Mitä kohtuuhintaisia harrastuksia lapselle on?

"vieras"
Meillä partio, taita olla jotain 50 e vuosi partion jäsenmaksu tms. Sitten tanssi, hip hop, maksaa alle 100e lukukausi eli alle 200 vuodessa. Seurakunta järjestää kokkikerhoa ym, meillä ne sattuneet päällekkäin noiden muiden kanssa, mut ne on melkein ilmaisia.
Täälläpäin on myös kouluilla sähly ja bändikerhoja, joissa pätevät vetäjät, nuo taitaa olla ihan ilmaisia kans.
Uintiseuraan jos kuuluu ja ei kisamatkaile kamalasti niin on kans aika edullista vuositasolla, ainakin täällä kehä kolmosen ulkopuolella.
 
Jalkapalloilu 90 euroa/vuosi (täälläpäin ainakin, en tiedä muusta Suomesta).

Voimistelu (vaihtoehtoina satujumpan lisäksi myös lasten tanssia, temppukoulua, nassikkapainia, jne) 30-40 euroa/kausi (eli kevät, syksy).
 
Jalkapallo on ryhmästä riippuen 100e ylöspäin, kausi. Mitä vähemmän vanhemmat haluavat nuoremmille turnauksia, sitä halvempaa. Samoin täällä on nuorempien luistelut, sählyt ja jumppakoulut ihan kohtuuhintaisia. Kalliimmaksi ne toki tulevat, mikäli ammattimaisemmasti harjoittelee - mutta harrastaa toki voi lajia vaikka suomenmestariksi ei ryhdy.

Ongelma täällä on enemmänkin, että ryhmiä ei tule, ellei vanhemmat ryhdy valmentajiksi tms. Esim partioon pääsee lähinnä, jos itse vetää ryhmää...
Meillä taas saa seuran lisenssin ilmaiseksi (tuossa jalkapallossa) jos vanhempi/vanhemmat osallistuu valmentamiseen :) Musta aivan loistava tapa, täälläkin nimittäin on tosi paljon pulaa valmentajista (pätevistä tai ei) ihan tuolla isompienkin ryhmissä, puhumattakaan tuosta kaikkein pienimpien joukkueesta.
 
Partio ja judo ainakin kohtuu hintaisia. Varmasti löytyy paljon muitakin. Ja hintaa hommaan tulee monissa lajeissa sitten kun aletaan kilpailla tavoitteellisesti. Ja joukkuelajeissahan on joukkueen ehdoilla mentävä, yksilölajeissa sitten voi itse valita kilpaileeko vai ei. Ja meillä Jyväskylän seudulla ainakin on lapsille ja nuorille LiikuntaLaturi, jonka tarkoitus on tarjota juurikin kohtuu hintaisia tai ilmaisia harrastuksia..
 
Voimistelu (vaihtoehtoina satujumpan lisäksi myös lasten tanssia, temppukoulua, nassikkapainia, jne) 30-40 euroa/kausi (eli kevät, syksy).

Meillä lapset eivät ole voimistelleet (ainakaan seurassa), mutta syksyllä joku tällä palstalla valitteli niitä hintoja. Lapsi oli siirtynyt joukkuevoimisteluryhmään, jossa treenejäkin oli enemmän ja hänelle yllätyksenä tuli niiden pukujen ja muiden oheistuotteiden hinnat. Eli kilpatasolla ei voimistelu ilmeisesti halvimmasta päästä ole.
 
nohh
Partio, uinti, seurakunnan lasten- ja nuortenkerhot. Täällä on ainakin tyttö- ja poikakerhoja, kokkikurssia yms. Kansalaisopistossa on pianonsoittoa, kitaransoittoa, taidekursseja, satujumppaa yms, hinta muutaman kympin lukukaudelta.
 
OhDear
Lapsen yleisliikunnallista osaamista kasvattaa edullisesti mm. erilaiset kamppailulajit. Painissa väännetään koko kropalla, nyrkkeilyssä kehittyvät ennen muuta kädet ja taekwondossa jalat. Meidän muksu on ollut puolisen vuotta noista viimeisimmässä (http://www.taekwondourheilijat.fi ), tykkää leikistä ja pikku kilpailusta, joita treeneissä saa paljon. Hinta tuosta lystistö alle 40 euroa kuussa, kaksi treeniä viikossa.
 
Tavallinen tyyppi :D
En tiedä onko tyttöjä vai poikia mutta tässä ehdotuksia : Jalkapalloa?Voimistelua?Tanssia?Uintia?Sählyä?luistelua? tai jotain muuta, itsellä ei tule muuta mieleen :D toivottavasti joku ees kelpais ;) ai niin ..en nyt miettinyt hintoja mutta ainakin ehdotuksia ...
 

Yhteistyössä