Ilman muuta valjaat on parempi vaihtoehto, kuin se että lapsen kanssa ei lähdetä minnekään koska se ei joko ole turvallista tai vanhemman hermo ei kestä olla koko ajan sydärin partaalla.
Vilkkaalla lentokentällä tai isossa väentungoksessa ei kestä kuin pari sekuntia, ja pieni lapsi on hävinnyt. Samat pari sekuntia menee siihen, että pieni lapsi juoksee auton alle tai kurkkaa sorsaa lähilammessa ja tippuu sinne. Jos siis on vilkasta sorttia, ja lapsen orientaatio hajaantuu meluisassa, häiritsevässä ympäristössä niin, ettei hän yksinkertaisesti kiinnitä huomiota vanhemman ohjeistukseen.
Kummallinen tämä suomalainen keskustelukulttuuri, kun pienten lasten vanhempia aina mollataan. Rattaita ei saa käyttää, valjaita ei saa käyttää, ja näitten vaihtoehtonahan tosi usein on se, että väsynyt lapsi ja väsynyt vanhempi menettävät hermonsa, ja sehän on kamalaa se, siitä viimeistään joku kirjoittaa lehteen. Ainoa hyväksytty tapa liikkua lasten kanssa on liikkua autolla, julkisissakin lapsista ei ole muiden matkustajien mielestä kuin häiriötä.
Aivan kuin meillä oltaisiin unohdettu, millaisia pienet lapset ovat. Keskeneräisiä. Suojaa ja hoivaa tarvitsevia. Lähtökohta on se, että kaikien maailman elävien olentojen pitäisi olla jo syntyessään nelikymppisiä, mieluiten myös mykkiä ja kuuroja, ettei näistä ole kenellekään mitään häiriötä missään.
