mitä sinä äiti teet kun lapsi vinkuu kaupassa pitkään karkkia/lelua/mitä vaan?

Eli teilläkin on vinguttu ja opittu? lienee sitte vika vanhemmissa kun on ylipäätään vinguttu? Teillä on jäärä jo oppinu, meillä opettelee edelleen. Ei se oo saanu sillälailla ja silti jaksaa kokeilla.

ei olla kaupoassa vinguttu vaan kotona. esikoinen aikoinaan teki kerran vinkumisen kaupassa. tämä jääräpää ei ole kaupassa vinkunut koskaan. kotona senkin edestä.

 

Me sovitaan ennakolta mitä ostetaan. Usein annan lapsen valita kotiin keksipaketin, tai jonkin ruuan itse. Lisäksi hän saa punnita hedelmät ja vihannekset mitä ostetaan. Vinkumista ei juurikaan tule, kun lapsella on tietyt "tehtävät" kauppareissulle. Hän myös pakkaa jo ostoksia kassiin puolestani, on siis pian 6-vuotias poika.

Jos hän silti vinkuu jotain, sanon vaan että NYT EI OSTETA. Asiasta ei tarvi keskustella sen enempää, hän ei olen kanssani koskaan saanut raivokohtausta kaupassa . Kotona on maristu kyllä asioista niinkun lapsille kuuluukin välillä.

 

Lisään vielä edelliseen, että se "NYT EI OSTETA", on sanottava uskottavasti. Ja se toimii, jos vanhempi ei ole ennenkään muuttanut mieltään tuon kommentin jälkeen.

 

En neuvottele terroristien kanssa.

 

Meidän lapsista kumpikaan ei ole koskaan vinkunut kaupasssa juuri yhtään mitään. se kun on aina ollut täysin hyödytöntä. Karkkipäivät ovat vakiot, ja toiveet kirjataan kauppalistaan ennen kuin jompi kumpi aikuinen käy kaupassa. Samoin lelut ym. mitä ostetaan, suunnitellaan kotona ennen ostamista.

Mua on aina ottanut sydämestä, kun olen perjantai-iltaisin tai yleensä viiden ruuhkassa käynyt jossakin marketissa, ja siellä on aina niitä vanhempia, joilla on yliväsyneitä, stressaantuneita päiväkoti-ikäisiä, jotka karjuvat ja siten vanhemmat huutavat niille takaisin. Lapset huutavat väsymystään ja nälkäänsä, ja vanhemmat ovat stressaantuneita eivätkä jaksa olla aikuisia. Miksi helvetissä niitä lapsia ei voi hakea vaikka tuntia myöhemmin päiväkodista yhtenä päivänä viikossa ja mennä yksin kauppaan? Tai käydä viikonloppuna marketissa ostamassa koko viikon ruuat niin, että lapset jäävät toisen vanhemman kanssa kotiin? Ei kannata ihmetellä, että lapset kinuavat ja vonkaavat ja marisevat silta-asennossa kärryssä paksuissa toppavaatteissa ja nälkäkuoleman partaalla. Ihan hirveää kkuultavaa.

Nyt tietysti joku sanoo, että "ei meillä ole mahdollisuutta muulloin" tai "et tiedä mitään siitä, että jos marketti ei ole ihan oven vieressä ja ei voi viikonloppuna käydä" ja niin edelleen. Tust me, I know. Mutta joillakin perheillä on ihan tapana hakea lapset esimerkiksi perjantaisin vähän aikaisemmin ja sitten lähteä yhdessä kaupoille, tai sitten vaan ajattelemattomuuttaan hakea lapset tavalliseen aikaan ja ottaa ne mukaan markettiin ajattelematta yhtään, että muitakin vaihtoehtoja olisi olemassa.

 

Kerran nuo saattavat "ei"n jälkeen kiekaista, ja siihen se jää, on oppineet etten mä osta jos mä en osta ja sillä selvä. Jos kiekuminen jostain syystä alkaa kestämään pidempään niin mä lähden pois sieltä kaupasta.

 

Absurdi juttu meille. Lapsi ei vinkunut ikinä. Saattoi nätisti joskus pyytää vaikkapa uutta pikkuautoa. Ostettiin, koska oli kiva, jos ei ostettu, sanottiin, että tällä kertaa ei nyt käy. Se oli siinä.

 

Sanon että ei osteta. Jos ei tehoo, sanon uudelleen ja lisään vielä että lopeta se jankkaaminen. Sitten aletaankin jo siirtyä toiselle osastolle. Jos ei vinku lopu, niin vinkukoon sitten, en ala uhkailemaan, kiristämään enkä lahjomaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

 

meillä lapset onneksi uskovat, kun sanon, että ei osteta. se onkin harvoja asioita, joista ei tarvitse vääntää heidän kanssaan

 

Sanon että ei osteta.

Niin aikanaan omille lapsille kuin nykyään noille sukulaislapsille joita tossa pyörii. Omia lapsenlapsia ei vielä ole.

Täytyy kyllä sanoa että omat vinkui paljon vähemmän kuin nämä nykyiset lapset...

 

en alunperikään ole opettanut siihen että saa mitään..tietävät että joskus saa ja joskus ei..aloite tulee yleensä multa että hei ostetaanpa tämmöinen alelelu vaikka..toki jos on synttärit tai lapsella omaa rahaa niin silloin mennään tietoisesti ostamaan joku lelu.Mutta jos nyt joku alkais jotain vaatimaan ei osteta vaikka karjuis pää punaisena.Lapsia on 4kpl ja koskaan ei oo kukaan minkään perään huutanut,väsymystä saattavat joskus kiukuta.

 

Jos olen luvannut jostain ostaa niin sillon ei tarvi vinkua, mut jos sanon et ei osteta niin sanon sen kerran tai kaks. Sen jälkeen korkeintaan kysyn et koska on vinkuminen auttanut asiaa? No vastaus on se et ei koskaan, niin siihen on sit hyvä jatkaa kysymällä et uskotko sit jo mitä äiti sano vai tarviiko suuttua? Ei o tarvinu vielä suuttua...

 

Meillä ei vielä 4,5v oo koskaan pahemmin mitään vinkunu kaupassa,oon varmaan päässyt sitten helpolla. joskus saattaa kysyä ostetaanko tämä ja sanon heti että ei osteta. varmaankin tietää ettei äiti ostele ylimääräisiä

 

Huh-huh. Kummaa ettei ihmiset tajua jättää lasta veks kauppareissuilta. Siitä olisi hyötyä kaikille ja kaikkien korville, että ainakin alta kouluikäisten pääsy ainakin ruokakauppoihin vaikka lailla kiellettäisiin, elleivät nämä ole aivan pikkuvauvoja. Mitä hittoa nää rääkyjät tekee kaupassa mieltään pahoittamassa muutenkaan ellei aivan välttämätöntä? Sokerihumalat vähenisivät ja lasten käyttäytyminen paranisi, ja aikuissukupolvi alkaisi vihdoin edes hieman ajatella "ihan itse". Hiton avutonta väkeä ne joilla tästä erittäin helposti ratkaistavasta asiasta jopa on ongelmiakin vieläpä.

 

Meillä nuorimmainen on "opetettu" vinkumaan. Siis ihan itseämme saamme tästä syyttää. Hän kun ei ole koskaan viihtynyt kaupassa (jo ihan vauvana alkoi huutamaan jo kaupan ovella). Eikä sinne koskaan halua lähteä. Mutta tilanteita tuli, että pakko oli lapsen kanssa sinne mennä ja siinä sitten käytimme tätä niin surullisen kuuluisaa lahjontaa. Lupasimme jonkun lelun tms.

Nyt lapsi on sitä mieltä, että joka kauppareissulla se lelu ostetaan. Siitä nyt sitten käymme vääntöä ja kun ikää on kohta lähemmäs se 5 vuotta, voimme jo väkisin kauppaankin viedä. Siellä on käytävä, vaikka ei aina niin huvittaisikaan. Olemme jo voiton puolella, eli suht hyvin käyttäytyy kaupassa, mitään huutokohtauksia tms. ei saa, mutta sitä vinkumista saattaa jatkua jonkin aikaa. Nykyisin sentään voi puhua jo järkeä ja vaatia kunnollista käytöstä kaupassakin.

 

Meillä ei ole tapana ostaa normi kauppareissuilla leluja tahi karkkia, joten lapset eivät osaa sellaisia edes vinkua. Ihan sujuvasti voimme kävellä vaikka leluosaston tai karkkikäytävän läpi. Jos jotain vinkuisivat, toteaisin vain että "ei osteta". Jankutusta en suostu kuuntelemaan ollenkaan, joten viime kädessä lähtisivät sitten toisen vanhemman kanssa autoon istumaan.

 

5-vuotias ei ole tähän mennessä kertaakaan vinkunut yhtään mitään. En tiedä onko kyse neurologisesta poikkeamasta vaiko lapsen luonteesta- pyytää kyllä välillä että "ostetaan tää" tai sanoo "nam, karkkia!", mutta siihen se jää. Joka kerta kieltäydyn, paitsi tietenkin karkkipäivänä saa valita itselleen pienen määrän herkkuja.

En kysy hänen mielipidettään leivän tai muunkaan suhteen, voin kysyä toki että mitä ruokaa hänen tänään tekisi mieli, jos en itse keksi mitään. Muistan inhonneeni itse lapsena sitä, kun äitini oletti että tietäisin joka päivä, mitä tahdon syödä...se ahdisti.

 

Joskus esikoinen tekee niin että haluaa jotain, ei kylläkään joka kerta. Mie vain sanon tomerasti että "Ei nyt, ei ole karkkipäivä." Perille näyttää menevän vaikka saattaa mutinaa kuuluu.

 

Ei ole kans vielä vinkunut mitään. Jos haluaa jonkun lelun niin sanon et sitä voi toivoa joulupukilta ja karkkien kohalla taas ettei ole karkkipäivä. Hyvin on mennyt jakeluun.

Muutoin taas saanut joskus uhmaraivareita kaupassa ihan muista jutuista ja ne handlaan vaihtelevalla menestyksellä riippuen omasta mielentilasta.