Mitä epäloogisuuksia taas ..

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kuten me kaikki tiedämme "Rokote ei kuitenkaan täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. Siksi on tärkeää, että myös yhden tai kaksi rokoteannosta saaneet huolehtivat turvaväleistä, käyttävät kasvomaskia, pesevät käsiä ja noudattavat muita ohjeita viruksen leviämisen ehkäisemiseksi."

Niin MIKSI rokotettujen ei siis tarvitse altistuessaan jäädä karanteeniin?

 
vierailija
Taisikin olla niin, että rokote onkin suurta kusetusta. En olisi koskaan uskonut, että salaliittoteoreetikot ovatkin oikeassa, mutta siltähän se alkaa vaikuttaa. Olisiko käynyt niin, että vihtaani on kustu?

 
vierailija
Kuten me kaikki tiedämme "Rokote ei kuitenkaan täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. Siksi on tärkeää, että myös yhden tai kaksi rokoteannosta saaneet huolehtivat turvaväleistä, käyttävät kasvomaskia, pesevät käsiä ja noudattavat muita ohjeita viruksen leviämisen ehkäisemiseksi."

Niin MIKSI rokotettujen ei siis tarvitse altistuessaan jäädä karanteeniin?


Linkistäsi:
Tartuntatautilääkäri tekee koronavirukselle altistumisesta riskinarvion, jossa hän ottaa huomioon tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa rokotteen tehoon. Näitä ovat muun muassa paikallinen virusmuunnostilanne sekä ikä ja mahdollinen perustauti.

Ei ole siis automaattisesti niin, ettei tarvitse jäädä karanteeniin vaan lääkäri arvioi riskin altistumisesta.
Esim jos perheessä olisi koronapositiivinen, on enemmän rokotetulla riskiä saada /tartuttaa enemmän koronaa eteenpäin kuin esim. lyhyemmässä altistuksessa ravintolassa/juhlissa, jossa ilmavammat tilat.
Voisi olla myös riippuvainen mikä virus on kyseessä tai virusmuunnos jne.
Ei ole helppoa.
 

Yhteistyössä