Mitähän sitä tekis?

Olemme avomieheni kanssa seurustelleet kaksi vuotta, meillä on 9 kk vanha tytär ja kaikki on muuten ookoo. Ainut mikä ei toimi, on meidän kommunikointi ja itse parisuhde.

Emme ole tyttäremme syntymän jälkeen nukkuneet samassa pedissä kuin n. alle kymmenen kertaa ja seksiäkin on ollu hyvin HARVOIN. Tässä meillä jo yksi ongelma joka pitäisi korjata, mutta mies väittää nukahtavansa paremmin sohvalle telkkaria katselle. Tytönkin siirsin jo pari kuukautta sitten omaan huoneeseensa, jotta makuuhuoneessa alkaisi jotain tapahtumaan. Mut ei.
Omat on epäilykseni toisesta naisesta, jonka mies kiistää. Tiiä sit.

Olen vakaasti harkinnut pois muuttoa yhteisestä kodistamme, koska en jaksa sitä ainaista huutamista ja haukkumista, joka meillä syntyy pienestäkin kinasta, johtuen siitä että mieheni on aikas äkkipikainen.
En toki väitä että itse en olisi "syyllinen" ongelmiimme, mutta tuntuu kun voimavarat loppuisivat. Aina tulee jotain uutta, mistä valittaa, ja olen väsynyt siihen ainaiseen nalkuttamiseenkin ja miehenikin siihen nalkuttamisen kuuntelemiseen.

Kun nyt olen puhunut pois muuttamisesta, mieheni on alkanut ajattelemaan meitäkin enemmän. On viettänyt aikaa enemmän kotona (ennen vietti todella paljon aikaa ystäviensä kanssa) ja auttanut kotitöissä sekä pitänyt vauvalle seuraa, jos olen ollut esim. tiskaamassa.

Ainut että ilkeitä minuun suunnattuja kommentteja saan vieläkin kuunnella sekä rajoittaa omaa "vapaa-aikaani".

MUTTA..

Miksi juuri nyt, kun meinasin oikeasti lähteä?

 

Nyt pysyt tiukkana. Älä anna periksi vaikka narisee rajoituksista.Jos haluaa sinut ja lapsen pitää samassa huushollissa,tekee myös"töitä" sen eteen.Muista silti kehua miten hyvältä tuntuu , kun hän on lapsen kassa yms.

 

Ehkä kannattaisi tutustua toiseen ennen kuin alkaa perhettä perustaa.
Jos olette olleet yhdessä kaksi vuotta ja teillä on tuon ikäinen lapsi, niin olette tunteneet puoli vuotta ennen kuin aloit odottaa. Siinä ilmeisesti ongelmienne syy.

Kaikki muu on hyvin, paitsi keskusteluyhteys ja parisuhde. Mikä muu??

 

Mietipä nyt tärkeysjärjestys elämään eli VAUVA ja sitten äidin hyvinvointi, joka heijastuu aina vauvaan. Millaisen kodin haluat tarjota lapsellesi? Mies on aikuinen ja tekee omat valintansa myös käytöksensä suhteen ja on siitä vastuussa, kuten sinä myös itsestäsi. Mutta olet ennen kaikkea vastuussa uudelle ihmisen alulle, eli anna hänelle hyvä koti, ei huutoa ja riitaa. Ajattele, kuinka ihanaa on kun kukaan ei arvostele ja saat nauttia rauhassa äitiydestä. Yksin on hankalampaa käytännön järjestelyissä, mutta pärjää kyllä.

Mies on toki järkyttynyt jos olet meinannut lähteä. Mutta kestääkö muutos? katsele hetki ja mieti muuta kuviota valmiiksi.

Onnea matkaan. Mutta muista, ykkönen on nyt pieni avuton vauva, ei miehesi.

 

\

"Ehkä kannattaisi tutustua toiseen ennen kuin alkaa perhettä perustaa."

Mistä tiedät, että tunsimmeko jo ennen kuin aloimme seurustelemaan? Ehkä kaikki ei vain aina loksahda kohalleen.


"Kaikki muu on hyvin, paitsi keskusteluyhteys ja parisuhde. Mikä muu??"

Pärjäämme taloudellisesti hyvin, ja meillä on ihana ja iso asunto, jossa viihdyn. Myös rakkautta on ollut ja paljon minun ja mieheni välillä. Miksi muuten olisimme pitänyt lapsen, kun tulin raskaaksi?

Olemme nyt päättäneet korjata asioitamme, koska ainakin ajattelen että jotain on vielä paikattavissa. Ei tahtois luovuttaa näin "helpolla", ihan lapsenkaan takia.
Räyhääminen on lopetettu, tai yritetään lopettaa ja molemmat yrittävät kovasti ottaa toisenkin tunteet huomioon. Ja tiedän että, se vauva on tärkein, ja myös äidin hyvinvointi, mutta eikö vauvalla ole silloin kaikki hyvin kun äidilläkin on hyvä olla? Vauvahan vaistoaa äidistä pahan olon?


Kyllä, vauvan vointiin heijastuu ennen kaikkea äidin hyvinvointi.
Eroja tulee, tunsi tai kuvitteli tuntevansa toisen vaikka kuinka hyvin ja vaikka kuinka olisi yhteistöä elämää suunniteltu ja rakennettu.

Älä välitä tuomitsijoista. Pyri vaan omalla kohdalla hyvään ratkaisuun.

 

Meidän suhteemme on kestänyt 6 vuotta. Olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja mieheni on ainakin jossain määrin poikkeuksellisen älykäs. Esikoisemme on nyt 8 kk. Ongelmana on mieheni tiuskiminen, ylimielinen käytös ja sulkeutuneisuus. En saa häneen keskusteluyhteyttä. Hän menettää hermonsa hyvin pienestä. Esimerkiksi lapsi ei saisi kitistä lainkaan.

Olen tottunut elämään jatkuvassa jännityksessä. Suurimman osan ajasta mies on kireällä päällä ja loukkaa minua tiuskimisellaan. Tähän saakka olen yrittänyt vain sulkea ikävät asiat mielestä, mutta nyt olen ruvennut miettimään eromahdollisuutta.

Haluaisin uskoa, että ihanan lapsen lisäksi elämällä olisi tarjota minulle myös tyydyttävä aikuissuhdekin.

Voimia kaikille vastaavissa olosuhteissa painiskeleville!

 

minä olen saanut huomata, että miehen ymmärtämättömyys naisen raskautta kohtaan ja mustasukkaisuus syntynyttä lasta kohtaan ilmenee mitä oudoimmilla tavoilla. kun perheen iso poika jää vaille suurempaa huomiota, odotuksden ja lapsen viedessä äidin aikaa, on siitä seuraava käytös ristiriitaista ja vähintäänkin kummallista naisen aivoilla ajateltuna. mutta ei siinä aina muista ja jaksa sitä miestä helliä ja hoivata, kun käytöskin on mitä sattuu. mutta miesten kummallinen käytös saattaa joskus olla aika pienestä kiinni, kunhan he sen vielä saavat itsekkin myönnettyä. meillä siihen tarvittiin käyntiä terapeutilla.

 

Kun toinen osapuoli huomaa olevan tosi kyseessä -tilanteen, se tuo esiin hänen kaikki hyvät puolensa ja hetken aivan kaduttaakin, että mitään eroa on ajatellutkaan. Mutta meillä ei ainakaan kauaa kestä, kun kaikki on taas entisellään.

 

\

Kun toinen osapuoli huomaa olevan tosi kyseessä -tilanteen, se tuo esiin hänen kaikki hyvät puolensa ja hetken aivan kaduttaakin, että mitään eroa on ajatellutkaan. Mutta meillä ei ainakaan kauaa kestä, kun kaikki on taas entisellään.

Tuli mieleen, että mitäpä jos miehelle näyttäisi kuinka paljon sitä parisuhdetta pohtii - siis täällä foorumilla. Näyttäisi kirjoituksia, tekemiään avunpyyntöjä ja kirjoittamiaan iloviestejä kun kaikki toimiikin. Että mies näkisi, miten tosissaan tärkeää se positiivinen huomio kaikille naisille on.

Ja kyllähän siinä täytyy itsekin muuttua, jos mies muuttuu - muuten tilanne muistuttaa entistä ja mies unohtaa. Pitää itsekin panostaa eri tavalla.

Vaikka olisi ennen itse hemmotellut toista, niin muuttaa vähän tätä omaakin taktiikkaa erilaiseksi jotta mies hoksaa että tilanne on nyt uusi ja tästä jatketaan tällä tavoin.

 

Olipa mukava lukea ,että teillä on hiukan jo löytynyt yhteinen sävel.
Muista silti olla repsahtamatta takaisin "kotiorjan rooliin".
Käyt ulkoilemassa ja muullakin tavalla otat omaa aikaa.Isä hoitaa lasta ja saa varmuutta pärjäämisestä .