Mitä tehdä KOIRAN kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ananas"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"ananas"

Vieras
Meillä tommonen pieni 3-v narttukoira. Oon nyt äitiyslomalla, eli vaan kotona. Koiran kanssa käyn tietenkin päivittäin lenkillä, oman voinnin mukaan mutta kuitenkin.

Jotenkin koira vaikuttaa kuitenkin vähän apaattiselta. Joten haluaisin aktivoida sitä ja touhuta sen kanssa jotain, mutta mitä?

Koira osaa joitain peruskäskyjä, kuten istu, anna tassu, maahan, ja paikka.
Lelujakin on ja niillä se leikkii, kun leikittää. Ei se kuitenkaan kauheen kauaa jaksa innostua leikkimisestä. Oon myös koittanu piilotella nameja, mutta siitä ei oo innostunu.

Koira on myös todella nirso, eli palkitseminen onnistuis parhaiten juusto tai nakkipaloilla, jotka ei kuitenkaan oo parasta mahdollista ruokaa, joten koko päivää en viitsis olla palkitsemassakaan.
 
Onko teillä koirapuistoja lähellä? menkää käymään sellaisessa.

Voihan se olla myös, että koira on tottunut nukkumaan päivät kun kaikki on olleet töissä, joten nytkin rytmi pysyy samassa. Myös koira alkaa olla ns. aikuisiässä eli alkaa pikkuhiljaa rauhoittua.
 
Minkä rotuinen koira teillä on? Jospa sillä on vaan flegmaattinen luonne. Itse kun olin äitiyslomalla, en olisi millään jaksanut meidän 12 v. australiankelpietä joka tuli ties kuinka monta kertaa päivässä pyytämään leikkimään. Jos istahdin sohvalle, koira oli kohta siinä tuijottamassa minua silmiin, että eikös tehtäisi jotain kivaa yhdessä:D Ja tuokin on tottunut olemaan työpäivien ajan yksin. Meidän koira tykkää kaikenlaisista virikkeistä. Leivänpalojen piilottelu on kaikista parasta, mutta kaikki käskyttäminen tai uudet lelut käyvät myös.
 
Kaikennäköisiä pikkuktemppuja voi opettaa tekemään. Esim.
- koskettamaan tassulla esim lattialle laitettu lehteä, hiirimattoa tms.
- kierimään
- ryömimään
- kumartamaan
- pujottelemaan ihmisen jalkojen välistä kahdeksikkoa
- jos syö nappuloita, niin ruoan voi viskoa nurmikolle ja koira joutuu etsimään sen, jos tuo ei ole mahdollista niin ruoa voi laittaa esim. muoviseen limppari pulloon tms.

Tuossa muutamia.
 
en usko että se olisi koirasta kovin "ihanaa"että heiteltäs ruuat nurmikolle tai laitettas johonkin vaikeaan astiaan ettei saisi syödä rauhassa koska jos koira ei haluakkaan käydä etsimässä mitään nappuloita nurmikolta tai syodä ahtaasta kupista niin koiraa ei siihen voi pakottaa .koska jokaisella koiralla on oikeus syödä rauhassa.
 
Opetelkaa uusia temppuja. Esim meillä on kiva tuo "tervehdi" ja "laita ovi kiinni" ja sitten on paljon muutakin. Jos osaa noutaa niin heittele palloa. Meillä on myös herkun jäädyttämistä. Eli vettä ja herkku pussiin ja pakastimeen.Mun Nikita on tykännyt jyrsiä siitä jääpalasta aina herkun esiin.Me ainakin tehdään tuota vain kylpyhuoneessa koska muuten olisi kaikki sängyt ja sohvat märkinä!Ja sitten Nikita tykkää tuohuta sellaisen aktiviointipallon kanssa vaikka valitettavasti saakin herkut sieltä aika nopeasti ulos.
 
en usko että se olisi koirasta kovin "ihanaa"että heiteltäs ruuat nurmikolle tai laitettas johonkin vaikeaan astiaan ettei saisi syödä rauhassa koska jos koira ei haluakkaan käydä etsimässä mitään nappuloita nurmikolta tai syodä ahtaasta kupista niin koiraa ei siihen voi pakottaa .koska jokaisella koiralla on oikeus syödä rauhassa.

Meillä koirat rakastaa etsiä napuja nurtsilta! Saavat vähän käyttää heille siunattua mahtavaa hajuaistia ja onpahan niillä tekemistä + tietty itselläkin kun saa katsella pikkuisten touhuja!:)
 
Sulla on kaikki asiat siinä niin hyvin, että ei ole viisasta alkaa aktivoimaan koiraa juurin ennen kuin vauva syntyy. Vai luuletko, että sulla on sitten aikaa höösätä sen koiran kanssa normaalia enemmän, kun sulla on vauva siinä? On väärin ensin nostaa koiran vireystasoa ja sitten pakottaa sitä taas laskemaan sitä kun lapsi on syntynyt.
Sulla nyt vaan noi hormoonit ja pesänrakennusvietti on pistäneet sulle hoivavaihteen päälle ja se purkautuu koiraan kun ei vielä ole vauvaa jota paapoa. Koira ei halua olla sun vauvasi ja on todennäköisesti ihan tyytyväinen flegmaattisena omana itsenään. Ei kaikki aikuiset koirat halua touhuta pitkin päivää.
 
Tääkin ongelma varmaan jo ratkennut..ap:n vauvakin täyttää kohta jo 5v..
 
Yhteistyössä