Mitä tekisit jos tänään olisi elämäsi viimeinen päivä?

Mitä tekisit jos tänään olisi elämäsi viimeinen päivä? Tai saisit tietää että sinulla on vain viikkoja elinaikaa?

 

Mie olen sen tienny jo vuosia. Yliajalla mennään, enkä sen suuremmin murehi. Eiköhän täällä kaikki rakkaat jo tiä että niitä rakastan, testamentti on ok, olen eläny niinku ellää haluan, nauttinu viimeksi tännään elämästä hiihtäen, moottorikelkkaillen, oman ukon kainalossa köllötellen, mitä sitä muuta vois haluta. Ei mittään.

Oon valmis. Vaikka tunnin tai 10 viikon päästä.

 

Etsisin äkkiä koiralle hyvän kodin. Päivässä ei taitais kyllä ehtiä. Hyvästelisin lapsen, ja pyytäisin exää auttamaan minua viemään kamoja kirppikselle myyntiin. Jos olisi se viikko aikaa siis. Tytär saisi hoitaa kirppistelyn loppuun, ja saisi rahat siitä.

 

Jos tänään olisi viimeinen päivä, sopisin äkkiä vakipanon kanssa treffit, kävisin siellä panemassa, sitten tuhoaisin vintiltä kaikki teinivuosien päiväkirjat ym. nolot jutut, sitten viettäisin loppupäivän kotona sylitellen lapsiani. Soittelisin kavereille (tai oikeastaan päivittäisin Facebookin) ja läheisimmille sukulaisille. Kirjoittaisin testamentin ja hautaustestamentin. Ottaisin h-hetken lähestyessä jotain kipulääkettä tai ryypyn.

 

Sulkisin verkkotunnukset ja tyhjentäisin selainhistorian.

 

En tiiä, tavallaan oon ollut tuonnepäin tilanteessa, hyvin vakavasti sairas ja uhka on että uusii. Onneksi viimeksi hoitui ja olen nyt terveiden kirjoissa. Mikään ei lopulta muuttunut, arki vaan pyörii ja lapset on hoidettava, iso perhe elätettävä, stressitaso ei ainakaan pienempi.

 

Joisin kalleinta shampanjaa kunnes sammuisin

 

Hyppäisisin laskuvarjohypyn ja lentäisin nopeella koneella jonnekkin missä jätti aaltoja merellä ja meren mukana keinuisin pois musat korvilla tietty

 

Silloin kun olin vakavimmillan sairas niin miehen kanssa selviteltiin asioita mutta lapsia yritti lähinnä suojella, kuitenkin riski että kuolisin leikkaukseen oli suhteessa paljon pienempi kuin eloonjäämisen mahdollisuus. Ei lapset varmaan tajunneet täysin kuinka huonossa kunnossa olin ennen leikkausta ja sen jälkeen. Testamentin olen tehnyt jo aikaa sitten.

 

Köllöttelisin varmaan lasten kanssa sohvalla, pitäisin heitä lähellä ja kertoisin miljoonaan kertaan rakastavani heitä. Kirjoittaisin heille myös kirjeitä, joita voisivat lukea sitten kun minua ei enää ole.
Hyvästelisin muutkin rakkaat. Ja toivoisin, että lähdön hetkellä olen miehen kainalossa ja nukahtaisin siinä pois.

 

Panisin niin että pillu savuaa.

 

luultavasti kirjoittaisin kirjeen lähimmille, jokaiselle omansa, nauhoittaisin videolle lapselleni muiston itsestäni, lieventäisin kipua, jos sellaista olisi ja hmm... no, pitäisin tuota lasta sylissäni ja antaisin miehen pitää itseäni.

 

Söisin söisin ja söisin vähän lisää.

 

Panikoisin.

 

Halisin lapsia ja ehkä ukkoakin koko päivän

 

Polttaisin päiväkirjani, listaisin tärkeät asiat (missä rahat on, mitä haluan lapsen hoidossa huomioitavan, että kirpputoripöytä pitää käydä rahastamassa ja tyhjentämässä ensi viikolla), soittaisin äidille ja ystäville, menisin kalliiiseen ravintolaan syömään (vaikka söinkin jo ravintolapäivän ravintolassa), itkisin,
otaisin pullon viiniä, joisin sen miehen kanssa lapsen mentyä nukkumaan.

 

Tuhoaisin varmaan ne päiväkirjat ensin, mutta siinä menisi onneksi vain puoli tuntia joten sitten haluaisin mennä vanhempien luokse. Ongelma olis kyllä kumpien, kun ne on eronnut ja asuu eri kaupungeissa. Jaa en tie.

Kai mä itkisinkin siinä jonkin aikaa ja ehkä menisin jopa kirkkoon, vaikka en ole uskossa. Mutta sieltä tuntuis saavan tukea ja perspektiiviä kuolemaan, viime hetkillä kirkko usein nousee arvoon arvaamattomaan.

 

Vetäisin herskatöötit

 

Läheisemme siunattiin tänään. Hän oli vakavasti sairas ollutkin, ja tiesimme. että pitkää aikaa ei ole yhteistä elämää jäljellä. Me ehdimme puhua kaiken, kertoa kaiken ja halata/rakastaa ja itkeäkin yhdessä. Ne, mihin ei sanat suullisesti riittäneet, kerroin kirjeessä, jonka hän ennen lähtöään luki monet kerrat. En usko, että sen enempää voi tulevaan valmistautua, kuin käydä ne asiat läheisten kanssa läpi, mitkä kenellekin tärkeitä, ja tietää sen, että kaikki on sanottu/tehty ja valmista mennä. Mielikuvituksin voimin voi toki leikitellä, ja aatella, että hyppään benjihypyn, tai teen tuhansien eurojen kulutusluoton jne..juuri ennen kuolemaani, mutta kuinka moni oikeasti siinä tilanteessa miettisi tuollaisia? Uskon, että ne suuret suunnitelmat ja puheet silloin viimisinä aikoina unohtuisi, ja ajattelisi kuitenkin kaikkea muuta tärkeämäpää.. Ja vaikka kuinka tietää, että "the" hetki on lähellä, niin se silti tulee kuin puskista ja yllättää.

 

murtautuisin johonkin ydinvoimalaan ja painaisin nappia et tuhois samalla koko maailman