Voi kuulostaa niin tutulta!
Itse elin vielä muutama kuukausi sitten onnellisen ja ihanan rakkaussuhteen suurinta huumaa tulevaisuudesta haaveillen kunnes yhtäkkiä mies keksikin ettei haluakaan sitoutua vakavasti. Koko suhteemme oli alunperinkin ollut vakava, joten tuntui naurettavalta alkaa vetää rajaa siihen mikä oli vakavaa ja mikä ei. Hän keksi mitä kummallisempia tekosyitä siihen miksi ei halunnut jatkaa seurustelua kanssani, että on parempi olla muka ystäviä vaan. Sydämeni oli kappaleina. Olin ollut niin rakastunut! Pari viikkoa kiduin kurjuudessa kunnes taas tapasimme ja tietysti harrastimme seksiä, kuin mitään "eroa" ei olisi ollutkaan. Sen jälkeen olemme olleet yhdessä kuten ennenkin. Vietämme aikaa yhdessä ja harrastamme ihanaa seksiä. Tai siis näin tapahtuikin aina viime päivii asti. Kunnes sain itse tarpeekseni tilanteesta. Mies oli toki tyytyväinen. Ei tarvinnut sitoutua vakavasti (mitä se ikinä hänen kohdallaa tarkoittikin) mutta sai kuitenkin samalla kaiken haluamansa (seuraa, seksiä, perheen). Suhde toki täytti omatkin tarpeeni fyysiseltä kannalta, mutta kärsin tilanteesta, koska rakastan miestä yhä. Omat tunteeni häntä kohtaan ovat edelleenkin olemassa ja vahvat. Koin suurta tuskaa niinä hetkinä, jolloin kerroin hänelle tunteistani ja kiintymyksestäni, eikä hän vastannut millään tavoin. En toki odottanut rakkaudentunnustuksia takaisin, mutta koska näin ei tapahtunut milloinkaan (ei hänen omasta aloitteestaan eikä muutenkaan), aloin ajatella etten ole hänelle loppujenlopuksi muuta kuin hyvä pano. Asian tajuaminen sattui ja suhteen lopullinen katkaisu vielä enemmän, mutta tästä on pakko vaan jatkaa.
Kevät tulee. Toivottavasti vielä löytyy kunnollinen ja sitoutumiskykyinen mies minullekin...
