Mitä teette työksenne jos ette "voi olla" poissa lapsen sairauden takia?

  • Viestiketjun aloittaja ......
  • Ensimmäinen viesti
"vihainen"
Tuo kuulostaa jo sosiaalitoimen resurssien tuhlaukselta. Virhearvioita voi sattua. Minutkin on kerran hälytetty töistä hakemaan lapsi pois hoidosta kakkahädän vuoksi. Kotiin päästyä lapsi kävi kakalla ja oli sen jälkeen taas täysin leikkikykyinen 5-vuotias. Ei siis ollut ripulia eikä muutakaan. Olisitko tuostakin tehnyt ls-ilmoituksen?
Minäkin vastaan tähän, että en olisi tehnyt lastensuojeluilmoitusta, mutta tuossa tapauksessa lapsella on ollut nimenomaan ongelma, jonka kanssa hän EI OLE PÄRJÄNNYT päiväkodissa. Silloin vanhemmalle soittaminen EI OLE ollut virhearviointi. Jos suhtautuminen on sitä, että taas ne soittivat turhaan, teet väärin lasta ja hoitajia kohtaan.

Kerrankin vatsan ongelmista kärsinyt isompi lapsi huusi puoli tuntia kovasti, mutta kun vanhempi pääsi paikalle, kaikki oli suunnilleen ok. Hänet hakeneet vanhemmat olivat fiksuja, eivätkä kyseenalaistaneet soittoa.
 
Lähihoitaja+sairaanhoitaja
Niin, tai sit ne on sellasia mitkä ihmettelee mitä nämä ihmiset tekevät jos itse saavat mahataudin tai vaikka venäyttävät selän kesken työvuoron? Silloin ei yhtäkkiä ole ollenkaan hankalaa löytää sijaista tai laittaa "lappua luukulle" ym :rolleyes:
Mutta, kaikilla on vähän omanlainen se tärkeysjärjestys.
Jos yksin palvelukodissa vuorossa oleva hoitaja sairastuu kesken kaiken, niin ei sieltä työpaikalta lähdetä ennen kuin sijainen tulee. Kokemusta on siitä kun aamulla heräät kuumeisena, et saa sijaista ja menet töihin toivoen, että esimies löytää jonkun sijaiseksi jossakin vaiheessa päivää. Eikä tuota esimiestä edes saanut kiinni kuin vasta kahdeksalta aamulla kun vuoro alkoi seitsemältä. Pakko oli mennä töihin hoitamaan aamutoimet vanhuksille ja keittämään puuroa.

Helppo se on soittaa suutaan jos ei ole mitään käsitystä eri alojen työpaikoista ja erilaisista tilanteista.
 
  • Tykkää
Reactions: Aina Marina
-9-9-
Alkuperäinen kirjoittaja Lähihoitaja+sairaanhoitaja;30628924:
Kokemusta on siitä kun aamulla heräät kuumeisena, et saa sijaista ja menet töihin toivoen, että esimies löytää jonkun sijaiseksi jossakin vaiheessa päivää. Eikä tuota esimiestä edes saanut kiinni kuin vasta kahdeksalta aamulla kun vuoro alkoi seitsemältä. Pakko oli mennä töihin hoitamaan aamutoimet vanhuksille ja keittämään puuroa.
Eli jos heräät aamulla mahatautisena niin menet keittämään ne puurot vanhuksille ja tartutat heidän siinä samalla?? :O
 
"vihainen"
Alkuperäinen kirjoittaja Lähihoitaja+sairaanhoitaja;30628924:
Jos yksin palvelukodissa vuorossa oleva hoitaja sairastuu kesken kaiken, niin ei sieltä työpaikalta lähdetä ennen kuin sijainen tulee. Kokemusta on siitä kun aamulla heräät kuumeisena, et saa sijaista ja menet töihin toivoen, että esimies löytää jonkun sijaiseksi jossakin vaiheessa päivää. Eikä tuota esimiestä edes saanut kiinni kuin vasta kahdeksalta aamulla kun vuoro alkoi seitsemältä. Pakko oli mennä töihin hoitamaan aamutoimet vanhuksille ja keittämään puuroa.

Helppo se on soittaa suutaan jos ei ole mitään käsitystä eri alojen työpaikoista ja erilaisista tilanteista.
Sinäkin yksinkertaisesti hoidat lapsen varahoidon kuntoon. Pystyt varmasti eläytymään siihen, jos asiakkaasi ei saa apua. Koeta eläytyä myös siihen jos lapsella on vaikea olla hänelle rankassa ympäristössä. Esim. kuumeisena ulkona olo on tuskaa jopa aikuiselle. Kun sairastuneelle lapselle ei kovin kauan löydy yksilöllistä hoitoa!
 
lääkäri
Alkuperäinen kirjoittaja Lähihoitaja+sairaanhoitaja;30628924:
Helppo se on soittaa suutaan jos ei ole mitään käsitystä eri alojen työpaikoista ja erilaisista tilanteista.
Olen kyllä niin täysin samaa mieltä tästä. Jos ei ole ikinä itse ollut missään vastuullisessa työssä, voi hyvin kuvitella mielessään jonkinlaista idyllistä maailmaa jossa työelämässä on aina pilvin pimein joitain varahenkilöitä tulemaan tilalle, kun yhtä tarvitaan muualla. Nuoko ne lie samat ihmiset myös niitä, jotka aina ihmettelee miksi he eivät saa palvelua juuri silloin ja heti kun sitä tekisi mieli saada, unohtaen että joku muu ehkä oli jonossa ensin tai kipeämpi...

Myös lääkärinä olen joutunut menemään töihin sairaana jotta edes saisin järjestettyä potilaideni hoitojen siirtämiset. Mutta lapsilleni on tosiaan aina ollut varahoitajien puhelinnumerot olemassa. Meille ei turhia soittoja ole päiväkodista koskaan tullut, ja jopa pienten haaverien kanssa ovat hoitajat pystyneet hoivaamaan lasta sen aikaa että vanhemmat ovat tulleet hakemaan, vaikka siinä olisi vähän aikaa mennytkin. Varahakijamme tulivat aikoinaan yli tunnin automatkan päästä, joten luultavasti hoitajat vähän niinkuin tajusivat että se hakija ei tähän nyt välittömästi loihtiudu. Molemmat vanhemmat olemme lääkäreitä (joiden ilmeisesti, jonkun mielestä, ei pitäisi lisääntyä ollenkaan?).
 
HippuTAR
Alkuperäinen kirjoittaja lääkäri;30628946:

Jos oot kerran lääkäri niin kannattais ehkä panostaa luetun ymmärtämisen opiskeluun. Niinku monen muunkin tässä ketjussa.
 
no jaa
Jos oot kerran lääkäri niin kannattais ehkä panostaa luetun ymmärtämisen opiskeluun. Niinku monen muunkin tässä ketjussa.
Panostaa voi myös verbaalisen ilmaisun täsmällisyyteen ja sävyyn.

Kyllä minusta täällä aika ymmärtämätön sävy muutamissa kommenteissa on sitä kohtaan, että lasta ei oitis haeta kun hoitaja soittaa, ja ehkä jopa siitä että äiti kehtaa käydä töissä!!!
 
Vierass
[QUOTE="vihainen";30628921]Minäkin vastaan tähän, että en olisi tehnyt lastensuojeluilmoitusta, mutta tuossa tapauksessa lapsella on ollut nimenomaan ongelma, jonka kanssa hän EI OLE PÄRJÄNNYT päiväkodissa. Silloin vanhemmalle soittaminen EI OLE ollut virhearviointi. Jos suhtautuminen on sitä, että taas ne soittivat turhaan, teet väärin lasta ja hoitajia kohtaan.

Kerrankin vatsan ongelmista kärsinyt isompi lapsi huusi puoli tuntia kovasti, mutta kun vanhempi pääsi paikalle, kaikki oli suunnilleen ok. Hänet hakeneet vanhemmat olivat fiksuja, eivätkä kyseenalaistaneet soittoa.[/QUOTE]
Siis sinunko mielestä on oikein, että jos lapsella on kakkahätä, niin siitä tehdään lastensuojeluilmoitus?
 
"lastenhoitaja"
Alkuperäinen kirjoittaja Lähihoitaja+sairaanhoitaja;30628924:
Jos yksin palvelukodissa vuorossa oleva hoitaja sairastuu kesken kaiken, niin ei sieltä työpaikalta lähdetä ennen kuin sijainen tulee. Kokemusta on siitä kun aamulla heräät kuumeisena, et saa sijaista ja menet töihin toivoen, että esimies löytää jonkun sijaiseksi jossakin vaiheessa päivää. Eikä tuota esimiestä edes saanut kiinni kuin vasta kahdeksalta aamulla kun vuoro alkoi seitsemältä. Pakko oli mennä töihin hoitamaan aamutoimet vanhuksille ja keittämään puuroa.

Helppo se on soittaa suutaan jos ei ole mitään käsitystä eri alojen työpaikoista ja erilaisista tilanteista.
Sun työpaikka onkin varmaan yksi niistä, mitkä päätyy lopulta jonnekkin maikkarin 45 minuuttiin kun asiat hoidetaan päin v*ttua ja lainvastaisesti.

Siis sinä menet kipeänä hoitamaan heikkoja vanhuksia + tartuttamaan heidät ties mihin tautiin, kun esimies ei vastaa puhelimeen vaikka pitäisi ja työkaveritkin on niin kortilla ettei kukaan pääse sijaiseksi? Menetkö mahataudissa ja influenssan kanssa myös hoitamaan heikkoja potilaita??! Entäs jos rokko iskee, sinne vaan vanhusten puuroja keittelemään ja pedistä nostelemaan?

Etkä edes raukka tajua kuinka väärin tuollainen toiminta on... Tuollaista ei todellakaan saisi tapahtua yhtään missään eikä siihen ole mitään pätevää syytä olemassa, muuta kuin välinpitämättömyys ja/tai ammattitaidottomuus.
 
Lähihoitaja+sairaanhoitaja
[QUOTE="lastenhoitaja";30629010]Sun työpaikka onkin varmaan yksi niistä, mitkä päätyy lopulta jonnekkin maikkarin 45 minuuttiin kun asiat hoidetaan päin v*ttua ja lainvastaisesti.

Siis sinä menet kipeänä hoitamaan heikkoja vanhuksia + tartuttamaan heidät ties mihin tautiin, kun esimies ei vastaa puhelimeen vaikka pitäisi ja työkaveritkin on niin kortilla ettei kukaan pääse sijaiseksi? Menetkö mahataudissa ja influenssan kanssa myös hoitamaan heikkoja potilaita??! Entäs jos rokko iskee, sinne vaan vanhusten puuroja keittelemään ja pedistä nostelemaan?

Etkä edes raukka tajua kuinka väärin tuollainen toiminta on... Tuollaista ei todellakaan saisi tapahtua yhtään missään eikä siihen ole mitään pätevää syytä olemassa, muuta kuin välinpitämättömyys ja/tai ammattitaidottomuus.[/QUOTE]

Missä mä kirjoitin olevani nyt tuollaisessa työpaikassa?

Helppo se on sanoa jos ei itse tee töitä tällä alalla. Siinä ei useankaan hoitajan sanomiset auta kun työnantajapuoli sanoo, että lisää väkeä ei palkata kun päättäjien mielestä henkilökuntaa on tarpeeksi. Tämä on ihan normaalia ympäri Suomen.

Se, että vuorossa on yksi hoitaja ei tarkoita sitä, että hoitaja hoitaa asiat päin vittua jos sitä halusit sanoa.
 
harva meistä on korvaamaton
Mä ainakin toivon sydämeni pohjasta ettei mun mummoa hoida kukaan mahatautinen lähihoitaja tai mun lastani opeta kuumeinen opettaja enkä myöskään halua, että kun sairaana menen lääkäriin niin mut ottaa vastaan yhtä sairas lääkäri. Myös ajatus sairaasta kirurgista ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Jos asiat on todella näin huonossa jamassa, niin vähintä mitä voitte tehdä on ilmoitus esimiehestä/työnantajasta.
 
monenlaista nähnyt hoitaja
Alkuperäinen kirjoittaja Lähihoitaja+sairaanhoitaja;30628924:
Jos yksin palvelukodissa vuorossa oleva hoitaja sairastuu kesken kaiken, niin ei sieltä työpaikalta lähdetä ennen kuin sijainen tulee. Kokemusta on siitä kun aamulla heräät kuumeisena, et saa sijaista ja menet töihin toivoen, että esimies löytää jonkun sijaiseksi jossakin vaiheessa päivää. Eikä tuota esimiestä edes saanut kiinni kuin vasta kahdeksalta aamulla kun vuoro alkoi seitsemältä. Pakko oli mennä töihin hoitamaan aamutoimet vanhuksille ja keittämään puuroa.

Helppo se on soittaa suutaan jos ei ole mitään käsitystä eri alojen työpaikoista ja erilaisista tilanteista.
Enpä ole urani aikana törmännyt laitokseen tai palvelutaloon, jossa yksi hoitaja olisi vastuussa koko puljusta! Mahtaa olla pieni mörskä... Sitä paitsi yksikään vastuunsa tunteva hoitaja ei mene töihin tartuttamaan jo kenties valmiiksi huonokuntoisia asiakkaita, vanhuksia ym.

Nyt kun vaihdoin päivähoidon puolelle töihin, niin sanonpa vaan, ettei kukaan ole työpaikallaan niin korvaamaton, että pitäisi sairas lapsi tuoda hoitoon! Täytyy olla varasuunnitelma ja vara-varasuunnitelma jne ihan melkein kaiken varalle. Nää on niitä asioita, joita vaan täytyy miettiä jo siinä vauvakuumehuumassa tai viimeistään sitten, kun vanhempi/vanhemmat siirtyvät työelämään.
Päivähoidon tehtävä ei ole hoitaa sairasta lasta. Jollei vanhempi tai varahakija tule lasta hakemaan, täytynee soittaa päivystävälle sossulle, joka sitten tekee omat päätelmänsä ja toimenpiteet.

Ihan turhaa puhua, että kirurgi ei voi jättää potilasta maha auki. Haloo! Ei tietenkään. Kirurgi on sopinut nämä äkilliset jutut varahakijan kanssa. Varahakija tai muu sovittu henkilö hakee lapsen hoidosta ja kirurgi jatkaa työtään ihan keskeytyksettä.

Organisointikysymys. Asioiden tärkeysjärjestys. As simple as that.
 
"lastenhoitaja"
Alkuperäinen kirjoittaja Lähihoitaja+sairaanhoitaja;30629022:
Missä mä kirjoitin olevani nyt tuollaisessa työpaikassa?

Helppo se on sanoa jos ei itse tee töitä tällä alalla. Siinä ei useankaan hoitajan sanomiset auta kun työnantajapuoli sanoo, että lisää väkeä ei palkata kun päättäjien mielestä henkilökuntaa on tarpeeksi. Tämä on ihan normaalia ympäri Suomen.

Se, että vuorossa on yksi hoitaja ei tarkoita sitä, että hoitaja hoitaa asiat päin vittua jos sitä halusit sanoa.
Sivuseikka onko nykyinen työpaikkasi vai vanha. Noin vaan ei saa toimia.

Ja kyllä minä olen lähihoitajana kiertänyt päiväkotien lisäksi parissa vanhainkodissa ja myös esim. vammaisten asuntolassa. Missään ei olisi tullut tuollainen toiminta kuuloonkaan, vaikka henkilökunta kortilla monesti onkin ja kiire on kova.

Ei ole normaalia se että hoitaja menee mahataudissa yksin töihin klo. 7 aamulla, koska esimies ei vastaa puhelimeen ja ketään työkaveria ei saa kiinni. Älä väitä tuollaista. Olen todella huolissani jos tuo on sinulle "normaalia". Nuo on sellaisia epäkohtia johon hoitajalla itselläänkin on velvollisuus puuttua.

Mutta ehkä nyt yritit keksiä mahdollisimman mahdottoman tilanteen, josta et lastasi pääse noutamaan. Ja sitten vain ammuit sillä itseäsi nilkkaan....
 
hjihk
Mistä niitä varahakijoita noin vaan saa? Kaikki ei ole niin sosiaalisia, että ystäviä on joka nurkassa. Ja vaikka onkin, saattavat olla töissä, kuten normaalit ihmiset yleensä ovat.
 
Lähihoitaja+sairaanhoitaja
[QUOTE="lastenhoitaja";30629042]Sivuseikka onko nykyinen työpaikkasi vai vanha. Noin vaan ei saa toimia.

Ja kyllä minä olen lähihoitajana kiertänyt päiväkotien lisäksi parissa vanhainkodissa ja myös esim. vammaisten asuntolassa. Missään ei olisi tullut tuollainen toiminta kuuloonkaan, vaikka henkilökunta kortilla monesti onkin ja kiire on kova.

Ei ole normaalia se että hoitaja menee mahataudissa yksin töihin klo. 7 aamulla, koska esimies ei vastaa puhelimeen ja ketään työkaveria ei saa kiinni. Älä väitä tuollaista. Olen todella huolissani jos tuo on sinulle "normaalia". Nuo on sellaisia epäkohtia johon hoitajalla itselläänkin on velvollisuus puuttua.

Mutta ehkä nyt yritit keksiä mahdollisimman mahdottoman tilanteen, josta et lastasi pääse noutamaan. Ja sitten vain ammuit sillä itseäsi nilkkaan....[/QUOTE]

Palvelukodissa 9 asukasta ja kolme vakituista hoitajaa. Ei siihen muuta tarvita.
 
"lastenhoitaja"
Alkuperäinen kirjoittaja harva meistä on korvaamaton;30629028:
Mä ainakin toivon sydämeni pohjasta ettei mun mummoa hoida kukaan mahatautinen lähihoitaja tai mun lastani opeta kuumeinen opettaja enkä myöskään halua, että kun sairaana menen lääkäriin niin mut ottaa vastaan yhtä sairas lääkäri. Myös ajatus sairaasta kirurgista ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Jos asiat on todella näin huonossa jamassa, niin vähintä mitä voitte tehdä on ilmoitus esimiehestä/työnantajasta.
Aamen!
 
aina sama juttu
Huoh, tämä naisten tapa "keskustella". Montakohan viestiä tuolla alussa oli asiallisia, ennenkuin alkoi taas tämä iänikuinen vänkääminen, vääntäminen ja vittuilu. Aina toisinaan hävettää olla nainen. :headwall:
 
  • Tykkää
Reactions: Lokki
HippuTAR
Panostaa voi myös verbaalisen ilmaisun täsmällisyyteen ja sävyyn.

Kyllä minusta täällä aika ymmärtämätön sävy muutamissa kommenteissa on sitä kohtaan, että lasta ei oitis haeta kun hoitaja soittaa, ja ehkä jopa siitä että äiti kehtaa käydä töissä!!!
En mä vaan tommosta huomannu.
Kysehän oli siitä että viedään TAHALLAAN sairas lapsi hoitoon kun vanhempi ei voi olla pois töistä eikä mitään varasuunnitelmaa ole.
On totta että on töitä joista on vaikeampi olla pois kuin jostain muista töistä. Mutta silloin mietitään jo VALMIIKSI miten lapsen hoito järjestetään kun hän sairastuu. Ja otetaan sitten vaikka se maksullinen hoitaja kotiin jos ei ketään muuta oo.

Ja tässä nyt mm. toi "lääkäri" veti herneet nekkuun. Miksi? Hän ei ilmeisesti vie sairasta lasta hoitoon ja varahakijakin oli siltä varalta että lapsi sairastuu kesken päivän. Eli "lääkärillä" homma toimii niinkuin pitää. Jostain syystä hän päätti kuitenkin ottaa itteensä mm. mun kommentista, ("Ihan käsittämätöntä että näin moni on sitä mieltä että sairaan lapsen voi viedä hoitoon. Jos ei asiaa pysty järjestämään niin että sairas lapsi saa levätä eikä tartuta muita lapsia niin silloin on syytä jättää ne lapset tekemättä.") vaikka ei edes itse toimi noin. Eli kommenttini ei mitenkään koskenut häntä.

Enkä mä ainakaan tähän mennes oo nähny viestiä jossa väitettäis että kesken päivän sairastunut lapsi pitäisi hakea samalla sekunnilla ku hoidosta soitetaan. Harvempi siihen edes pystyis, tääläpäin ainakin hyvin isolla osalla menee puoli tuntia jo matkaan.
 
jhdkld
Aika monen vastauksesta näkee ettei töistä voi olla pois miten vaan eikä lähteä ihan yhtäkkiä. Onneksi monella on lähipiiri auttamassa kun lapsi sairastuu.

Tuntuu että nämä huutelijat joiden mielestä kaikki voi olla pois milloin vaan ja miten vaan on kotiäitejä jotka yrittää pönkittää omaa roolia kun kotona muiden rahoilla oleilevat.
Näitä kateellisia riittää...

asiat kun vaan voi järjestää niin, että ei tarvitse suoraan synnytysosastolta töihin juosta.
 
dsg
Vaikka mä olen ollut työttömänä kotona sekä koulussa, on meillä AINA ilmoitettu päiväkotiin varma varahakija. Siis jos ei minua saisi jostain syystä kiinni, niin olisi ainakin joku toinen kelle soittaa ja kuka pääsisi parin tunnin sisään viimeistään hakemaan.
 
kertokaa viisaammat
Mitä tehdä jos tilanne on tämä
- ei tukiverkostoa
- isovanhemmat eivät ole hoitaneet lapsenlapsia eivätkä tule hoitamaankaan, osittain ikä esteenä
- ystävät töissä
- "maksullisia" hoitajia ei paikkakunnalla. Lähimmät 40 km etäisyydellä ja varattava hyvissä ajoin. Eli ei hätäapuna onnistu
- opiskelijat eivät voi päivisin tulla, koska ovat koulussa
- moniko hoitaja haluaa tulla sairastumisen riskilläkin hoitamaan pieniä lapsia ja viedä tautia muihin perheisiin tai omaan perheeseen?

Onko kenelläkään vinkkiä tulevaisuuden varalle? Ainut plussa on, että en ole yh. Mutta jos ja kun menen töihin pienimmän mennessä hoitoon, olemme luultavasti liemessä jos töissä ei jousteta lapsen sairastuttua.
 
Vie asa
Koskaan ei ole ihan pakkoa ollut. Aina on jotenkin saatu lastenhoito järjestettyä. Mutta kyllä meistä miehen on helpompi jäädä kotiin. Itse olen hammashoitaja ja jos olisi tilanne se, että lapsi sairastuisi aamulla. Pomon on välillä vaikea saada niin lyhyellä varoitusajalla tuuraajaa varsinkaan heti aamusta. Se tarkottaa sitä, että se vaikuttaa hammaslääkäriin ja potilaisiin. Aikoja joudutaan siirtämään ja perumaan. Onhan sillä kauaskantoiset seuraukset kun potilaatkin ovat omat työnsä/menonsa järjestäneet. Varsinkin yrittäjinä toimivat hammaslääkärit ovat näreissään kun se on suoraan heidän palkastaan pois.
 
Yhteistyössä