Mitä tulisi tehdä??

Hei. Olen kahden pienen lapsen äiti, naimisissa ja yhteis eloa on takana kymmenen vuotta. Ja patti tilanne päällä. Avioliittomme menee nyt ihan mönkään tai ainakin minä olen sitä mieltä, mies ilmeisesti kuvittelee toisin. Riitelemme melko usein. Mieheni on todella, todella mustasukkainen ja se ahdistaa minua ihan kauheesti. Vuosi vuodelta se on vain pahentunut, mistä johtuen olen saanut kokea väkivaltaa. Se on aika kausittaista eli menee puolivuotta..vuosikin ennnen kuin se on taas tapahtunut. N. vuosi sitten kävi taas niin ja halusin eroa, mieheni ei siihen koskaan ole suostunut, puhuu ja puhuu minut aina takaisin..(tai siis eroa ei ole edes kunnolla kerennyt tulla) no annoin taas mahdollisuuden parantaa tapansa, heikko kun olen :ashamed: Mieheni todella tiedosti vikansa ja puhuikin siitä ulkopuolisen ihmisen kanssa, että mikä saa sen tekemään minulle näin. Se tietysti on edistystä, mutta minusta vaan tuntuu että olen täällä vain lasten takia. Jotenkaan en enää edes tietä mitä tunnen miestäni kohtaan. En ainakaan rakasta niin kuin ennen. Mieheni ei halua erota, on tehnyt kaikkensa et meillä olisi hyvä olla, mutta kaikki paha vaan kummittelee mielessäni, en saa niitä pois sieltä vaikka kuinka yritän. Toisaalta taas yksin jääminen pelottaa ja toisaalta tämä yhdessä olo..ihan oikeesti en tiedä mitä tulisi tehdä. Lapsilta en haluais viedä ehjää kotia, koska hän on kuitenkin hyvä isä ja ikinä ei ole lasten nähden minulle mitään tehnyt..humalassa vain...miksi tämän elämän pitää aina olla näin hankalaa :ashamed:

huh jopas helpotti, tämä purkaus

 

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii..

Ei tarvitse kaikkea kestää ja kärsiä. Olisiko ajatusta ottaa jonkinlainen aikalisä suhteessanne?
Saisit rauhassa miettiä mitä elämältäsi haluat, ja se onnistuu varmasti paremmin kun otat etäisyyttä paikkaan ja asioihin.
Ja miehesi voisi vaikka ottaa yhteyttä Lyömättömään Linjaan, monet ovat saaneet sieltä apua sairauteensa.
Siis, sairaalloinen mustasukkaisuus on sairaus, tämä on tosiasia.
Ja pelkkä taloudellinen selviäminen yksin lastesi kanssa onnistuu, se on onnistunut monelta, monelta muultakin.
Jos se on ainoa syy, se on tekosyy.
Mutta mieti asiaa, ja ota yhteyttä vaikka perhetukikskukseen, niin sietä auttavat sinua asiassasi eteenpäin, mitä sitten teetkään.
Tärkein asia kuitenkin on, ettet anna alistaa itseäsi etkä myös mene "helppoon" jos tuollaisia edellä kertomiasi asioita tapahtuu.
Tee hyviä ja viisaita valintoja, voimia sinulle

Y.


Ps. Olen itsekkin mies

 

Tuota etäisyyttä olen yrittänyt ottaa ja ehottanutkin miehelle että jos pidettäs jokin tauko, mutta siihen se ei suostu ja heti jos olen sitä edes ehottanut niin alkaa se riita ja huuto, että kuka minua odottaa ties mitä muuta yhtä tyhmää. Minulla ei todellakaan ole ketään odottamassa en sellaista edes halua, mutta ei se uppoa miehen päähän. Lyöntejä ei nyt ole tullut siihen vuoteen, mutta mustasukkaisuus ei ole hävinnyt ja nyt satuttaa sanat ei nyrkki :ashamed: Ajattelinkin että jos saisin puhuttua näistä omista ajatuksistani jonkun kanssa, niin ehkä sitten osaisin päättää paremmin mitä tekisin, kun yksin niitä vain pyörittelen mielessäni. Sitä ennen en uskalla ottaa asiaa mieheni kans puheeksi ennen kun saa itse niistä jotain selkoa...taloudellisesti en pelkää jäädä yksin. Uskon kyllä että vanhempani auttaavat jos tiukkaa rahallisesti tekee. Eniten vain se mietityttää, että miten asiat menee lasten kanssa jos erotaan. Tuntuu pahalta viedä koti niiltä, vaikka kaippa ne pienet lapset äkkiä tottuu muutoksiin..en tiedä vielä mitä teen avioliittoni kanssa, mutta jokin muutos on tultava :snotty:

 

Elät siis pelossa, ja vältät ottamasta arkaa ja mieltäsi painavaa asiaa esiin miehellesi.
Se tarkoittaa että olet alistettu, siis se on tilanne jota miehesi tod näk toivoo ja haluaa.
Tee muutos, keskustele, lahjo, uhkaa, kiristä, käytä kaikkiakeinot saadaksesi aikalisä itsellesi, sillä tunnut todellakin tarvitsevan sitä.
Lapsista sen verran, he kyllä tottuvat muutoksiin sillä eihän lapsista erota tai oteta aikalisää, vain kumppanista.
Ja voisit miettiä minkälaisen perheen mallin mahdollisesti annatte lapsillenne, ei erota vaikka voidaan kuinka pahoin. Kun lapsenne kasvaa ja tietoisuus heillä lisääntyy, jos tilanteenne on samanlainen niin eihän se todellakaan ole heille eduksi kun joutuvat kasvamaan sellaisessa ilmapiirissä. Vanhemmistaan lapset ottavat mallia omiin parisuteisiinsa, niin tiedostaen kuin tiedostamattaan.
Siis sosiaalinen perimä on, rakkaudettomuus.

Ole kuitenkin sitkeä ja määrätietoinen, saata asiat sellaiseen pisteeseen kuin haluat.
Tiedän että se vaatii voimia ja jaksamista, mutta usko pois se kannattaa.
Teet palveluksen teille kaikille, vaikka ei miehesi sitä välttämättä oivaltaisikaan.

Voimia ja jaksamista sinulle :hug:

 

Kiitos kun olet jaksanut lukea ja vielä kommentoida tekstiäni.
Sain eilen juteltua ystäväni kanssa asiasta kahdenkesken, kun kysyi, että mikä on kun olet niin kummallinen enkä omaitseni. Helpotti kyllä kun sain jutella hänen kanssaan ja jaksoi kuunnella. Uskalsin jopa ottaa asian puheeksi miehelleni, no reaktio oli se mitä arvelinkin. Kuunteli kyllä, mutta lähti ovet paukkuen pois. Saas nyt nähä mitä se siihen tulee sanomaan, mutta miettikööt nyt hän vuorostaan näitä asioita.
:/

 

Hienoa :hug:

Tsemppiä myös jatkossa, kylsesiitä...

Y.