Jos oviaukon/ikkunan lähellä, että saattaa ymmärtää poistua niin ok, ellei ymmärrä listin lähellä olevalla lehdellä tms.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Meillä esikoisella oli pienenä vaihe, jossa kaikki hyönteiset olivat ihan kamala kauhistus. En minäkään niistä pidä, mutta jos olisin alkanut hyppiä pöydille ja itkeä ampiaisen vuoksi, olisikohan lapsen vaihe mennyt niin nopeasti ohitse? Ymmärrän, että jollekin aikuisellekin hyönteiset ovat todellinen pelon aihe, mutta miten lastenne kanssa sitten tämän hoitelette? Hämähäkkien suhteen minulla on politiikka, että niin kauan kuin eivät virittele verkkojaan päälleni, en puutu niiden (ei tietty tartte sisällekään kauhean isoja verrkoja sommitella=) ) asioihin. Oletan, että kun osasivat tulla sisälle, osaavat mennä uloskin.
Aivan, allergiat ovat tietysti vakava asia tässä kohtaa, en sitä muistanutkaan.No mie väistelen ampiaisia sen takia että olen todella allerginen niitten pistoille. Joten riittää jo jonkusortin pörinä ympärillä että lähen litomaan taakse kattelematta mikä sen äänen päästi, ampiainen vaiko joku tavis mehiläinen.
Hämähäkkejäki kammoan mut saan ne listittyä ilman ongelmia. Toivottaan että tyttö oppii isänsä kylmänrauhallisen suhtautumisen ötökkeihin, eikä äitinsä ylihysteeristä pakokauhua.
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23929948:En juuri mitään. Annan sille nimen ja juttelen sille.
No mie väistelen ampiaisia sen takia että olen todella allerginen niitten pistoille. Joten riittää jo jonkusortin pörinä ympärillä että lähen litomaan taakse kattelematta mikä sen äänen päästi, ampiainen vaiko joku tavis mehiläinen.
Hämähäkkejäki kammoan mut saan ne listittyä ilman ongelmia. Toivottaan että tyttö oppii isänsä kylmänrauhallisen suhtautumisen ötökkeihin, eikä äitinsä ylihysteeristä pakokauhua.
Minä voisin varmaan kokeilla laulamista.Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23930050:Mä pyydän ulkonakin ääneen anteeksi muurahaisilta ja kastemadoilta, jos olen meinannut astua niiden päälleSisälle tulleille juttelen aina ja jos pörräävät tässä tietokoneeni ympärillä, puhun niille työasioistani. Ilmeisesti juttuni on niin tylsiä, että aikansa pörrättyään lähtevät omin avuin ikkunasta ulos
![]()
Mä en ole uskaltanut kokeilla laulamista, koska mulla on seinänaapureita. Tosin hulluna ne taitaa mua muutenkin jo pitää....taannoin toin kottikärryillä multaa pihaan ja just viimetipassa huomasin minkälie perhosentoukan renkaan edessä. Tein paniikkijarrutuksen, kumarruin ötökän puoleen ja parahdin ääneen "Voi ei, anteeksi!!!! Ei ollut tarkoitus säikäyttää!!". Naapuri seisoi juuri silloin parin metrin päässäMinä voisin varmaan kokeilla laulamista.
Meillä esikoisella oli pienenä vaihe, jossa kaikki hyönteiset olivat ihan kamala kauhistus. En minäkään niistä pidä, mutta jos olisin alkanut hyppiä pöydille ja itkeä ampiaisen vuoksi, olisikohan lapsen vaihe mennyt niin nopeasti ohitse? Ymmärrän, että jollekin aikuisellekin hyönteiset ovat todellinen pelon aihe, mutta miten lastenne kanssa sitten tämän hoitelette? Hämähäkkien suhteen minulla on politiikka, että niin kauan kuin eivät virittele verkkojaan päälleni, en puutu niiden (ei tietty tartte sisällekään kauhean isoja verrkoja sommitella=) ) asioihin. Oletan, että kun osasivat tulla sisälle, osaavat mennä uloskin.
Mut se ampiainen saa tappaa minut ihan rauhassa? Ei, kyllä mie mielummin juoksen pakkoon.
Varmasti ikävä juttu tuollainen, kun pelkää niin kovasti. Ei siinä varmaan auta selittää itselleen, että tuosta ei ole oikeasti minulle mitään vaaraa, olen sitä paitsi aika paljon isompikin kuin se?Kuulostaa järkevältä.
..mutta entäpä tämä? En pelkää ampiaisia ja mehiläisiä ja tänääkin tei rauhassa ruokaa pienessä keittiössämme kun sellainen aika iso surrasi ikkunaa vasten. Mutta jos näen hämähäkin lamaannun ihan täysin, käsken miehen heti tappamaan sen tai sitten jos hän ei ole kotona, yritän uskaltaa laskea kulhon sen päälle, että mies saa tapettua sen kotiin tullessaan. Joskus olen alkanut itkemäänkin, mutta nykyään yritän pysyä edes sen verta tyynenä että siltä vältyn.