Mitä mieltä ootte, pitääkö lapsensa surmanneen äidin päästä lastensa hautajaisiin

"jenni"
Kuuluu päästä. Ne on silti edelleen hänen lapsiaan. Jos sinne haluaa, niin mielestäni on saatava mennä. Tosin joku avustaja mukaan tai muuta sekoomisen varalle on mielestäni tarpeen. Myös muiden läheisten takia järjestelyissä tulis ottaa huomioon se että kaikki ei välttämättä kestä nuppi sitä että lasten äiti -murhaaja- on paikalla.
 
viera.s
Eiköhän se olisi äidillekin aika kamala kokemus, tuskinpa haluaa mennä tai on mielenterveydeltään edes siihen kykenevä. Jos/kun on vangittuna tai pakkohoidossa, en näe järkevänä että hänet sinne päästetään. Myöhemmin voi sitten voi käydä haudalla, jos on mieleltään parantunut tai rangaistuksensa kärsinyt.

Tuli muuten mieleen, vaikka eri asia tottakai onkin, että järjestäähän myöhäisillä viikoilla aborttiin päätyneet myös abortoiduille lapsille hautajaisia. Tavallaan hekin ovat lapsensa tappaneet, vaikka useimmiten hyvin ymmärrettävistä syistä. Joku varmaan tätäkin kuitenkin paheksuisi.
 
V.ieras

No en nyt lähtis tosiaan vertaamaan vaikeasti vammaisen ja elinkelvottoman sikiön abortointia jo syntyneen, terveen lapsensa tappamiseen.
 
"..."
Pitäisi päästä niihin, totta puhuen pitäisi mun mielestä viedä niihin vaikka väkisin...
Muille läheisille sururauha.

Mutta voishan sitä vaikka jonkun kameran välityksellä toimivan yksityisen tilaisuuden äidille järjestää. Sellaisen missä äiti sais oikein lähikuvaa siitä miten arkut lasketaan maahan ja aletaan peittää hiekalla. Juu u, kyllä minussakin näemmä pieni kiduttaja asuu.. voivoi. En vaan voi toivottaa tuollaisille ihmishirviöille muutakuin kärsimystä, uikoot p*skassaan.
 
Hiippari
Jos kyse olisi esim.auto-onnettomuudesta, jossa äiti vahingossa kolaroinut ja jäänyt henkiin niin toki pitäisi päästä.
Mutta tahallaan on lapsiltaan hengen riistäny ja sinne sitten sitä muistelemaan vai? Olen vanhoillinen kyllä tässä asiassa. Kuka haluaisi oman lapsensa/lapsenlapsensa/kummilapsensa jne murhaajan hautajaisiin? Kysymys niille, jotka haluaisivat äidin "oikeudella" päästää.. hu huh.

Henk.kohtaisesti jos mies meidän lapset listisi niin ei olisi kyllä asiaa hautajaisiin ja tuskin uskaltaisikaan.. Jos olisi silloin enää hengissäkään. Lapsen murha on ehkä ainoa asia, jossa suosin kuolemantuomiota. Tähän ei syystä abortoidut sitten liity millään tavalla :) Siinä ei enää rakkautta tuntisi valoista huolimatta.
 
"näkökulma"
Mistä näkökulmasta ajatellen?
Voi hyvinkin olla että esim. lasten isänä olisin sitä mieltä että hänellä ei ole lupaa hautajaisiin tulla.
Seurakunnan työntekijänä ajattelisin ehkä että hänen pitäisi päästä hautajaisiin.
Lasten ystävänä, kummina tai muuten voisin kokea äidin läsnäolon kiusallisena ja ajatella että äidin ei siellä pitäisi olla.
Täysin ulkopuolisena tuskin on minun asiani miettiä pitäisikö hänen siellä olla vai ei.
Hautajaiskutsun kai laittaa henkilö tai henkilöt jotka hautajaiset järjestää ja mielestäni heillä on oikeus jättää äiti kutsumatta tai kutsua jos niin haluavat.
 
vierass
Periaatteessa joo, tulisikohan siinä hetkessä edes katumusta teosta.

Mutta toisaalta ei, ihan sen vuoksi että aiheuttaisi rähinää hautajaisissa ja hautajaiset ei kaipaa yhtäkään enempää dramaa.
 
Yhteistyössä