Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jo seittemän vuotta yhdessä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jo seittemän vuotta yhdessä

Vieras
Mieheni ilmoitti yllättäen, että on lähdössä viikonlopuksi reissuun pääkaupunkiseudulle eli toisin sanoen viihteelle "poikien kanssa". Mies on kyllä saanut mennä ja tulla, mutta nyt tällä kertaa sanoin EI.

Perustelin asian sillä, että kyseissä seurassa ja miesporukassa olen nähny valitettavasti mieheni käyttäytyvän kuin pahinkin ääliö. Hän tekee kaikki temput mitä kaverit käskee, ja itsehän on kantanut niistä vastuun. Jälkeenpäin meillä ollut itkua ja hammastenkiristystä.

Inhottaa holhota häntä kuin lasta, ja kieltää, kun ei ole tapana niin tehdä, mutta tämän porukan kanssa kun mies on ollut liikkeellä on esim. hotellin tai mökkien tilat hajonneet, kassista löytynyt kerran naisen rintaliivit (polttarit) yms. muuta mukavaa.

Minusta ei siis tunnu mukavalta kun mies lähtisi ulos, seurassa kun on myös eräs entinen ystävämme joka vihaa minua ylikaiken, on vihannut siitä lähtien kun tavattiin, koska hänen mielestä en ole tarpeeksi hyvä miehelleni (eli hänen kaverilleen).

Mies kuitenkin sanoi että hän on joka tapauksessa lähdössä, etten voi häntä estää. Tuntuu pahalta, kun joudun kieltämään, mutta en keksi miten saisin myöskään mieheni jäämään kotiin. Tuntuu pahalta että joudun "holhoamaan" eikä mieheni usko kumminkaan ja joudun taas pettymään. En varmasti saisi koko viikonloppuna unta kun miettisin mitä hölmöyksiä mieheni taas keksii :(

Vinkkejä?
 
-lähde 3t ennen sen miehesi menoa käymään johonkin, ja soita että et tule takaisin, vaan miehesi joutuukin hoitamaan lapsia kotona, eikä voi lähteä illanviettoon. Mene vaikka vanhempiesi luo tai kaverisi luo yöksi tms.
-väitä miehellesi että lapsella on kova ripuli tai että se oksensi juuri, joten mies ei saa siksi lähteä.
-Uhkaa että itse lähdet johonkin ruotsinlavalle tai teneriffalle viikoksi, jos mies ei jätä reissua väliin.
-Piilota miehesi kännykkä, tai tuhoa se, jolloin sen kaverit ei saa yhteyttä ja eivät voi pyytää sitä enää mukaansa.
 
Onko siis miehesi osallistunu noihin hotellihuoneiden tuhoamiseen ja mitä sanoi noista rintaliiveistä? Epäiletkö että miehesi pettää sua reissullaan?

En kyllä menis kieltämään reissua ainoastaan sen perusteella, että vihaan miehen kavereita.
 
Kostat tietenkin. Mene itse viikonlopuksi jonnekin tyttöjen kanssa, risteilylle vaikkapa, tee kaikki asiat joita miehesi ei sinun halua tekevän ja kerro ne tullessasi kotiin, ja muista olla vielä humalassa kun tulet kotiin ja pyydä tapaamiasi miehiä soittamaan vielä seuraavalla viikollakin :vampire:
 

Yhteistyössä