Mitä teen tämän miehen kanssa? Antakaa nyt joku ulkopuolinen vähän näkökulmaa..

Meillä on ikäeroa 14 vuotta. Minä 26v ja mies 40v. Tosin minusta ikäero ei tunnu missään, ainakaan meidän kohdallamme. Mä olen nopea ihastumaan ja hullaannun helposti. Olemme seurustelleen nelisen kuukautta, joten ennen enemmän ja vähemmän kavereita pari kuukautta.
Aluksi olin maailman rakastunein ja mies oli suoraan taivaasta tippunut unelmieni prinssi. Ajan kanssa ihastus on laantunut. Jollain tapaa minä rakastan miestä ja hän on niin osa joka päiväistä elämääni, etten oikein osaisi edes kuvitella, miltä tuntuisi elää ilman häntä. Meillä on hauskaa yhdessä. Kävimme joulun alla ulkomailla ja se kaupunkiloma oli parasta, mitä olen kokenut aikoihin.
Mies on esitellyt minut äidilleen, veljelleen ja parille kaverilleen. Puhuu minusta tyttöystävänään.

Alkuhuuman jälkeen suurin ihastus on kuitenkin alkanut laantumaan. Nyt emmin vähän väliä, onko mies sittenkään se, kenen kanssa haluan viettää loppuelämän. Välillä melkein rukoilen, että tapaamisemme peruuntuisi miehen taholta, sillä mä en osaa sanoa ei. Sitten kun nähdään, niin meillä on todella ihanaa yhdessä.
Meillä on välimatkaa noin 80km ja yleensä lapsettomat vapaapäivät menee ajellessa suuntaan tai toiseen. Rehellisesti sanottuna koen sen raskaana. Mulla on ikävä niitä aikoja, kun oli vapaapäivä ja sain vaan olla yksin koko päivän ja tehdä mitä haluan. Vapaapäiviä, kun sain yksin nukkua niin pitkään kuin halusin ja tehdä mitä halusin. Lapsettomat viikonloput, kun touhusin tyttökavereiden kanssa kaikkea hauskaa. Mulla niin ikävä noita aikoja. Silti..osa minusta kaipaa myös miestä noihin vapaapäiviin.

En tiedä mitä tekisin.. Osa minusta on niin rakastunut, että sydän itkisi verta, jos en saisi olla miehen kanssa. Osa minusta olisi todella helpottunut, jos tämä suhde loppuisi.

Mitä teen?

 

ei sellaisia täydellisiä suhteita olekaan muista se...joten jos teillä menee muuten hyvin niin kannattaa miettiä kahdesti ennekuin miehestä luopuu....huonompiakin on tarjolla...

 

Moneskos aloitus tämä Sinulta nyt onkaan ko. aiheesta?

 

Osa minusta siis haluaa jatkaa ja osa minusta ajattelee, että olisi kauheaa elää ilman miestä. Osa minusta taas kaipaa niin ystäviä, vapaapäiviä yksin ja toivoo, että tämä suhde loppuisi.

 

Voisitteko ottaa vähän etäisyyttä? Juttele miehen kanssa. Pidätte vähän taukoa tapaamisista, mutta soittelette, viestittelette jne.

 

Lähdet ostamaan erikoislankaa lapsen kanssa ja samalla stalkkaat sitä miestä ettei sen pihalla ole vierasta autoa. Sitten teet feikkiprofiilin ja ehdotat miehelle tapaamista, kun sillä miehellähän on vielä oma deittihaku voimassa. Sun ex-mies, jonka kanssa siis asut, voi varmaan auttaa jotenkin? Ja mitäs vielä?

Montako vuotta meinaat roikkua ja ihmetellä vielä?

 

Ensinnäkin jokaisella jossain vaiheessa se pahin ihastuminen menee ohi ja tilalle tulee sellainen "arkinen varmuus" mikä tuo tulleessaan juuri noita tunteita. Ihastuneena haluaa viettää kaiken ajan toisen kanssa ja vahvistaa ja vakuuttaa toisiaan siitä että halutaan olla yhdessä. Kun varmuutta tulee mukaan, että toinen ei lähde jos välillä ei nähdä, alkaa kaivata sitä muutakin tekemistä. Täysin luonnollista. Minkä takia sä koet että asia on joko tai? Joko oma aika ja ystävät tai sitten mies? Sulla voi olla molemmat, välillä näet miestä, välillä olet kavereiden kanssa ja joskus touhuat yksin kotona.

 

Ota vähän omaa aikaa.

 

Mä en alkais suhteeseen jos välimatkaa olis noin paljon. Ei oikein toimi.

 

[QUOTE="vieras.";29402032]Lähdet ostamaan erikoislankaa lapsen kanssa ja samalla stalkkaat sitä miestä ettei sen pihalla ole vierasta autoa. Sitten teet feikkiprofiilin ja ehdotat miehelle tapaamista, kun sillä miehellähän on vielä oma deittihaku voimassa. Sun ex-mies, jonka kanssa siis asut, voi varmaan auttaa jotenkin? Ja mitäs vielä?

Montako vuotta meinaat roikkua ja ihmetellä vielä?[/QUOTE]


Mun ex- mies on nukkunut ikiuneen kuusi vuotta sitten, joten erikoiset vitsisi voit jättää viljelemättä tässä keskustelussa.

 

Mä en alkais suhteeseen jos välimatkaa olis noin paljon. Ei oikein toimi.

No ei se ole ongelma. Miehen lapsi on jo niin iso, joten muutto miehen puolelta onnistuisi. Siitä olemme puhuneetkin.

 

Ensinnäkin jokaisella jossain vaiheessa se pahin ihastuminen menee ohi ja tilalle tulee sellainen "arkinen varmuus" mikä tuo tulleessaan juuri noita tunteita. Ihastuneena haluaa viettää kaiken ajan toisen kanssa ja vahvistaa ja vakuuttaa toisiaan siitä että halutaan olla yhdessä. Kun varmuutta tulee mukaan, että toinen ei lähde jos välillä ei nähdä, alkaa kaivata sitä muutakin tekemistä. Täysin luonnollista. Minkä takia sä koet että asia on joko tai? Joko oma aika ja ystävät tai sitten mies? Sulla voi olla molemmat, välillä näet miestä, välillä olet kavereiden kanssa ja joskus touhuat yksin kotona.

Koska me nähdään muutenkin niin vähän. Meillä on kummallakin normaali "kahdeksasta neljään" duuni, joten arkisin näkeminen on vähän hankalaa. Meillä on kummallakin lapset viikko/viikko systeemillä, tosin miehen lapsi on jo ysiluokkalainen ja paljon menee omia menojaan. Arkena on aika pitkä ajella/mennä julkisilla töiden jälkeen käymään toisen luona. Mun työmatka on miehen luota liian pitkä, koska se on omasta kotikaupungistani vielä 34km "toiseen suuntaan" eli miehen luota yli 100km. Mies voisi kyllä mun luota kulkea töissä, mutta ei niillä viikoilla, kun hänen tyttärensä on miehen luona. Mä taas halua miestä vielä liiaksi tutustuttaa omaan lapseeni, jos mitään ei tulekaan. Viikonloput ovat käytännössä ainoita, jolloin näemme ja se tarkoittaa sitten yleensä joka viikonloppua. Jos joku viikonloppu ei nähdä,niin tulee jo kahden viikon tauko.

 

[QUOTE="Jenni";29402086]No ei se ole ongelma. Miehen lapsi on jo niin iso, joten muutto miehen puolelta onnistuisi. Siitä olemme puhuneetkin.[/QUOTE]

Ei kai sitä kovin nopeasti kuitenkaan yhteen muuteta?

 

Ei kai sitä kovin nopeasti kuitenkaan yhteen muuteta?

Ei nyt olisi ajankohtaista varmaan hetkeen. Toisaalta mä haaveilen vielä lapsesta. Lapseni isä siis kuoli tapaturmaisesti tytön ollassa ihan pieni. Sen jälkeen olen ollut lähinnä sinkkuna ja sekin tässä nyt kavertaa.. Jos en nyt ota, niin meneekö taas vuosia, että löydän jonkun potentiaalisen miehen? Mä täytin vasta loppuvuodesta 26, joten mulla on vuosia aikaa. Toisaalta mies taas täyttää pian 41v, joten hän taas ei varmaankaan halua vuositolkulla enää odottaa perheenlisäystä.

 

[QUOTE="Jenni";29402122]Ei nyt olisi ajankohtaista varmaan hetkeen. Toisaalta mä haaveilen vielä lapsesta. Lapseni isä siis kuoli tapaturmaisesti tytön ollassa ihan pieni. Sen jälkeen olen ollut lähinnä sinkkuna ja sekin tässä nyt kavertaa.. Jos en nyt ota, niin meneekö taas vuosia, että löydän jonkun potentiaalisen miehen? Mä täytin vasta loppuvuodesta 26, joten mulla on vuosia aikaa. Toisaalta mies taas täyttää pian 41v, joten hän taas ei varmaankaan halua vuositolkulla enää odottaa perheenlisäystä.[/QUOTE]

Vaikea alkaa toista neuvomaan. Tee niin kuin haluat.

 

[QUOTE="Jenni";29402122]Ei nyt olisi ajankohtaista varmaan hetkeen. Toisaalta mä haaveilen vielä lapsesta. Lapseni isä siis kuoli tapaturmaisesti tytön ollassa ihan pieni. Sen jälkeen olen ollut lähinnä sinkkuna ja sekin tässä nyt kavertaa.. Jos en nyt ota, niin meneekö taas vuosia, että löydän jonkun potentiaalisen miehen? Mä täytin vasta loppuvuodesta 26, joten mulla on vuosia aikaa. Toisaalta mies taas täyttää pian 41v, joten hän taas ei varmaankaan halua vuositolkulla enää odottaa perheenlisäystä.[/QUOTE]

Kenen luona sun lapsi siis on viikko/viikko-systeemillä, jos isänsä on kuollut?

 

[QUOTE="Jenni";29402103]Koska me nähdään muutenkin niin vähän. Meillä on kummallakin normaali "kahdeksasta neljään" duuni, joten arkisin näkeminen on vähän hankalaa. Meillä on kummallakin lapset viikko/viikko systeemillä, tosin miehen lapsi on jo ysiluokkalainen ja paljon menee omia menojaan. Arkena on aika pitkä ajella/mennä julkisilla töiden jälkeen käymään toisen luona. Mun työmatka on miehen luota liian pitkä, koska se on omasta kotikaupungistani vielä 34km "toiseen suuntaan" eli miehen luota yli 100km. Mies voisi kyllä mun luota kulkea töissä, mutta ei niillä viikoilla, kun hänen tyttärensä on miehen luona. Mä taas halua miestä vielä liiaksi tutustuttaa omaan lapseeni, jos mitään ei tulekaan. Viikonloput ovat käytännössä ainoita, jolloin näemme ja se tarkoittaa sitten yleensä joka viikonloppua. Jos joku viikonloppu ei nähdä,niin tulee jo kahden viikon tauko.[/QUOTE]

Ei kai se olisi katastrofi, vaikka joskus tulisikin kahden viikon tauko?
Ja voisittehan nähdä viikonloppuna vaikka vain yhden yön ajan - saisit esim. pe illan ja la aamun viettää rauhassa itseksesi kotonasi, ja sitten la päivällä voisitte nähdä ja viettää päivän, yön ja mahdollisesti seuraavan päivän yhdessä. Eihän sitä koko viikonloppua tarvitsisi käyttää 24/7 miehen näkemiseen vaan voisi nähdä myös lyhyemmin.

 

aloitus vosi olla niin mun kirjoittama! sillä erotuksella, että meillä ikäeroa hieman vähemmän eikä välimatkaa ole noin paljon. mutta tunneskaala on niiiiiin tuttu! olen löytänyt ihanan miehen johon olen hieman ihastunut, ja hän minuun. viihdyn hänen kanssaan, mutta tykkään myös sinkkuelämästä... en osaa valita, kun tuntuu etten voi päästää miestä ihan täysin menemään mutten haluaisi sitoutuakaan ihan kokonaan.. me ollaan tapailtu nyt kolmisen kuukautta. on se vaikeeta... lapsia mukana tässä kuviossa myös, joten siltäkin osalta aloitus varstaa oma tilannettani mitähän sitä tekisi....tuskin se unelmien mies kauaa odottaa, mutta sitten se toinen puoli asiaa....

 

Koitas päättää. Ei ole miehellekään mukava olla löysässä hirressä.

 

[QUOTE="vieras.";29402132]Kenen luona sun lapsi siis on viikko/viikko-systeemillä, jos isänsä on kuollut?[/QUOTE]

?

 

Pieleen taisi tämä keksitty juttu mennä. Tai joku osa ainakin on nyt väärää tietoa.

 

Sun pitää yrittää mahduttaa elämääsi myös ne itseksesi vietetyt päivät ja kaverit. Tottakai. Alkuhuuma nyt on alkuhuumaa. Näette sitten harvemmin, mutta ei sun ton takia kannata hyvästä miehestä luopua. Kun saat tasapainon eri asioiden välille, niin saat varmaan myös selvyyden siihen, haluatko mahdollisesti muuttaa miehen kanssa yhteen.