Mitä tehdä? Erotako?

Hei kaikille! Me ollaan nyt ajauduttu taas totaaliseen umpikujaan miehen kanssa. Me ollaan oltu yhdessä noin 7 vuotta, on yksi ihan just 6 vuotias lapsi ja toinen tulossa raskausviikolla 29.

Meillä on mennyt aina enemmän ja vähemmän huonosti. Monta kertaa mies on sanonut, ettei välitä musta, mutta taas olen unohtanut ne pahat sanat ja jatkanut, ettei niitä olisi koskaan sanottukaan. En itsekään ole ollut mikään pulmunen. Mutta kertaakaan en ole lopettanut välittämästä miehestä. On ollut riitoja miehen alkoholin käytöstä, lapsen kasvatuksesta, rahasta, seksistä...Mutta aina me ollaan jotenkin pystytty jatkamaan yhdessä.

Eilen sitten pyysin taas miestä jos voitaisiin viettää aikaa kahdestaan. Jotenkin asiat luisui siihen, että mies taas rupesi puhumaan, että ei välitä musta ollenkaan, että tulee pahalle tuulelle kun näkee mun naamankin...että ensimmäisen lapsen jälkeen on aina tuntenut näin. Ei tunne minua kohtaan mitään. Näitä asioita ei ole kiva kuulla varsinkaan näin loppuvaiheessa raskautta, eikä muutenkaan. Varsinkin kun mulle tää perhe on aina ollut ykkönen, kaikki kaikessa. Mies sanoi, että lapsen takia on halunnut silti olla mun kanssa.

Mitä mä teen? Mies sanoi, että oikeasti ei halua asua mun kanssa, mutta on vain lapsen takia! Mä rakastan miestä ja olen valmis tekemään ihan mitä vaan, että asiat paranee. Mutta yksin on vaikea yrittää. Ei pelkästään haukkunut mua vaan sanoi myös, että varmasti saisin paljon parempia miehiä, jotka pystyy antamaan sitä mitä mä haluan, eli hellyyttä ja rakkautta, mitä häneltä en tule kuulemma koskaan saamaan.

Pitäisikö meidän olla yhdessä lapsen ja tulevan takia? Pitäisikö minun jaksaa uskoa, että miehen tunteet voi vielä muuttua? En halua elää rakkaudettomassa suhteessa, mutta en halua erotakaan. Varsinkaan lasten vuoksi.

Toivottavasti joku jaksaa lukea tämän sepustuksen...Olo on todella masentunut, olisi ihanaa odottaa tätä lasta kahdestaan. Mies ei odota vauvaa lainkaan. Se on vaan kuulemma enemmän palloa jalkaan. Pitäisikö mun antaa miehelle tilaa ja odottaa, jos tämä vaihe menisikin ohi vai mitä tehdä?

 

Onko miehesi puhunut noin omista tunteistaan sinua kohtaan koko ajan siitä asti kun esikkonne syntyi? ja sanooko hän niin vaikka eiolisi riitaa? Minusta kuulostaa siltä että miehesi tarkoittaa sitä mitä sanoo. Oletko minkä ikäinen? vaikka olisit neljänkymmenen, en usko että haluat elää suhteessa jossa et saa vasta rakkautta. Elämää todennäköisesti vuosikymmeniä edessäpäin. Mieluummin eläisin onnettomana yksin kuin kaksin miehen kanssa jolta ei heru hellyyttä ja rakkautta.
En osaa neuvoa muuta kuin puhu miehesi kanssa ilman riitaa tunteistanne, kuuntele mitä mies puhuu. Älä yritä elää niin kuin miehesi rakastaisi yhä sinua unohtaen mitä miehesi on sanonut esim ei haluaisi asua kanssasi jos lasta-lapsia ei olisi. Ei toista voi pakottaa rakastamaan kuten ei omia tunteita voi pakottaa rakastamaan tai ei rakastamaan. Totuus täytyy vain kohdata. Sillai minä haluan elää tätä elämää. Olen pahoillani puolestasi :hug:

 

Itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa. Olen päättänyt pysyä yhdessä ja ollaan käyty yhdessä terapiassakin. Ajattelen niin, että katsotaan nyt tämä suhde loppuun kunnolla ja yritetään vielä oikein urakalla ja jos vielä myöhemminkin on sama tilanne, eli mies edelleen tunteeton, niin sitten ei auta muuta kun erota. Näin itse olen ajatellut.

 

Snowflake: Olen 35-v. Mies on puhunut muutaman kerran tuollaisia kun on suuttunut mulle. Mä olen viime aikoina anellut hellyyttä, seksiä ym. ja miestä ei kiinnosta, joten eilen kertoi sitten, että ei pysty edes istumaan sohvalla mun vieressä .
Mies eilen uhkaili, että jättää asuntohakemuksen. Myöhemmin illalla mies sanoi, että kävi miten kävi, asuu hän meidän kanssa tai ei, hänen tunteet ei muutu. Kysyin mistä hän voi sen tietää? Tiedän liittoja jossa ollaan oltu viime metreillä, mutta jotenkin vaan rakastuttu uudestaan tai löydetty jotain hyvää. Minulla on itse henk.koht kokemuksia samanlaisesta. Ex-miehen kanssa oli myös pitkä suhde ja se läsähti. Mies jätti ja ei välittänyt kuulemma minusta ollenkaan...ei kestänyt kauaakaan kun jo niin rakasti ja olisi halunnut mut takas. Ja halusi vielä kauan sen jälkeenkin. Että voi myöhemmin kun on eronnut huomata, mitä menetti.

RouvaHeinonen: Tsemppiä sullekin :hug:. Toivottavasti teillä asiat korjaantuvat!

 

Juu voi siinä käydä niinkin et sit huomaa mitä menetti.. mut oisko tuossa sit ratkaisuna ainoastaan se että ottaisitte time outin? Eli tosissaan asuisitte erillänne ja miettisitte omia sekä toisen tunteita ja tilannettanne. Lasten takia ei kannata suhteeseen jäädä jos se muutoin on tuhoon tuomittu. Lapsetkin aistivat jos jokin mättää vanhempien välillä.

Auttaisiko teidän tilannettanne sitten pieni aikalisä ja asuisitte erillänne ja eroaisitte? Jos mies sinua rakastaa, hän huomaa mitä menetti. Jos taas ei, niin uskoisin sinulle olevan tuolla jossain parempi mies jolta saat rakkautta ja hellyyttä sekä sen mitä tarvitset. Et ansaitse tuollaista että omanarvontuntoasi koko ajan tallataan pohjamutiin.

Voima :hug: sinulle ja koita jaksaa eteenpäin! Vielä se aurinko paistaa sinulle ja lapsillesikin

 

Asiat ei ole ratkenneet vielä suuntaan eikä toiseen. Hyvää on se, että pystymme puhumaan edes kokonaisia lauseita. Emme puhu riidasta vaan ihan norm. pakollisista asioista. Mies ei ainakaan tuhahda, että hiljaa tai jotain muuta. Mies ei muutenkaan paljoa normaalistikaan hölötä, puhuu silloin kun on asiaa.

Kunpa pääsisi miehen pään sisään...Laitoin tänään tekstarin miehelle kun en halunnut ahdistella. Kirjoitin jotain sentapaista, että toivon, että meidän tilanne selkiytyy ja just vauvan tulosta, että joskus sekin voi pelottaa ja aiheuttaa masennusta yms. Kirjoitin myös oman versioni miksi ollaan ajauduttu tähän tilanteeseen. En ole itsekään tosiaan aina ollut kovin huomaavainen, kaikkea muuta!

Mies nyt tietää mitä mä ajattelen ja päätin, että katson tätä vähän aikaa vain lasten takia. Annan tälle suhteelle vielä yhden mahdollisuuden. Jos joudun yrittämään yksin, sitten on pakko luovuttaa. Tiedän myös, että mies ei nyt varmaan pitkään aikaan pysty unohtamaan tätä juttua ja kestää aikansa kun ollaan edes jossain väleissä tai sitten tää oli miehen puolelta tässä. En pysty loppuelämääni elämään tunneköyhässä suhteessa, missä joudun alinomaan anelemaan huomiota. Seuraava etappi on se, että pyydän miestä asumaan väliaikaisesti vaikka kaverilla, että saa lopullisesti mielensä selkiytettyä.

Kiitos ystävällisistä viesteistä!

 

Voimia sinulle! :hug:

 

Teidän tarina kuulostaa aika samalta kuin meidän (valitettavasti). Mies puhui loppuraskaudesta, ettei tunne enään intohimoa mua kohtaan, meillä myös yksi koululainen. Ja loppujen lopuksi kun vauva oli syntynyt, muutti mies kaverin asuntoon ja sieltä omaan vuokra-asuntoon. Nyt hänellä on jo toinen, mutta se on tullut kuvioihin vasta muuton jälkeen.

Erillään asuminen voi olla ratkaisu suuntaan tai toiseen. Mä koen nyt, että se oli virhe. Annoin miehelle vapaat kädet omiin menoihin ja sehän käytti tilanteen hyväksi, nyt hänellä siis yli 10 vuotta nuorempi tyttöystävä. Eikä varmaan halua enään palata yhteen. Vaikka minä ehkä olisin vielä valmis yrittämään.

Ennen sanottiin että tie miehen sydämeen menee vatsan kautta, minä sanoisin, että hieman alempaa. Sinun tapauksessa se on hieman vaikea toteuttaa, kuten oli minullakin. Ja kun vihdoin pääsin mahasta eroon, niin olikin jo mies menetetty. Mutta ehkä voisit jotenkin yrittää miettiä mistä miehesi tykkää ja saada hänet odottamaan innolla tulevaa aikaa...?

 

Meillä erossa oleminen muutti hyvään suuntaan. Vaikka sainkin uuden lapsen, jolle olen ainoa vanhempi, silti tänään oli rakkautta ja hellyyttävä osoittava mies sen tunnin päivässäni. Matka on vielä pitkä, mutta kun asioille tulee stop, se antaa joku uuden suunnan tai paremman suhteen takaisin. Toista voi pakottaa ja kiristää, mutta mitä siitä hyötyy, jos loppu tulee, se tulee, ennemmin tai myöhemmin ja varmasti kun ottaa positiivisen asenteen saa elämältä sitä mitä haluaa.

Itse olen kokenut hyvän eron, tosin suhde ei ollut pitkä. Mies teki selväksi, että hän ei tähän pysty, mutta ei kadonnut mihinkään, jutteli, kävi asioita läpi minkä minä tarvitsin ja tänäpäivänä kunnioitan tätä ihmistä, joka säilyi erosta huolimatta ystävänä. Kesti ehkä puolisen vuotta että pääsi eroon siitä tunteesta, että olisin halunnut olla hänen kanssaan. Joten pitkän suhteen jälkeen sitä aikaa omien tunteiden muutokseen täytyy varata enemmän.

Meillä oli äskettäin kriisi ja tiedän, että mies on ollut ihastunut johonkin työympäristössä. Puhuminen ehkä auttoi ja se, että on ok ihastua, mutta on oltava vastuuta miettiä asia myös pitkälle, että onko tämä ihastuminen taas sen hetken verran (niinkuin kaikki aikaisemmatkin). Ehkäpä se ei ollut tai sitten se oli vain niin pientä ja viatonta, että se jäi. Heti, kun mies luontevasti osoitti taas hellyyttä ja rakkautta, kotona ilmapiiri muuttui kevyemmäksi ja itselläni on haluja tehdä miehen eteen se, mitä huonolla hetkellä en voinut, enkä halunnut tehdä.

Mutta jos tästä tosissaan tauolle taas mentäisi, minä en enään palaisi takaisin, koska se antaisi miehelle ikuisen mahdollisuuden toimia kokoajan omaa itseään ajatellen, piittaamatta siitä miten se käy minuun ja lapsiin. Vaikka se tekisi kipeää ja vaikka se olisi vain "tauko". Tauko tuli pidettyä, se on joko tai.

 

positiivista kuulla, että yhteenpaluukin voi joskus onnistua. Liian usein kuulee vaan negatiivisia kommentteja.