Mitä hittoa mä enää keksin syöttää tolle 1.5v:lle aamu- ja iltapalaksi?? Mitä teillä syödään?

  • Viestiketjun aloittaja "äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"äiti"
Aina ennen hyvällä halulla syönyt turkkilaista jogurttia, missä joukossa marja- tai hedelmäsosetta ja välillä marjoja tai hedelmäpaloja lisäksi. Tai vaihtoehtoisesti hedelmä- tai marjasoseeseen sekotettuna eri leseitä ja tilkka öljyä, joukossa välillä lisäksi marjoja tai hedelmää. Tai sitten jotain noitten sekoituksista. (Ja lisäksi tietysti maitoa, ja välillä pala leipää, karjalanpiirakkaa, hedelmä, tms.)
Mutta nyt sille ei oo pariin viikkoon kelvannut oikeen mikään. Maksimissaan (eli siis niinä hyvinä kertoina!) saa menemään kymmenen lusikallista, useimmiten maksimissaan 5 lusikkaa.
Puurot ei kelpaa, minkäänlaiset. Sokerijugurtteja ei syö, enkä tahdo niihin opettaakaan. Leipää syö vain niin, että päällä voita, ja sitäkin menee max.1/4 leipää, samoin karjalanpiirakan kanssa, joten en suostu uskomaan, että nuo vie nälän varsinkaan yöksi. Hedelmää ei myöskään syö niin paljon, että ainakaan koko yötä pitäisi nälän.

Joten, mitä hittoa mä keksin sille syöttää? Ideoita kiitos! Mitä teillä syödään?
 
chilinut
Mites viili kanelin ja vaikka ruoko/inkkarisokerin kera? Mysli maidon kanssa? Kokeile tehdä hedelmäpuuroa, missä osa vedestä loppuvaiheessa korvataan tuoremehulla ja joukkoon lisätään paloteltua banaania, omppua tai ananasmurskaa. Nam:) Raejuusto ja kananmuna ois täyttäviä kanssa, jos vaan saa syömään..
 
fifi85
Meillä syödään yleensä puuroa ihan vaan.. mutta oletko varma, että lapsella on nälkä heti aamusta ja kun on iltapalan aika? itse olen vaan huomannut, että jos lapseni on saanut jotain naposteltavaa ennen iltapalaa, niin puuro ei maistu. ja aamulla hän ei tahdo syödä heti herättyään, vaan melkeen 2 tuntia heräämisen jälkeen. :)
Mistä ruuista lapsesi pitää?
 
Meillä
lopetti kans puuron syönnin kokonaan tuossa iässä.Syö iltapalaksi (aamupalaa ei syö yleensä juuri mitään) : täysjyväpaahtista,karjalanpiirakkaa,munaa keitettynä tai paistettuna,veetabiksejä,banaania.Onneksi syö leipää kuitenkin,juusto ja leikkeleet ei mene,eikä jugurtti.
 
"mie"
Meillä tuon ikäinen söi puuron. Kaurapuuro sekä aamulla että illalla. Nyt kun on 3 v ja jo päiväkotiin tottunut, syö toisinaan myös jugurttia, viilistä, kiisseliä, hedelmäsalaattia, leipääkin kaverina, mutta ei pelkästään, koska ei syö leipää niin paljon että pitäisi nälkää, välipalaksi kyllä.

Ap.lle. Kokeile kiisseleitä. Ja sellaisia marja-juomia, smootieta tai mitä niitä onkaan, uusimmassa Yhteishyvässä oli taas se ruokaliite ja siinä oli ohje.

Kokeile myös niitä elovenan pussipuuroja, annospuuroja, niissä on marjat mukana. Tai tee itse sellainen.
Tai kokeile tykkääkö Weetabiksistä, kun sehän syödään kylmänä maidon kanssa. Tai muromyslejä maidon tai kiisselin tai jugurtin kanssa.
.
Muroja meillä syödään äärimmäisen harvoin, niissä on niin paljon sokeria ja suolaa, ja sitten vaan läträtään maidon kanssa, eikä juurikaan pidä nälkää. en edes muista milloin viimeksi on syöty.
 
...
Viiliä (hedelmä sosetta /leseitä sekään) , älä viilistä syötä!!! Ananas, mango viilit hyviä ja rasvattomia, kiisselit, saarioisten mannapuuro (siitä monet tykkää vaikka normi puuroa ei söisikään.) Muksun puurot, weetabiksit +maito+hedelmäsose jne. Kotitekoisia puuroja oppii syömään varmasti kuten meidänkin neiti. Et vaan anna periksi, ja jos nälkä on niin varmasti uppoaa. Välipalat pois ja säännölliset ruoka-ajat :)
 
"aloittaja"
Jäi vähän vaiheeseen tuo kirjoittaminen lapsen takia :)

Eli ei siis todellakaan syö mitään puuroa, ei missään muodossa, eikä mitenkäänpäin tehtynä, ei mehuihin, tms, ei vispipuuroa, eikä muutakaan puuroa.
Samoin murot ja myslit, weetabiksit, ei uppoa.
Viilillä sama vaikutus kun muilla kuin turkkilaisella jugurtilla, voisi vaikka oksentaa, ettei tarvitsisi syödä, ei siis todellakaan tykkää, vaikka joukkoon tunkisi mitä.
Ja vaihtoehdoista, niitä ei anneta, joka ilta on tarjolla yksi iltapala, jos ei kelpaa, niin ei sitten kelpaa. Mutta järjelläkin ajateltuna, jos on syönyt viimeksi 17-18 aikaan illalla, sen jälkeen juonut vain lasin maitoa, on taatusti nälkä aamulla 10-11 aikaan, kun pitäisi syödä aamupalaa. Tuosta aamupalasta en niin pidäkään väliä, vaikkei söisikään, mutta olisi se nyt kiva, jos iltapalalla söisi vähän edes paremmin, ettei yöllä itkisi nälkää.

Sitten noista leikkeleistä ja muista, nekään siis eivät kelpaa, ei leivän kanssa, eikä ilman. Päivällä syö ruokaa ihan ok, on ollut aina pieniruokainen, mutta siihen nähden kyllä syö hyvin. Ainoa ongelma on nämä aamu- ja iltapalat. Naposteltavaa ei saa ruokien välillä. Iltapala on 21, joten lämpimästä ruoasta on aikaa se 3-4 tuntia.
Munasta ei oikein tykkää, eli sekään ei ole hyvä vaihtoehto :( Noita smoothieita ja muita annankin välillä juotavaksi, mutta ne sitten taas eivät kauheasti täytä vatsaa, kun juo sen desin verran :/ Ovat kuitenkin vaan hedelmää ja jugurttia/maitoa, (leseitä) tms...
Niin, ja kiisselit on kelvannut ennen, niitä en oo nyt koittanut, mutta ne ei kyllä vatsaa yksinään täytä... Perjaatteessa noiden kiisseleiden tilalla siis olen käyttänyt hedelmä/marjasoseita. Kiisseli on kuitenkin vielä lirumpaa, vaikka sinne miten paljon laittaisi hedelmää tai marjaa... :/
Höh, ompas hankalaa :/
 
"vieras"
Jättäisi KAIKEN PAITSI RUUAN POIS. Jano juomaksi vettä, ja aloitat yhdellä tuotteella minkä mielestäsi on sopiva ilta /aamupalaksi. Kyllä jossain vaiheessa alkaa maistumaan. Tuo voi olla ohi menevä vaihekkin, eli älä hätäile. Et kai yöllä anna ruokaa /maitoa?
 
"aloittaja"
No ompa tosi hyvä idea viimeisellä kirjoittajalla!
Tänään söi aamupalajugurttia ihan ok määrän, kun en antanut heti herättyä sitä.
Kun heräsi, joi lasin vettä, ja vajaa tunnin kuluttua heräämisestä vasta söi aamupalan :) Olen tosiaan antanut aina heti ensimmäiseksi heräämisen jälkeen tuon aamupalan...
Vielä kun iltapalaan löytäisi ratkaisun :/
 
"vieras"
Meillä on aina aamupala vasta n. tunnin kuluttua heräämisestä. Iltapala 4h kuluttua ruoasta, joten ehtii tulla nälkä sopivasti.. ja silloin kelpaa mikä vain, kukaan ei narise kun on nälkä. En alkaisi tarjoamaan jokaiselle lapselle eri ruokaa, aina ei ole kaikkien lempparia ja siihen on tyytyminen :)
 
"vieras"
Avokado on täyttävää ja terveellistä - ja aika mautonta, joten sitä voisi joidenkin makeiden hedelmien/marjojen kanssa sekoittaa ja tehdä itse vaikka smoothieta. Smoothieen voi laittaa vaikka rahkaakin, tulee täyttävämpää.
 
"Vierailija"
Meillä syödään aamuin illoin puuroa marjoilla tai omenasoseella höystettynä. Puuron jälkeen saa hedelmää, joskus leipää.

Hyvin uppoaa. Toisaalta JOS antaisin lasten valita, että ottavatko puuroa vai jugurttia / hedelmäsalaattia / äidin hyperherkkusekoitusta, niin puuron menekki laskisi varmasti. :)
 
Mä kyseenalaista ton "ei tykkää" koska meillä on ollut monia eri aineita mitä eu syö mutta 2 vkon päästä taas ovat herkkua. Nykyään uppoaa kaikki. 3 vkoa sitten ei syönyt kurkkua missään muodossa ja nyt se on taas herkkua. Älä turhaan yritä tuputtaa. Hermostutat lapsesi ja itsesi. Laita lautaselle ja jos ri syö niin fine. Edelleenkin sanonta neuvolasta: lapsi ei kuole nälkään jos sille tarjotaan 5 krt päivässä ruoka.
 
"mhm"
Meillä yleensä niin aamulla kuin illalla puuro. Mutta sitten tulee niitä päiviä kun suu ei puurolle kertakaikkiaan aukea. Silloin syödään banaania, karjanpiirakoita, leipää, viiliä hedelmäsoseen kera, sokerittomia muroja, pinaattilettuja, pannukakkua tms. Ei siis kovin montaa sorttia yhdellä aterialla tietenkään, mutta...
 
näitäpämeillä
Meillä kaikki menee, mutta muksun suosikki on keitetty kaura-omena ( tai mitä sattuu olemaan) hässäkkä...eli ompui, luumuja tms pieneksi, kattilaan vesitilkan kera. Jonkun verran hiutaleita, kanelia ja vähän sokruu...sekä muuta mitä mieleen tulee. Muksu syö jogurtin kera tuota. Lisäks vispipuurot, karjalanpiirakat, pinaattiletut, sämpylät, vihannespalat tms menee meillä välipalana. On niin menevä tyyppi että ihan pienellä ei pärjää ruokaan asti, tarvii jotain lämmintä massuun että pitää nälän
 

Yhteistyössä