mariehh
Yläaste villasukka painajaisen jälkeen en ole neulonut mitään, koska se oli niin vaikeaa.
Haluaisin nyt 30-kymppisenä oppia neulomaan. Olen nyt opetellut uudestaan silmukoiden luomisen, ja oikein silmukan neulomisen. Osaan kaventaa neulomalla kaksi silmukkaa yhteen ja päätellä neuleen. Olen saanut valmiiksi ensimmäisen työni: palatossut tilkuista - aina oikein neuleena. Olen super iloinen.
Yritin opetella youtube videon kautta nurjaa silmukkaa, mutta tuntui ettei siinä tule mitään. En saa silmukkaa läpi, se liukuu ja karkaa ja saa taas ärsyyntymiskynnyksen nousemaan kun en onnistu ja niiden tekeminen tuntuu työläältä ja hitaalta. En haluaisi vielä menettää toivoani ja intoani kun alkuun pääsin.
Onko jotain neuletöitä, joita voisin tehdä aina oikein neuleella niinkuin esim. tein nyt nuo pala/tilkkutossut. Haaveena on, että joskus osaisin neuloa sukat: mahdollisimman helpolla tekniikalla, mutta tärkeintä on nyt että saisin sellaista iloa ja tulosta ihan sillä mitä nyt osaan. En halua vielä hampaat irvessä tehdä sellaista mikä tuntuu nyt siltä ettei siitä tule mitään. Nyt toi nurjan silmukan tekeminen tuntui siltä
Otan vinkkejä vastaan..saa laittaa linkkejä ohjeisiin. Mitä helpompi sen parempi