M
Mietiskelen
Vieras
Luin tuon alle kopioimani jutun ja siinä sanottiin, että
parin millimetrin pituinen banaanikärpänen voi tuottaa jopa kuusi senttiä pitkän siittiön.
Miten tuon kokoinen siittiö voi hedelmöittää mikroskooppisen banaanikärpäs tytön?
Tälläinen ajatus tässä koneella istuessa taas tuli mieleen.
---------
Jättisiittiöt luultua yleisempi eläinkunnan ilmiö
19.6.2009 11:00
A A
STT-Reuters
Lontoo. Jättimäiset siittiöt näyttävät olevan eliöiden lajinsäilymisen kannalta tehokas tapa jatkaa sukua. Jo sata miljoonaa vuotta sitten pienet simpukan näköiset raakkuäyriäiset pystyivät tuottamaan itseään huomattavasti suurempia siittiösoluja. Tällainen kyky on eläinkunnassa luultua yleisempää, selviää tuoreesta saksalaistutkimuksesta.
Esimerkiksi parin millimetrin pituinen banaanikärpänen voi tuottaa jopa kuusi senttiä pitkän siittiön. Pärjätäkseen tässä kisassa ihmisen siittiön pitäisi olla 40 metriä pitkä.
Münchenin Ludwig Maximillian -yliopiston tutkijat jäljittivät raakkuäyriäisten spermantuotantoa niiden fossiileista. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että suurikokoiset siittiöt ovat olleet tehokas keino jatkaa sukua ja säilyä hengissä.
Tutkimustulokset julkaistiin torstaina Science-lehdessä.