Mitä tekisin puolukoista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ruis-puolukkakääretorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja kaada siivilän läpi taikinaan, sekoita varovasti. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja paista +200 asteessa 7-10 minuuttia. Kumoa puhtaan leivinliinan päälle ja anna jäähtyä.

Täyte:
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g maitorahkaa
½-1 dl sokeria tai makeutusjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
n. 4 dl puolukoita

Vaahdota vaniljakastike, sekoita siihen maitorahka ja sokeria maun mukaan. Levitä noin 2/3 rahkaseoksesta jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele puolukoita päälle. Rullaa kääretorttu liinan avulla, nosta tarjoiluvadille ja levitä tai pursota loppu täyte päälle, koristele puolukoilla. Jos on aikaa, kääri päällystämätön torttu voipaperiin ja laita jääkaappiin odottamaan. Päällystä tarjolle tuodessa.

Ja tää on kanssa hyvää..
 
Puolukkakääretorttua; väliin puolukkasosetta ja sokeroimatonta, kanelilla maustettua kermaa. Koko komeus kuorrutetaan kinuskilla. Parasta puolukasta mitä oon syönyt.

Toiseksi tekisin puolukkajäädykettä piparkakkupohjalla ja puolukkakastiketta. Slurps! Miks mulla ei oo puolukoita :O
 
Toi puolukkajäädyke kuulostaa just hyvältä jouluksi, joten minä laittaisin puolukat pakkaseen ja herkuttelisin jouluna. :)
 
Yhteistyössä