Onko teillä mahdollisuuksia siirtää tytön oma sänky teidän huoneeseen oman sängyn viereen? Voisit näin ensin nukutella tytön omaan sänkyyn, mutta voisit silti pötkötellä vieressä omalla sängyllä. Sitten kun on tottunut nukahtamaan omaan sänkyyn niin voisit ruveta lähtemään aina hetken aikaisemmin pois ja edetä niin kuin joku tuossa edellä kertoi. Kun oppii nukahtamaan itsekseen voisi sänkyä siirtää kauemmas teidän sängystä ja sitten myöhemmin omaan huoneeseen kun aika on kypsä.
Kun sitten alkaa nukkua omassa huoneessaan niin voi aluksi vaikka tehdä samassa huoneessa jotain pientä ja hiljaista, esim. silittää pyykkiä, kutoa yms. Ja siirtymistä helpottaa jos vaikka vanhempien huoneessa totuttaa kuuntelemaan jotain unimusiikkia ja sama tuttu musiikki siirtyy sinne omaan huoneeseen. Meillä lapset rakastivat nukkua meidän välissä (tulivat sinne keskellä yötä), mutta kun hommasin heille pehmeät petarit niin alkoivat viihtyä omissa sängyissään. Myös äänet sattavat kuulostaa kolkommilta siellä omassa huoneessa. Vanhempien huoneessa kun on yleensä paljon tekstiilejä vaimentamassa ääniä johtuen isosta sängystä. Tytön huoneeseen kun hommaisi paljon tekstiilejä ja vaikka prinsessa katoksen vaimentamaan ääniä, niin se voisi tehdä olosta turvallisemman. Itse hommasimme lapsille pehmeän maton, pitkät verhot (ostimme Jyskistä yksiväristä veluuria, edullista ja sitoo hyvin ääniä, helppo pestä useinkin kun ei tarvitse silittää, juhlavan näköinen kun oli talvella punaista ja luonnonvaaleaa ja kesällä sinistä ja luonnovaaleaa), kerrossänkyyn verhot (samasta verhokankaasta, prinsessakatokseenkin voi laittaa samaa kangasta) jotka voi tarvittaessa vetää eteen ja seinävaatteen niin tunnelma alkoi vastata meidän makuuhuonetta. Seinävaate on helppo tehdä vaikka verhokankaasta. Tekee vain puukehikon ja pingottaa kankaan siihen ja laittaa nurjalta puolelta nitojalla kiinni. Se voisi olla kiva askartelun aihekin lapselle, maalata kankaalle unitaulu joka sitten kiinnitettäisiin niin että lapsi näkisi sen nukkumaan mennessään. Maalamishetki kun olisi vielä turvallinen ja läheinen tapahtuma se niin toisi turvallisen olon myös nukkumaan mennessä. Kaikkia ideoita voi käyttää mitkä tuovat lapselle turvallisuutta. Esim. ottaa lapsi valitsemaan itselleen verhot ja matot omaan huoneeseen. Silloin kun oma huone on mieleinen niin sinne on turvallisempi pötkähtää nukkumaan.
Toinen vaihtoehto on tietenkin antaa tytön huutaa itsensä omassa sängyssä uneen muutamana iltana. Nopeammin se niin kävisi, mutta mielestäni kuitenkin saattaa aiheuttaa turvattomuuden tunnetta kun on tottunut läheisyyteen nukahtaessaan.
Tsemppiä teille! :hug: