Mitä tekisit jos joutuisit sairaalaan vaikkapa 2 kuukaudeksi

vaikka raskauden komplikaatioiden tai jonkun muun syyn vuoksi?
vuodelepoon.

kutoisitko, lukisitko kirjoja, surffailisitko netissä, vai mitä?

kävisikö sinulla paljon sukulaisia, ystäviä katsomassa?

 

Lukisin ja surffaisin netissä. Ei varmaan kovin paljoa kävisi vierailijoita koska joutuisin olemaan sairaalassa yli 100km:n päässä kotoa...

 

Lukisin, surffaisin, teksiin ristikoita ja neuloisin sukkia, lapasia, pipoja, paitoja.....

 

Pötköttelisin varmaan siinä sängyssä Sukulaiset varmaan kävisivät useastikkin, lapset harvemmin kun matkaa kertyisi.

Jotakin tekemistä pitäisi kyllä keksiä.

 

Jos olisi mahdollista, niin kävelisin sairaalaa ympäri edes sitten jonkin apulaitteen kanssa. Ahdistaisi, jos pariin kuukauteen ei voisi liikkua. Muutenkin sairaalat ovat erittäin ahdistavia paikkoja, joten se olisi varmasti elämäni kamalinta aikaa.

 

No mä olin vasta viikon, tiukkaa teki.
Heiluin sitten ympäri sairaalaa häiritsemässä työkavereita =)

 

lukisin hirvittävän kasan kirjoja, nettaisin ja kuuntelisin musiikkia.

 

Mä nukuin lähinnä. Olin aika väsy kun sain ravinnon vain suoneen. En jaksanut kuin hetken olla hereillä ja katsoin telkkaria. Ja taas nukuin.

 

lukisin ja teksiin koulutehtäviä =)
Surffaisin netissä. Tylsää mulla varman olis, varsinkin jso ei sais edes paljon liikkua.

 

Jos kunto sallisi niin lukisin, tekisin käsitöitä ja surffaisin tolkuttomasti. Hurja ikävä olisi lapsia ja miestä, mutta toivottavasti kävisivät usein katsomassa.

 

Riippuu tietysti ihan kunnosta. Jos kunto sallisi, niin kävelisin mahdollisimman paljon ympäriinsä vaikka avustajan kanssa jos se mahdollista, lukisin todella paljon, piirtäisin, kirjoittaisin (vanhanaikaisesti päiväkirjaan), surffailisin netissä ja tuijottaisin läpi varmaan kaikki vähänkään kiinnostavat sarjat. Toivoisin kanssa et mies, lapset, sisarukset, vanhemmat ja ystävät kävisivät mahdollisimman usein.

 

Olin sairaalassa 6 viikkoa viimeisen raskauden lopussa, raskausmyrkytyksen takia. Siihen aikaan ei ollut nettiä, joten pitkäksihän se aika kävi. Päivän huippuhetkiä oli kun iskä ja lapset tuli katsomaan. Luin ja katselin telkkaria, eipä siinä juuri muuta ollut

 

Lukisin ja surffailisin netissä. Oma läppäri mukaan niin eiköhän sitä sillä pärjäisi.

 

Lukisin, surffailisin, koukuttuisin varmaan joihinkin b-luokan päivädraamasarjoihin. Söisin herkkuja. Pelaisin pasianssia.

Jos tuohon keskussairaalaan joutuisin, niin varmaan päivittäin joku kävisi, kun oma perhe, sisarukset, miehen vanhemmat ja kaikki ystävät asuvat samassa kaupungissa, suurin osa ihan muutaman kilometrin päässä sairaalassa. Jos yliopistosairaalaan joutuisin, niin varmaan pari kertaa viikossa ajelisi joku poppoo kylään, matkaa ei kuitenkaan ole kuin tunti suuntaansa.

 

Olin seitsemän viikkoa raskauden lopussa; kaksosraskaus ja meinasivat lähteä syntymään jo vkolla 28. Ei ollut tuolloin vielä mokkuloita eikä sairaalassa avointa verkkoa tms, joten neuloin villahaalarit lapsille, tein sudokuja, luin, nukuin, katselin tv:tä. Parhaita olivat ne päivät, kun pääsin muiden osastolla olevien kanssa syömään, suurimman osan ajasta jouduin syömään sängyssä pitkälläni ja sain nousta ainoastaan käydäkseni vessassa ja suihkussa. Mies kävi päivittäin, monena päivänä myös sukulaisia, kavereita ja työkavereita. Oletin, että olisi ollut pahempaakin, mutta kyllä sen kesti, kun tiesi, että jokainen päivä lisää on lapsille isoa asia.

 

Tekisin vähän töitä, nukkuisin, katsoisin kaikki mahdolliset sarjat netistä, surffailisin ja lukisin muutaman omaa alaa koskettavan kirjan ja ihan hillittömän pinon romaaneja.

 

murehtisin itseni haudan partaalle.

 

Jos saisin pitää läppärin ja netin tekisin varmaankin sitten töitä sieltä käsin.

 

Viimeisin raskaus meni kotosalla vuodelevossa suurimmaksi osaksi. Kattelin telkkaria, neuloin yhden vauvapeiton ja olin netissä tabletilla.

 

No vaikea on sanoa, riippuu hirveästi vaivasta ja sitä kautta osastosta, mille joutuisin. Varmaan mies kävisi useasti viikossa katsomassa, tuskin päivittäin, jos vaivani ei olisi henkeä uhkaavaksi. Hengailisin varmaan omalla työpaikallani aika paljon (olen töissä sairaalassa). Lukisin, olisin netissä.

 

Kyllä tuon oman sairaalassaolon vielä kestäisi, netissä ja neulomalla varmaan.
Kestämätöntä olisi jos oma lapsi joutuisi samanlaiseen tilanteeseen kuin omat hoidettavani ovat:
sairaalassa 6-16 viikkoa, eristyksissä pienessä huoneessa josta poistuminen kielletty. Vierailijoita saa käydä hyvin rajoitetusti, läheisiä aikuisia max 2kerrallaan, lapsivieraat (myös omat sisarukset) kielletty.
Toki ovat myös huonokuntoisia, mutta tuo on lapsen lisäksi juuri vanhemmille kamalaa: pitäisi olla sairaalassa ettei lapsen tarvitse olla yksin (vanhemmilta vaaditaan hoitoon osallistumista vähintään 8h/päivä), toisaalta pitäisi saada kotona olevatkin lapset hoidettua, ja aika on lasten elämässä kuitenkin pitkä (useampi kuukausi pahimmillaan).
Onneksi on terveyttä, muistan olla kyll kiitollinen siitä!

 

Sairaalassa raskaana lepäillessä olen neulonut paljon, lukenut naisten lehtiä (saa myös keskussairaalan kirjastosta), katsonut tv:tä, jutellut huonetovereiden kanssa.. Perhe pääsi käymään kerran viikossa.. sairaalaan yli 100 km. Jälkeenpäin ajateltuna kannatti! Lapset terveitä. Masuaika heillä piteni näin.