voi ei!
Tässä on nyt todella vaikea tilanne. Kerronpas siis tiivistettynä kaiken oleellisen.
Minä ja mies, naimisissa, meillä maailman ihanin ja rakkain tyttönen 1v2kk ja olen siis tällä hetkellä hoitovapaalla. Alunperin oli tarkoitus, että olen hoitovapaalla vielä kesän ja kesällä alan katella töitä ja syksyllä alottaisin, tai kesän lopulla-syksyllä, miten nyt vaan on tarjolla työtä. No, sitten kuitenkin mies alkoi vaatia minua töihin, nyt ja heti. Tehtiin sopimus, että haen miehen tehtaalle töihin (metallialan tehdas) jotta saisin mahdollisesti paikan nyt ja heti niin pääsisin töihin. No, sitten sovittiin miehen kanssa että jos sinne pääsen niin tekisin töitä heinäkuun loppuun saakka, eli elokuun sitten vielä olisin kotona lapsen kanssa. Lapsen hoitojärjestelyt on ihan auki elokuulta ja itsekin tahtoisin vielä vähän lomailla kesällä ennen sitä työrupeamaa jonka aloittaisin syksyllä sitten. No, nyt mies sitten vaatimalla vaatii että tekisin töitä sen elokuunkin, ja että haastattelussa sanoisin että voin olla niin kauan kuin vaan mahdollista. Vaatiiko mies nyt liikaa, vai olenko minä jotenkin tyhmä kun haluan kuitenkin olla vielä kotonakin kesällä muutaman viikon?!?
Mies sanoo, että ne ei tehtaalla ota myö töihin ollenkaan, jos en ole elokuutakin töissä. No, torstaina on haastattelu ja siihen mennessä pitäs tietää että mitä sanon?? Kun todella ne tytön hoitojärjestelyt on ihan auki