Miten auttaisin erästä tuttavaani, joka suurperheen äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Hänelle on tullut lapsia 8 kappaletta pienillä ikäeroilla, kaikki tulleet 11 vuodessa. Äiti on aika usein todella rasittuneen oloinen ja itkuinen. Mies kyllä on, mutta hän tietenkin töissä.Äiti ei jaksa selvitellä esimerkiksi enää lastensa riitoja muiden pihan lasten kanssa vaan antaa asioiden olla. Lapsista vanhimmat oireilevat huomionpuutteesta. Mitä voisin tehdä? Itse en kykene tarjoamaan hoitoapua koska olen töissä ja itsellä lapsia myös.
 
Ihan ekaks voisit koittaa jutella tuon äidin kanssa. Miten menee ja miten hän jakselee. En nyt heti menis ls-ilmoa tekemään. Koita jutella.
Kiva että välität :)
 
No ei kai ls ilmoitusta voi tehdä noista syistä? lapset hoidettu hyvin ja puettu kauniisti.Äiti vaan todella väsyneen oloinen välillä ja lapset eivät ehdi saamaan huomiota tarpeeksi.
 
pienikin apu voisi olla paljon..voisitko joskus ottaa vaikka kaksi lasta kerrallaan hoitoon ja antaa heille positiivista apua? entä kertoa sanaa tuttaville että tulisivat ulkoiluavuksi, olemaan läsnä lapsille? tai että äiti saisi joskus hetken hengähtää. kyllä iso kynnys pitäisi olla ls-ilmoitukseen kuitenkin, mutta ei sekään paha vaihtoehto jos lapset todella sitä tarvitsevat. se vaan on vanhemmillekin aika paha paikka, joka tuskin "auttaa" vanhempana jaksamaan, mutta jos vanhemmat todella todella väsyneita niin sitten lapsia on tietysti autettava. Ajattelen että parempi jos vanhemmat jaksavat itse kuin että tuntevat huonomuutta ls-ilmoituksesta. eikö voisi itse hakea apua sitten, hieman itsekunnioitusta jäisi jäljelle?
 
[QUOTE="aloittaja";24253214]No ei kai ls ilmoitusta voi tehdä noista syistä? lapset hoidettu hyvin ja puettu kauniisti.Äiti vaan todella väsyneen oloinen välillä ja lapset eivät ehdi saamaan huomiota tarpeeksi.[/QUOTE]

No kuule kyllä on. Ei se ls ilmo tarkoita sitä että lapset joutuu heti huostaan. Vaan tod.näk. perhe saa apua jota äiti ei osaa itse pyytää.
 
Olen koittanut jutella, mutta äiti esittää ja pitää kulisseja pystyssä niin sanotusti. Emme tunne niin hyvin kuitenkaan että avautuisi minulle. Huolehdin eniten vanhemmista lapsista, jotka joutuvat pärjäämään aika pitkälti itsekseen esimerkiksi riitatilanteissa. Lisäksi yksi isoista lapsista oireilee psyykkisesti.
 
Työni luonteen vuoksi en kykene tarjoamaan hoitoapua. Hyvä kun jaksan omienkin kanssa. Raskas vuorotyö kyseessä.Sekin mietityttää että äiti haluaa lisää lapsia edelleen. Eivät ole uskovaisia tms.
 
Voisitko viedä isommat lapset vaikka jätskille tai jotain? Tai tehdä päivän ruoat äidin kans, lapsia vahtien samalla? Tai ihan vaan olla jutteluseurana ? Pienikin hetki,apu arjessa auttaa saattaa auttaa tosi paljon!
 
[QUOTE="aloittaja";24253231]Olen koittanut jutella, mutta äiti esittää ja pitää kulisseja pystyssä niin sanotusti. Emme tunne niin hyvin kuitenkaan että avautuisi minulle. Huolehdin eniten vanhemmista lapsista, jotka joutuvat pärjäämään aika pitkälti itsekseen esimerkiksi riitatilanteissa. Lisäksi yksi isoista lapsista oireilee psyykkisesti.[/QUOTE]

Jos joku lapsista oireilee psyyllisesti eikä siihen puututa, on sinun velvollisuutesi tehdä se ilmoitus ( mutta porvoostahan tämäkin teksti taisi olla ).
 
Alkuperäinen kirjoittaja älä epäröi;24253226:
No kuule kyllä on. Ei se ls ilmo tarkoita sitä että lapset joutuu heti huostaan. Vaan tod.näk. perhe saa apua jota äiti ei osaa itse pyytää.

Ehkä voisivat saada tukiperheen tms sitä kautta?Eivät saa koskaan hoitoon kaikkia lapsia kerrallaan. Pari kolme saattaa olla poissa välillä yön yli mutta sitten kotiin jää vielä 4-5
 
Voisitko viedä isommat lapset vaikka jätskille tai jotain? Tai tehdä päivän ruoat äidin kans, lapsia vahtien samalla? Tai ihan vaan olla jutteluseurana ? Pienikin hetki,apu arjessa auttaa saattaa auttaa tosi paljon!

Kyllä ole tehnyt näitä asioita niin paljon jo että olen sen takia riidellyt jopa mieheni kanssa. Sis olen vienyt lapsia eri paikkoihin ja kustantanut omista rahoista heille jätskejä yms.Mutta tosiaan kun olen töissä samoin mieheni niin emme jaksa mitenkään viihdyttää toisten lapsia pitkiä aikoja. Meilläkin pieniä lapsia.
 
[QUOTE="vieras";24253248]Jos ehdottaisit, että äiti pyytäisi rauhanyhdistyksellä hoitoapua joltakulta?[/QUOTE]

siis juurihan ap kirjoitteli, etteivät ole uskovaisia yms. Joten mitens kuvittelet äidin menevän rauhanyhdistykseltä pyytää apua????
 
[QUOTE="aloittaja";24253251]Ehkä voisivat saada tukiperheen tms sitä kautta?Eivät saa koskaan hoitoon kaikkia lapsia kerrallaan. Pari kolme saattaa olla poissa välillä yön yli mutta sitten kotiin jää vielä 4-5[/QUOTE]

no kyllä mä luulisin paitsi jos äiti saa pidettyä kulissit pystyssä.
 

Yhteistyössä