Mitäköhän mäkin täällä vielä teen?

[luuseri]

Mä oon miettinyt jo pitkään että tapan itseni. Mulla on niin paljon paskaa menneisyydessä ettn usko kellaan olevan. Mulla ei oo vuosiin ollut yhtään kaveria kun kaikki pelästyy mun murheita. Mun koko perhe on ihan sekopäitä, äiti on jo kymmenen vuotta sitten aiheuttanut sen, ettei muut sukulaiset halua olla meidän kanssa väleissä, ja itse olen nyt aikuisena vasta päässyt pois mun sekopää-vanhempien vallan ja uhkailu ja syyttelyn alta. Mulla on kymmenen sisarusta, mutta koko muu perhe paitsi minä, elää jossain joukkopsykoosissa kuvitellen itsensä täydelliseksi perheeksi. Millainen perhe on niin sekaisin että kuvittelee jatkuvan lasten pahoinpitelyn, nöyryttäämisen, orjuuttamisen ja lopulta seksuaalisen hyväksikäytön olevan ihan normaalia, ja eristävät mut perheestä sen takia että vaadin keskustelua näistä asioista.

Mulla on vain mun mies ja meidän lapsi. Meillä on kaksi koiraa joita mä suoraan sanottuna molempia nykyään vihaan, vaikka ne alunperin ovat mun hankkimia. Mä saatan olla kuukaudenkin putkeen näkemättä ketään muuta kuin mun miestä ja lasta. Ja noita koiria. En jaksa edes kaupassa käydä kun ei kiinnosta nähä onnellisia ihmisiä. Jos joskus vaivaudun ulos, tekis mieli vaan lyödä joka tosiat vastaantulijaa nyrkillä naamaan. Mulla ei ole ketään jota voisin kutsua edes kaveriksi, saatika sitten ystäväksi. Usein mietin, että jos kuolisin nyt, kukaan ei jäisi kaipaamaan mua miehen ja lapsen lisäksi, ja varmasti hekin ajan kanssa tajuaisivat että heillä on helpompaa ilman mua.

 

[kaveria]

Oo mun kaveri jooko?

 

[v]

hae apua. voimia snulle

 

[luuseri]

Oo mun kaveri jooko?

Netissä kaikki aina lupaa olla mun kavereita, mutta ei se ikinä mihinkään johda.

 

["heii"]

missäpäin asutte?
Ja minkä ikänen lapsi sulla on?

Oikeesti tosi paljon voimia sinne!! :heart:
tuo kuulostaa niin surulliselta

 

[kirjoitan]

Netissä kaikki aina lupaa olla mun kavereita, mutta ei se ikinä mihinkään johda.

Laita s-postiosoite, niin mä ainakin haluaisin kokeilla olla sulle ystävä, ei mullakaan montaa ole.

 

[luuseri]

[QUOTE="heii";23182875]missäpäin asutte?
Ja minkä ikänen lapsi sulla on?

Oikeesti tosi paljon voimia sinne!! :heart:
tuo kuulostaa niin surulliselta [/QUOTE]

Asutaan pääkaupunkiseudulla. Meidän lapsi on 9kk ikäinen. Tää myö pelkän kuulostamisen lisäksi tuntuu tosi pahalle. Kuvitelkaa oikeasti jos ketään koko maailmassa ei kiinnostaisi sinä. Ei sitä kyllä moni varmaan edes pysty kuvitelemaan, mutta voin kertoa että se on tukahduttava tunne. Me ei koskaan edes saada lasta hoitoon koska ei ole ketään sukulaisia. Miehen isä on tosi vanha ja äiti kuollut, eli heistäkään ei ole avuksi. Mun koko loppuelämä tulee tapahtumaan kaikki vaan lapsen kautta.

 

[luuseri]

Laita s-postiosoite, niin mä ainakin haluaisin kokeilla olla sulle ystävä, ei mullakaan montaa ole.

Laittaisin, mutta en halua julkaista koko nimeäni täällä, eikä mulla ole muitakaan s.postiosoitteita.

 

[...]

sulla taita olla masennus.. :/
kannattaa hakea apua.

 

[Alaston lohikäärme]

. Me ei koskaan edes saada lasta hoitoon koska ei ole ketään sukulaisia. Miehen isä on tosi vanha ja äiti kuollut, eli heistäkään ei ole avuksi. Mun koko loppuelämä tulee tapahtumaan kaikki vaan lapsen kautta.

Älä nyt tuollaista mieti, et koko loppuelämä tulee tapahtumaan kaikki vaan lapsen kautta. Ei mekään koskaan saada lasta hoitoon, mut en mä koe sitä kovin rankaksi. Eri asia on tietysti jos sä et nauti sun äitiydestä.
Oletko varma, ettei sulla ole jotain synnytyksen jälkeistä masennusta? Juttelisit siitä neuvolassa.

 

[luuseri]

sulla taita olla masennus.. :/
kannattaa hakea apua.

Mulla on ollut masennus viimeset 10 vuotta, ja oon ollut pitkään jo terapiassa, mutta kun koko ajan tulee lisää paskaa niskaan mun perheen taholta vaikka koitan sanoa etten halua olla ollenkaan tekemisissä.

 

[persvakoonasana]

Et tapa. Ihan itsesi, lapsesi ja miehesi vuoksi. Et vaan voi tehdä niin.

Hae apua kuntasi terveys- tai sosiaalipalveluista. Pyydä aikaa psykiatriselle sairaanhoitajalle ja hakeudu terapiaan lapsuuden traumojesi vuoksi. Voit vielä eheytyä ja saada onnellisen loppuelämän. Tee se, ihan jo itsesi vuoksi. Ja ennen kaikkea, lapsesi ja miehesi vuoksi. Voimia!

 

[luuseri]

Älä nyt tuollaista mieti, et koko loppuelämä tulee tapahtumaan kaikki vaan lapsen kautta. Ei mekään koskaan saada lasta hoitoon, mut en mä koe sitä kovin rankaksi. Eri asia on tietysti jos sä et nauti sun äitiydestä.
Oletko varma, ettei sulla ole jotain synnytyksen jälkeistä masennusta? Juttelisit siitä neuvolassa.

En tiedä enää mitä masennusta on, kyllä äitiys kuitenkin tuo edes jotain sisältöä mun elämään. Tuntuu vaan että koko mun elämä on ollut yhtä hylkäämistä, en jaksa sitä kun koko ajan joku haukkuu syyttä.

 

[luuseri]

Et tapa. Ihan itsesi, lapsesi ja miehesi vuoksi. Et vaan voi tehdä niin.

Hae apua kuntasi terveys- tai sosiaalipalveluista. Pyydä aikaa psykiatriselle sairaanhoitajalle ja hakeudu terapiaan lapsuuden traumojesi vuoksi. Voit vielä eheytyä ja saada onnellisen loppuelämän. Tee se, ihan jo itsesi vuoksi. Ja ennen kaikkea, lapsesi ja miehesi vuoksi. Voimia!

Toinen mua ahdistava ongelma on, ettei kukaan ymmärrä mitä mä sanon. Oon käynyt jo vuosia terapiassa, ei auta kun koko ajan tulee vaan lisää ongelmia ja selvitettävää. Mietin että teen huomenna rikosilmoituksen mun vanhemmista. Mä olen kyllä siltäkin kantilta säälttävä etten mä oikeasti uskalla tappaa itseäni. Oon koittanut sitä ekan kerran 9-vuotiaana, ja tässä ollaan vieläkin 17 vuoden jälkeen. En vaan uskalla.

 

[persvakoonasana]

Toinen mua ahdistava ongelma on, ettei kukaan ymmärrä mitä mä sanon. Oon käynyt jo vuosia terapiassa, ei auta kun koko ajan tulee vaan lisää ongelmia ja selvitettävää. Mietin että teen huomenna rikosilmoituksen mun vanhemmista. Mä olen kyllä siltäkin kantilta säälttävä etten mä oikeasti uskalla tappaa itseäni. Oon koittanut sitä ekan kerran 9-vuotiaana, ja tässä ollaan vieläkin 17 vuoden jälkeen. En vaan uskalla.

Se, ettet uskalla, on oikeaa rohkeutta. Uskallat elää elämääsi, vaikka se onkin vaikeaa. Nyt. Tee ihmeessä rikosilmoitus vanhemmistasi mikäli siihen on aihetta. Muista, että sinulla on valta katkaista sukupolven ketju ja olla omalle lapsellesi erilainen vanhempi kuin sinulle on oltu. Voit vaikuttaa maailmassa.

Terapia voi auttaa, mutta ilmeisesti ongelmasi ovat niin syviä, että se vaatii vuosien ja vuosikymmenten työn. Älä anna periksi. Kyllä se vielä helpottaa. Voimia, voimia ja voimia! :hug:

 

[persvakoonasana]

Toinen mua ahdistava ongelma on, ettei kukaan ymmärrä mitä mä sanon. Oon käynyt jo vuosia terapiassa, ei auta kun koko ajan tulee vaan lisää ongelmia ja selvitettävää. Mietin että teen huomenna rikosilmoituksen mun vanhemmista. Mä olen kyllä siltäkin kantilta säälttävä etten mä oikeasti uskalla tappaa itseäni. Oon koittanut sitä ekan kerran 9-vuotiaana, ja tässä ollaan vieläkin 17 vuoden jälkeen. En vaan uskalla.

Ehkä voisit vaihtaa terapeuttia? Kokeilla, jos jostain toisesta olisi apua?