Mitäs te olisitte tehneet tälläisessä tilanteessa? Vieraan ihmisen lahja lapselle.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja metsänpeitto
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

metsänpeitto

Vieras
Olimme kirjakirppiksellä, lasten kanssa, muuten siellä ei lapsia silloin ollutkaan. Eräs vanhempi rouva tuli kysymään minulta, että tykkäisikö teidän vauvanne tälläisestä cd-levystä, kelpaisiko teille tälläinen. Hän tahtoisi antaa, kun se olisi niin ihana pienille lapsille eikä hänellä ole lapsenlapsia.

Minä käsitin, että se oli käytetty levy ja kiitin oikein kohteliaasti ja monisanaisesti, ja otin levyn vastaan. Ja tämä ihminen ilostui aivan mielettömästi. Sitten siinä meille annetiinkin kirja kaupan päälle, ja tajusin että tämä rouva oli ostanut sen levyn meidän lapsillemme, eikä se ollut edes käytetty vaan uusi.

Minä en hennonnut enää siinä sanoa, että en minä voi millään ottaa vastaan niin kallista lahjaa, kun ensin käsitin että rouva oli saanut sen ilmaiseksi tai hyvin pienellä rahalla tai että se oli hänen omalta kirpputoripöydältään mutta tajusin vasta lahjan vastaanotettuani ja kiitettyäni, että tämä rouva osti lapsilleni 15 euron lahjan :ashamed:
 
Minä muistan, kun joskus eka-tokaluokkalaisena olin kaupan kassajonossa ja siinä edelläni ollut vanhempi mies tiputteli rahojaan ja sanoi "voi paska". Sitten huomasi minut ja kauhistui sitä, että oli kiroillut lapsen aikana ja osti siitä hyvästä minulle kauhea kasan karkkia. :D :D
 
Herttaista se minustakin oli, mutta jäi vähän sellainen fiilis että olisi pitänyt sanoa sille rouvalle, että ei tarvitse ostaa ihan vieraille ihmisille niin kallista lahjaa :ashamed: Ja kallis siis siinä mielessä, että ollaan nimenomaan ihan tuntemattomia.

Mutta ihana levy, erityisesti vauvalle ja tuolle 3-vuotiaalle, ja siihen saatiin sitten vielä Hannele Huovin ja Kristiina Louhen satukirja.
 
onko sun mahdollista kiittää jotenki tätä mummoa. Siis et mummoa tuntenu mutta ilmestyykö teillä jotain paikallista pikkulehteä jossa jokin "tekstaripalsta" mihin voisit kiitokset vielä laittaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja matilda06:
onko sun mahdollista kiittää jotenki tätä mummoa. Siis et mummoa tuntenu mutta ilmestyykö teillä jotain paikallista pikkulehteä jossa jokin "tekstaripalsta" mihin voisit kiitokset vielä laittaa?

Niin joo, noinhan voisi tehdä. Kiittelin kyllä siinä tilanteessa jo todella vuolaasti, mutta ehkä sellainen lehtikiitos voisi olla vielä ihan hauska juttu.
 
Monet vanhat, varsinkin naiset, haluaa ilahduttaa ehkä ihan vieraitakin lapsia, jos niitä omia lapsen lapsia ei ole. Ja ei niillä monesti yksinäisillä vanhuksilla välttämättä ole niin kauheesti rahanmenoa, että hän varmaan oli oikein iloinen kun sai teitä lahjallaan ilahduttaa!
 
Mutta jos se mummo kerran tuli siitä antamisesta niin iloseksi, niin ajattele miten se olis voinu pahottaa mielensä jos olisit kieltänyt antamasta sitä levyä...

Taisit antaa mummolle todella mukavan muiston.
 
Tai esim. lasten kanssa yhdessä askarreltu kortti, jos tiedät missä mummo asuu... Tai käykö usein siellä kirpparilla? Meniskö sitä kautta perille. Tuollaiset usein lämmittää vanhojen sydäntä erityisesti, kun on lapsikin jotain siihen tehnyt. Esim piirtänyt.
 

Yhteistyössä