niin, kun en löydä sitä edellistä ketjua, joten en muista mitä oli neuvottu. Siksi aloitin tämän uuden ketjun, jos tulisi neuvoja asiaan.

Kiusaamista ei ole nyt ollut ja lapsella kavereita koulussa. Eli asiat nyt ns. hyvin.
Tämä asia on vain mulle nyt jo periaatekysymys! Miksi ei koulussa toimita kiusaamistilanteissa niinkuin pitäisi?? Koska kiusaamistahan tulee aina koulussa olemaan ja mielestäni siihen pitäisi puuttua kunnolla, ei päätä silittämällä.
 
[QUOTE="kaffe";29028144]onko kiusaaminen jatkunut vielä tuon puhuttelun jälkeen?[/QUOTE]

Ei ole. Mutta kiusaaminen on näiden 4-vuoden aikana ollut juuri tällaista. Eli on hyviä kausia ja sitten taas repeää kiusaaminen ja taas menee hetki hyvin ja taas kiusataan. Ja kiusaajina aina samat lapset.
 
[QUOTE="petra";29028142]En tiedä tarkkaan millaista kiusaaminen on.. Mutta hyvä että jaksat yrittää parantaa asioita. Soita vaikka minne mediaan, että kiinnostaako nostaa kissa pyödälle. Yksittäinen tapaus voi kiinnostaa koska kiusaaminen aihe on yhteiskunnallisestikin merkittävä.[/QUOTE]

Kiusaaminen on henkistä. On ruma, läski, ei osaa mitään, on tiellä, tehdään pilkkalauluja jne. Viime keväänä myös nyrkistä sai, se oli ainoa kerta fyysistä. Sinänsä harmi, kun ei tullut mustelmia. Olisin silloin vienyt asian poliisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minniläinen;29028138:
Kyllä tohon kiusaamiseen pitää puuttua joltain taholta. Mua kiusattiin kauan, eikä kukaan puuttunut. Lopulta kävi niin, että mut työnnettiin portaita alas ja loukkaannuin. Jos ei olisi ollut luotettavaa silminnäkijää, niin todennäköisesti asia olisi laitettu maton alle ja väitetty, että kaaduin.

Juuri tämän vuoksi tämä asia on jo minulle periaatekysymys! Ehkä taistelen tulevien kiusattujen puolesta tätä asiaa, en tiedä. Mutta en haluaisi jättää tätä asiaa nyt tähän! Vaan viedä niin pitkälle, että koulussa tai niiden yläpuolella herättäisiin siihen, että heillä ei oikeasti toimita asian vaatimalla tavalla kiusaamistilanteissa.

Mutta tosiaan, kun en tiedä edes kuka on koulutoimenjohtajan yläpuolella? Eli minne voin valittaa niin, että asia menee koulutoimenjohtajan ohi.
 
Mutta kyllä nyt alkaa tuntumaan, että aivan tyhjään tässä "mesoan" asiasta, kun kaikki vaikenee ja yrittää kai sillä saada minutkin asian jättämään siihen. En oikeasti tiedä enää keneen olen yhteydessä ja miten voin asiaa viedä eteenpäin =/

Neuvolatäti, jonka kanssa asiasta juttelin, oli sitä mieltä, että asiaa ei saa jättää tähän. Kerroin silloin, että vien asian koulutoimenjohtajalle. Mutta hänkin siis vaikeni.

Olen asiaa käynyt sähköpostilla, koska nyt minulla on kaikki heidän vähät sanomiset mustaavalkoisella, todisteena. Puheluista ei jää mitään todistetta heidän sanomisistaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -äiti-;29028205:
Ei ole. Mutta kiusaaminen on näiden 4-vuoden aikana ollut juuri tällaista. Eli on hyviä kausia ja sitten taas repeää kiusaaminen ja taas menee hetki hyvin ja taas kiusataan. Ja kiusaajina aina samat lapset.

ymmärrän turhautumisesi, mutta ymmärrän senkin, että nyt asiaa on hankala hoitaa toisella tavalla ennenkuin sitten, jos kiusaaminen vielä jatkuu.

"hei, nicopetterin ope täällä. tuo nicopetteri oli kuukausi sitten kiusannut jaakkoa. asia kyllä silloin koulussa keskusteltiin läpi ja homma sovittiin. nicopetterin käytöksessä ei ole sen jälkeen ollut ongelmaa. mutta tosiaan juu, tuolloin neljä viikkoa sitten ja joskus aiemminkin viimeisen neljän vuoden aikana."


voihan olla, että se rehtorin puhuttelu oli se mikä tepsi, ymmärtääkseni aiemmin asiaa oli hoitanut/ollut hoitamatta vain oma ope?
 
[QUOTE="kaffe";29028239]ymmärrän turhautumisesi, mutta ymmärrän senkin, että nyt asiaa on hankala hoitaa toisella tavalla ennenkuin sitten, jos kiusaaminen vielä jatkuu.

"hei, nicopetterin ope täällä. tuo nicopetteri oli kuukausi sitten kiusannut jaakkoa. asia kyllä silloin koulussa keskusteltiin läpi ja homma sovittiin. nicopetterin käytöksessä ei ole sen jälkeen ollut ongelmaa. mutta tosiaan juu, tuolloin neljä viikkoa sitten ja joskus aiemminkin viimeisen neljän vuoden aikana."


voihan olla, että se rehtorin puhuttelu oli se mikä tepsi, ymmärtääkseni aiemmin asiaa oli hoitanut/ollut hoitamatta vain oma ope?[/QUOTE]

Kyllä, vain oma opettaja "hoitanut" asian tähän asti.

Nyt uusi luokanvalvoja ilmoitti, että rehtori hoitaa asian. Hänellä ei ole siihen aikaa, vie liikaa aikaa oppitunneilta..

Ja toisaalta ymmärrän tuonkin, että asia on jo ns. vanha. Mutta nyt ärsyttää se, että kun on jo 4-vuotta hoidettu asia maton alle, niin miksi vielä odotetaan, että ensi kerralla sitten hoidetaan niin, että vanhemmat mukana jne?? Miksi sitä asiaa ei voitu hoitaa jo nyt niin, että vanhemmat ovat mukana asiassa?
 
Kauniita sanoja osaa rehtorit vanhempainilloissa lätistä, mutta totuus on toista. Meidän kohdalla ei kiusaamista ole ollut, mutta tiedän pari tapausta ja asia on lakaistu maton alle, kun opettajat eivät ole voineet tehdä mitään. Molemmissa tapauksessa oppilaat vaihtoivat koulua. Koulusta paljastui myösi kiusausasia, joka meni ihan lehtiin saakka ja yllätys, yllätys rehtori jäi virkavapaalle.

Vastuuta ei nykykoulu ota. Opettajat eivät pidä puhutteluja (eivät uskalla), rehtorit eivät erota kiusaajia koulusta (eivät uskalla). Näin on.
 
[QUOTE="kaffe";29028239]ymmärrän turhautumisesi, mutta ymmärrän senkin, että nyt asiaa on hankala hoitaa toisella tavalla ennenkuin sitten, jos kiusaaminen vielä jatkuu.

"hei, nicopetterin ope täällä. tuo nicopetteri oli kuukausi sitten kiusannut jaakkoa. asia kyllä silloin koulussa keskusteltiin läpi ja homma sovittiin. nicopetterin käytöksessä ei ole sen jälkeen ollut ongelmaa. mutta tosiaan juu, tuolloin neljä viikkoa sitten ja joskus aiemminkin viimeisen neljän vuoden aikana."


voihan olla, että se rehtorin puhuttelu oli se mikä tepsi, ymmärtääkseni aiemmin asiaa oli hoitanut/ollut hoitamatta vain oma ope?[/QUOTE]


Kyllä luulis, että "nicopetterin" vanhempia kuitenkin kiinnostaa tietää, jos lapsi kiusaa toisia koulussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -äiti-;29028198:
Kiusaamista ei ole nyt ollut ja lapsella kavereita koulussa. Eli asiat nyt ns. hyvin.
Tämä asia on vain mulle nyt jo periaatekysymys! Miksi ei koulussa toimita kiusaamistilanteissa niinkuin pitäisi?? Koska kiusaamistahan tulee aina koulussa olemaan ja mielestäni siihen pitäisi puuttua kunnolla, ei päätä silittämällä.

Kiva-koulusysteemissä asiat hoidetaan koulun sisäisesti, jutellaan molempien osapuolien kanssa ja kysellään asioista muilta kavereilta ja asiasta tietäviltä. Koteihin ei oteta yhteyttä puolin eikä toisin, jos katsotaan, ettei kiusaaminen jatku. Jos koulu katsoo myös asioiden olevan nyt ns. hyvin, niin turha odottaa sitä yhteydenottoa.
 
[QUOTE="vieras";29028319]Kiva-koulusysteemissä asiat hoidetaan koulun sisäisesti, jutellaan molempien osapuolien kanssa ja kysellään asioista muilta kavereilta ja asiasta tietäviltä. Koteihin ei oteta yhteyttä puolin eikä toisin, jos katsotaan, ettei kiusaaminen jatku. Jos koulu katsoo myös asioiden olevan nyt ns. hyvin, niin turha odottaa sitä yhteydenottoa.[/QUOTE]

Väärin, käyhän lukemassa kiva koulu sivuilta asiasta, kuinka kiusaamistilanteissa toimitaan. Siellä nimenomaan on, että Kiva-tiimi ottaa asian hoitaakseen ja asiasta ollaan yhteydessä kaikkien vanhempiin (kiusaajien ja kiusatun) ja asia hoidetaan yhdessä.
 
Aivan käsittämätöntä, että asia on vieläkin kesken!

Oma kokemus KiVa-koulusta on positiivinen, kun oma poikani joutui kiusaamisen kohteeksi puoli vuotta sitten. Tapaus oli yksittäinen, mutta siihen puututtiin heti ja keskusteluun joutuivat myös kiusaamista vieressä seuranneet. Kiusaajat saivat vielä lisäksi jälki-istuntoa ja kotiin laitettiin viestiä kaikille asianosaisille. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan.

Miten vielä voi olla joissain kouluissa noin välinpitämättömiä aikuisia, vaikka uutisissa ja mediassa on pitkän aikaa toitotettu kiusaamisen haitallisista vaikutuksista jopa vuosikausiksi eteenpäin! (Viimeksi viikonloppuna YLEllä, en muista mikä ohjelma)
 
[QUOTE="Kati";29028930]Aivan käsittämätöntä, että asia on vieläkin kesken!

Oma kokemus KiVa-koulusta on positiivinen, kun oma poikani joutui kiusaamisen kohteeksi puoli vuotta sitten. Tapaus oli yksittäinen, mutta siihen puututtiin heti ja keskusteluun joutuivat myös kiusaamista vieressä seuranneet. Kiusaajat saivat vielä lisäksi jälki-istuntoa ja kotiin laitettiin viestiä kaikille asianosaisille. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan.

Miten vielä voi olla joissain kouluissa noin välinpitämättömiä aikuisia, vaikka uutisissa ja mediassa on pitkän aikaa toitotettu kiusaamisen haitallisista vaikutuksista jopa vuosikausiksi eteenpäin! (Viimeksi viikonloppuna YLEllä, en muista mikä ohjelma)[/QUOTE]

Näinhän se asia pitäisi mennä ja hienoa, että siellä niin toimitaan :) Täällä tiedän yhden koulun, joka oikeasti noudattaa KiVa-koulua. Saisi moni koulu ottaa siitä oppia! Ja kyllä, käsittämätöntä on tämä koko touhu nyt.. tuntuu aivan uskomattomalta, että aikuiset ihmiset ovat oikeasti näin lapsellisia ja välinpitämättömiä asian suhteen.
 

Yhteistyössä