Mitä ajattelette äidistä, joka elää vain lasten kautta?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Toisaalta, ihmisellä voi olla paljonkin muita kiinnostuksen kohteita, vaikka se arki - ainakin ulkopuolisen silmin - meneekin pitkälti lapsen ehdoilla. Se "toivoton kotiäitikin" voi harrastaa käsitöitä, hoitaa puutarhaa, rakastaa ruuanlaittoa, lukea paljon ja olla kiinnostunut matkailusta vaikka lapsi seuraakin noilla reissuilla mukana.

Toisaalta kotiäitiyskin edustaa yleensä vain pientä osaa aikuisvuosista, eli vaikka omistaisikin nuo lasten ensimmäiset vuodet hyvin suurelta osin jälkikasvulleen niin kyllä sitä varmasti vielä kerkeää opiskelemaan/töihin jne.
Mutta tässä olikin kai kyse niistä äideistä, jotka eivät harrasta noita asioita.
 
"vieras"
Olen samaa mieltä. Ja kun se ei ole vain kiinnostuksen kohde, vaan suorastaan elinehto.

Mitä jää jäljelle, jos se otetaan pois?
Ja se voi olla jopa terveydelle haitallista. Ihmisen mielenterveys tarvitsee ihmissuhteita ja monipuolista mielekästä tekemistä. Alzheimerin tautia voi ehkäistä monipuolisella aivojen harjoittamisella, opiskelulla, ristikoilla, uuden kielen opiskelulla jne.
 
Miksi ihmeessä tänne tulee moni selittämään että 'mä oon just tollanen, paitsi...' ja sit luettelee lähes kaikki aloituksen jutut eli ei oo yhtään samanlainen. Ilmeisest haluaisi olla?
Ehkä siksi että monet ovat saaneet tutuiltaan kuulla olevansa tuollaisia jotka elävät vain lapsilleen, vaikka elämään nyt kuuluu muutakin?

Loppupelissä, aika vähässä mahtavat olla ne äidit jotka oikeasti eivät ole kiinnostuneita eivätkä välitä mistään muusta lkuin lapsistaan. Luulisi että siinä vaiheessa kun lapset alkavat saada vähän omaa tahtoa ja kaivata omaa tekemsitä ja kavereita äitikin joutuu viimeistään keksimään omaankin elämäänsä muutakin sisältöä kun lapsista huolehtimisen ja näiden viihdyttämisen.
 
juuh
Olen joskus miettinyt, että ihmiset varmaan ihmettelevät, kun lapseni ovat hyvin puettuja, ja minä hiihtelen perässä läskeineni ja vanhoine rääsyvaatteineni. Lapsille on niin paljon kivempi ostaa vaatteita, kun niiden päällä kaikki näyttää kivalta toisin kuin itseni päällä. Ja tiedän, tämä on säälittävää...
 
[QUOTE="vieras";26037656]Mutta tässä olikin kai kyse niistä äideistä, jotka eivät harrasta noita asioita.[/QUOTE]

Mutta onko sellaisia äitejä oikeasti olemassa? Jotka ei edes ajattele mitään muuta kuin lapsiaan tai ole kiinnostuneita mistään muusta.

Eivät koskaan lue lehtiä tai kirjoja, katsele tv:tä, saa mitään iloa ruuanlaitosta, kodin sisustamisesta (muutenkin kuin lastenhuoneen), kavereiden kanssa keskustelusta jne.
 
[QUOTE="vieras";26037656]Mutta tässä olikin kai kyse niistä äideistä, jotka eivät harrasta noita asioita.[/QUOTE]
Törmääkö niihin äiteihin usein jotka eivät oikeasti harrasta mitään tai eivät kiinnostu mistään muusta kuin omista lapsistaan... tai missä ja koska heihin törmään.
 
"vieras"
Mutta onko sellaisia äitejä oikeasti olemassa? Jotka ei edes ajattele mitään muuta kuin lapsiaan tai ole kiinnostuneita mistään muusta.

Eivät koskaan lue lehtiä tai kirjoja, katsele tv:tä, saa mitään iloa ruuanlaitosta, kodin sisustamisesta (muutenkin kuin lastenhuoneen), kavereiden kanssa keskustelusta jne.
Epäilen ettei ihan tuollaisia robotteja ole. Mutta sellaisia joilla 99% elämästä on lapsia. Jotka katsovat sitä telkkaria vaan kun pitää keksiä jotain tekemistä kun lapset nukkuu. Sisustetaan vaan lasten huoneita, että lapsella on kiva huone. Ruokaa on kiva laittaa vain siksi, että lapset saavat terveellistä ruokaa. Kavereiden kanssa keskustellaan vain lapsista.
 
Törmääkö niihin äiteihin usein jotka eivät oikeasti harrasta mitään tai eivät kiinnostu mistään muusta kuin omista lapsistaan... tai missä ja koska heihin törmään.
Samaa mietin, itse en muista kehenkään tuollaiseen törmänneeni vaikka tunnenkin monta äitiä ketkä ovat "hurahtaneet" äitiyteen varsinkin esikoisen kohdalla. Silti heistäkin on saanut irti pljon muutakin kuin pelkkää lapsijuttua.
 
"vieras"
Ehkä siksi että monet ovat saaneet tutuiltaan kuulla olevansa tuollaisia jotka elävät vain lapsilleen, vaikka elämään nyt kuuluu muutakin?

Loppupelissä, aika vähässä mahtavat olla ne äidit jotka oikeasti eivät ole kiinnostuneita eivätkä välitä mistään muusta lkuin lapsistaan. Luulisi että siinä vaiheessa kun lapset alkavat saada vähän omaa tahtoa ja kaivata omaa tekemsitä ja kavereita äitikin joutuu viimeistään keksimään omaankin elämäänsä muutakin sisältöä kun lapsista huolehtimisen ja näiden viihdyttämisen.
Toinen minun tuntemistani tapauksista on ratkaissut tämän ongelman niin, että kun yksi lapsi alkaa kasvamaan ja haluamaan muutakin elämää kuin äidin niin tehdään uusi lapsi. Hänellä ei ole ikinä ollut työtä tai harrastuksia. Ei koskaan matkustele. Ei koskaan vietä lapsivapaata aikaa. Ei kiinnosta politiikka sen vertaa että olisi ikinä äänestänyt. Jne.
 
Törmääkö niihin äiteihin usein jotka eivät oikeasti harrasta mitään tai eivät kiinnostu mistään muusta kuin omista lapsistaan... tai missä ja koska heihin törmään.
Olen joskus törmännyt. Eivät osaa edes vastata kysymykseen "mitä sinulle kuuluu?", vaan alkavat kertomaan lastensa kuulumisia. Kun tarkentaa että "ei vaan mitä SINULLE kuuluu", niin eivät ymmärrä kysymystä ollenkaan...

Aamulla herätään samaan aikaan kuin lapsi, illalla mennään nukkumaan samaan aikaan kuin lapsi, ja koko päivä on lapsen (lasten) rytmittämä. Kun heitä pyytää kävelylle, he tulevat - lasten kanssa. Kun heitä pyytää kahville, he eivät voi edes ajatella että kutsu ei koskisi lapsia, eivätkä he yleensä edes tule koska Jalmarilla on päiväuniaika silloin. Ja kun he saavat kutsun lapsettomiin häihin, niin saamme palstalta lukea miten pöyristyttävää sellainen onkaan :D

Eräs tällainen äiti itki, kun imetys loppui. "Tuntuu siltä että mä olen ihan turha, tarpeeton, ja kamalan huono äiti". Lapsi oli yli 2 v...Lapsen syntymän jälkeen ei seksiä, ei kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa, mies nukkuu sohvalla ja nainen menee nukkumaan klo 19-20 kuten lapsikin. "Ei mulla oo oikein mitään puhuttavaa miehen kanssa", ja miestä kutsutaan kaiken lisäksi nimellä iskä.

Emmätiiä...minusta tuollainen on vähän pelottavaakin. Että unohdetaan kokonaan oma persoona, ja aletaan tuhatprosenttisesti äidiksi. Lasten kuuluu toki olla nro 1 mutta rajansa silläkin.
 
Olen joskus törmännyt. Eivät osaa edes vastata kysymykseen "mitä sinulle kuuluu?", vaan alkavat kertomaan lastensa kuulumisia. Kun tarkentaa että "ei vaan mitä SINULLE kuuluu", niin eivät ymmärrä kysymystä ollenkaan...

Aamulla herätään samaan aikaan kuin lapsi, illalla mennään nukkumaan samaan aikaan kuin lapsi, ja koko päivä on lapsen (lasten) rytmittämä. Kun heitä pyytää kävelylle, he tulevat - lasten kanssa. Kun heitä pyytää kahville, he eivät voi edes ajatella että kutsu ei koskisi lapsia, eivätkä he yleensä edes tule koska Jalmarilla on päiväuniaika silloin. Ja kun he saavat kutsun lapsettomiin häihin, niin saamme palstalta lukea miten pöyristyttävää sellainen onkaan :D

Eräs tällainen äiti itki, kun imetys loppui. "Tuntuu siltä että mä olen ihan turha, tarpeeton, ja kamalan huono äiti". Lapsi oli yli 2 v...Lapsen syntymän jälkeen ei seksiä, ei kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa, mies nukkuu sohvalla ja nainen menee nukkumaan klo 19-20 kuten lapsikin. "Ei mulla oo oikein mitään puhuttavaa miehen kanssa", ja miestä kutsutaan kaiken lisäksi nimellä iskä.

Emmätiiä...minusta tuollainen on vähän pelottavaakin. Että unohdetaan kokonaan oma persoona, ja aletaan tuhatprosenttisesti äidiksi. Lasten kuuluu toki olla nro 1 mutta rajansa silläkin.
Okei... :D

oletko muuten tuntenut näitä äitejä jo ajalta ennen kuin heillä oli lapsia? Kun mietin noita omia "äitiyteen hurahtaneita" tuttujani niin olen tuntenut heitä jo ajalta ennen lapsia ja siksi ehkä on helpompi löytää heidän "vanhasta minästään" juttuja ja kiinnostuksen kohteita esiin otettavaiksi silloin kun tuntuu että jutustelu kääntyy aina lapsiin. Heillä on kuitenkin kaikilla ollut entuudestaan jotain muita kiinnostuksenkohteita ja niistä löytyy puhuttavaa silloinkin kun lapset on muuten pinnassa.
 
Okei... :D

oletko muuten tuntenut näitä äitejä jo ajalta ennen kuin heillä oli lapsia? Kun mietin noita omia "äitiyteen hurahtaneita" tuttujani niin olen tuntenut heitä jo ajalta ennen lapsia ja siksi ehkä on helpompi löytää heidän "vanhasta minästään" juttuja ja kiinnostuksen kohteita esiin otettavaiksi silloin kun tuntuu että jutustelu kääntyy aina lapsiin. Heillä on kuitenkin kaikilla ollut entuudestaan jotain muita kiinnostuksenkohteita ja niistä löytyy puhuttavaa silloinkin kun lapset on muuten pinnassa.
Yhden olen tuntenut varmaan 20 v tms, mutta on ihan turha yrittää puhua mistään vanhoista asioista, kun vastaukseksi saa vaan lapsihöpinää. Mulla on ikävä sitä ihmistä, joka on nyt hautautunut jonnekin äitiyden alle.

Toiseen tutustuin oikeastaan silloin kun hän alkoi odottaa esikoistaan. Ja hän on onneksi pikkuhiljaa alkanut muistaa olevansa myös vaimo, sisko, nainen, ystävä eikä vain äiti.

Kaikenmaailman leikkipuisto- ja perhekerhotuttujen kanssa oli luonnollista jutella 99% lapsista. Mistäpä muustakaan, ainakaan alussa, kun ei vielä toista tuntenut niin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Läheisriippuvaisia ihmisiä toki tunnen minäkin, mutta kuten sanottu riippuvuus jostakin on lähes poikeuksetta ollut olemassa jo ennen lapsia. Riippuvuus on minusta asia joka pitäisi pystyä hoitamaan (muulla kuin toisella riippuvuudella). Sellaiseen ihmiseen en ole vielä törmännyt joka osaa sopeutua pikkulapsi aikaan vaikka nyt sitten omistautumalla siihen lähes täysin ei osaisi sopeutua elämässä muihin eteen tuleviin muutoksiin.
 
huuh...
..ite en ymmärrä miks tehdä lapsia jos pitää baareissa juosta ja olla omaa aikaa ja omia harrastuksia koko ajan,silloin pitäisi elää ilman lapsia nii se ei ois keneltäkään pois.
Joo, ja mä en ihmettele yhtään, että naisia ei kiinnosta lasten hankkiminen tai se tuntuu liian pelottavalta, kun asenteet ovat tuota luokkaa.

Totta kai ihmisellä pitää olla omaa aikaa "koko ajan" eli mielellään päivittäin. Enkä nyt tarkoita baareissa juokemista tai biletystä, mutta minusta se on vaan normaalia ja tasapainoista elämää, että ihmiselllä on sitä omaa aikaa ja omia harrastuksia viikottain.

Minä en olisi suostunut lasta tekemään ollenkaan, jos mieheni ajattelisi noin. Mulla on lapsen synytmästä lähtien ollut omaa aikaa joka päivä sopivaksi katsomani määrä. Ja harrastuksia mulla on useamman kerran viikossa.

Käyväthän pienten lasten vanhemmat töissäkin. Pitäisikö sekin lopettaa?
 
No ihmisiä on erilaisia. Jos tällänen äiti on onnellinen eikä hauku maan rakoon sitä toisella tavalla elävää äitiä niin mikäs siinä?
Mäkin oon osin tollanen, esim lomat ehdottomasti vietetään lasten ehdoilla enkä mä halua olla paljoa lapsista erossa. Mutta kyllä mä kuitenki kuljen myös ilman lapsia, mulla on oma harrastus (jossa siis käyn ilman lapsia) ja ostan ihan yhtälailla kaikkea itselleni kuin lapsillekin. Ja oon sitä mieltä että laps ei mee rikki vaikken mä kaikkea liikenevää aikaa viettäskään keskittyen häneen.
 
"vieras"
No ihmisiä on erilaisia. Jos tällänen äiti on onnellinen eikä hauku maan rakoon sitä toisella tavalla elävää äitiä niin mikäs siinä?
Mäkin oon osin tollanen, esim lomat ehdottomasti vietetään lasten ehdoilla enkä mä halua olla paljoa lapsista erossa. Mutta kyllä mä kuitenki kuljen myös ilman lapsia, mulla on oma harrastus (jossa siis käyn ilman lapsia) ja ostan ihan yhtälailla kaikkea itselleni kuin lapsillekin. Ja oon sitä mieltä että laps ei mee rikki vaikken mä kaikkea liikenevää aikaa viettäskään keskittyen häneen.
Äiti voi olla onnellinen, mutta lapsi ja mies välttämättä ei. Ja onko äitikään onnellinen pitkällä tähtäimellä vai tuleeko hänestä ikävä ja katkeroitunut kun lapsi muuttaa kotoa pois?
 
on taakka
Lapsi ei kyllä varmaan pysty ymmärtämään taakkana sitä, että äiti elää täysillä lapsilleen. Ei mitenkään. Miettikääpä omaa lapsuuttanne: kuinka paljon osasitte tai ette osanneet murehtia vanhempienne "omaa elämää". Hyvin heikkoa se on. Lapsi on tyytyväinen ja onnellinen, kun saa tarvitsemansa hoivan ja turvan, ja olettaa myös vanhempansa voivan hyvin, kun hän itse voi hyvin.
Kyllä lapsi osaa murehtia sitä, että vanhemmalla ei ole omaa elämää. Ensinnäkin lapsi osaa olla pahoillaan vanhemman puolesta, jos näkee, että tämä on jollain tavalla onneton. Tiedän, koska olen lapsena ollut onneton molempien vanhempieni puolesta, eri syistä.

Toiseksi lapselle on valtava taakka se, että vanhemmalla ei ole omaa elämää vaan vanhempi omistautuu lapselleen ja elää lapsen kautta. Tämä siirtää kaiken elämisen lasten harteille, jolloin lasten täytyy elää sellaista elämää kuin millaiseksi vanhempi tahtoo sen tehdä. Lasten on harrastettava niitä harrastuksia, joita vanhempi haluaa heidän harrastavan. Lasten on oltava niiden lasten kaveri, joiden kaveruuden vanhempi näkee lapsilleen hyväksi ja toisaalta vältettävä niiden seuraa, joiden seuran vanhempi katsoo olevan pahasta lapsilleen. Lapsi ei saa siis itse valita kavereitaan ja harrastuksiaan omien mieltymystensä mukaan. Lasten on suoritettava elämäänsä saaden hyviä arvosanoja, edistyttävä harrastuksissaan, oltava sopivien ihmisten kaveri ja yritettävä koko ajan käyttäytyä niin, että on kunniaksi uhrautuvalle vanhemmalleen. Tiedän, koska olen ollut sellaisen vanhemman lapsi.

Ja ei, en ole kiitollinen. En koskaan ollut. En, vaikka sain jatkuvasti kuulla siitä, kuinka tulisi olla kiitollinen. Vielä aikuisenakin olisi pitänyt olla kiitollinen siitä, että en saanut itse elää omaa lapsuuttani ja nuoruuttani vaan se elettiin minun puolestani. Yritettiin elää jopa aikuisuutta, mutta vihdoinkin olin vapaa ja otin etäisyyttä tähän vanhempaan ja aloin elää omaa elämääni. Pakko oli viilentää välit hyvin harvoin pidettävään yhteydenpitoon, koska muuten en saanut tilaa olla minä.
 
kohta kolmen äiti
eihän se, että äidillä on omaakin elämää ja muitain kiinnostuksen kohteita kuin lapset, tarkoita etteikö hän voisi olla lasten kanssa aidosti läsnä ja muutenkin paljon lasten ja perheen kanssa. Kuulostaa vähän hälyttävältä, jos esim. oma harrastus nähdään sellaisena, joka on jotenkin "lapsilta pois" - toivottavasti et nyt tarkoittanut tätä, ja ilmeisesti et?

Ja esim. se lomaesimerkki - jos lomamatkalla KAIKKI tehdään lasten ehdoilla, niin onko siinä lopulta edes järkeä? Lapset voisivat saada paljon elämyksiä myös monista aikuisten kohteista, esim. museoista, ruokaravintoloista, yms, eikä kaiken tarvitse olla huvipuistoja, leikkipuistoja, eläintarhoja, lasten ravintoloita tms. Joskus se, että yrittää suunnitella kaiken vain lasten mielen mukaan, saattaa jopa rajoittaa lapsen mahdollisuuksia innostua uusista asioista. Lapsen kanssa ne aikuisten kohteetkin on mahdollista nähdä uudesta näkökulmasta.

Minusta sellainen aikuinen on muuten vähän kammottava, jolla ei ole MITÄÄN muita kiinnostuksen kohteita maailmassa kuin lapset. Mitä sellaisen ihmisen kanssa voi edes puhua? Ja miten sellainen ihminen edes osaa olla vanhempi, jos ei ole mitään perspektiiviä - millaisen maailmankuvan hän voi tarjota lapselle ja mitä osaa enää kertoa elämästä, jos ei omaan päähän mahdu kuin omat lapset? Elämästä ja maailmasta kiinnostunut äiti on paljon parempi kuin oman perheen sisään käpertynyt ja kaiken muun unohtanut.
Mutta eikös nimenomaa se matkailu avarra sitä tietämystä muusta maailmasta, myös lapsilla? Me matkustamme "lasten ehdoilla" siten, että matkakohde on yleensä lapsille sopiva. Ja myös me aikuiset tykätään näistä ns. helpoista kohteista, ts.kaupunki/museolomat ei kiinnosta.
 
"Mina"
En jaksanut lukea koko ketjua läpi, mutta sanonpa oman mielipiteeni silläkin uhalla, että sen on jo joku sanonut kertaalleen.

Mun mielestä perheessä ei pidä mennä yhdenkään yksittäisen ihmisen ehdoilla. Ei lapsen eikä aikuisen. Mulle tärkeintä ois löytää tasapaino, niin että kaikilla olisi tasapuolisen hyvä olla. Jos mun lapsi tykkää makaroonista, niin se ei todellakaan tarkota sitä, että koko perhe syö vain makaroonia. Se tarkottaa sitä, että silloin tällöin syödään sitä makaroonia ja vastapainoksi lapsi joutuu syömään välillä aikuisten lempiruokaa. Joskus ostetaan lapselle jotain ylimääräistä, mutta seuraavalla kerralla se ylimääräinen raha voi mennäkin sitten iskän tai äidin lempijuttuun. Mun mielestä lapsi on osa meidän perhettä, ei perheen keskipiste. Ei jokaista vapaata hetkeä tarvitse viettää sen lapsen kanssa, vaan meidän perheessä saa tehdä myös yksin asioita. Se oikeus on myös lapsella, heti kun on siihen kykeneväinen :)

Lasten kautta elämisestä ajattelen, että onkohan tällainen ihminen kiinnostunut ylipäätänsä muusta kuin omasta perheestään? Säälittää parisuhteen toinen osapuoli, koska hänelle on varmasti rankkaa olla ainoita aikuiskontakteja tällaisen ihmisen elämässä, joka ei käytännössä ikinä ole ilman lapsia missään. Mietin, että tällaisen ihmisen maailmankuva yksinkertaistuu helposti.
 
pakko myöntää että tunnen sääliä. Se pistää miettimään et mitä sitten kun lapset kasvaa ja eivätkä tarvitse enää niin äidin huomiota ja apua? Mites parisuhde? Kuka mies jaksaa jäädä aina kakkoseks?

Mä olen edelleen minä vaikka mulla on lapsi ja mulla on tarpeet ja mun miehellä on tarpeet. Meidän pitää muistaa hoitaa myös itseämme että me oltaisiin parempia vanhempia ja puolisoita toisilleen.

Tulee myös aika jolloin lapset kasvaa ja muuttaa kotoa pois. Osaako sitä olla enää itsensä kanssa jos vuosikymmenet olet vain antanut kaikkesi lapsille?
 
"Sirkkeli"
[QUOTE="vieras";26037572]Minusta on huono asia, jos ihmisellä on tasan yksi kiinnostuksen kohde elämässä, riippumatta siitä onko se lapsi, mies, työ tai vaikka kutominen.[/QUOTE]

Mustavalkoista ajattelua. Mulla on tässä samalla monta kiinnostuksen kohdetta. Lenkkeily, perheen koira+muut lemmikit, käsityöt. Ne vaan tapahtuu useimmiten kotona ja perheen kera nekin. En ymmärrä, miksi minun pitäisi väkisin keksiä jotain perheen ulkopuolista toimintaa itselleni. Kun se ei kertakaikkiaan kiinnosta minua.
 

Yhteistyössä