Mitä tehdä äidin kanssa, joka ei myönnä ainuttakaan "virhettään"

[turhautunut]

Minulla on äiti, jota toki rakastan, mutta on omalla tavallaan hyvin vaativainen, työ melkeinpä tärkeintä elämässä ja se, miltä ulospäin näyttää (itse ja koti) ja mitä naapurit, tuttavat meistä ajattelee.

Työ toki on tärkeää, mutta, että raskausuutisen kerrottuani, oma äiti tokaisee, "No mitäs se ja se sanoo (esimieheni siis)", ennen kuin edes ehtii onnitella. Arvaten tuli todella paha mieli.

Oma perhe-elämä on solmussa ja joudun huolehtimaan myös paljon äidistäni (iäkäs, sairas fyysisesti). Sitten kuitenkin tärkeintä hänellekin on joku mattojen ja ikkunoiden pesu! Että koskas niitä hoidetaan. Tehtävälista on mahdoton. Apuihin en aina ehdi, ostaa apua ei saa (kotiapua). Autan vaateostoksissa, pankkiasioissa jne. Hoidan siis oman kodin ja parhaani mukaan hänen ja hänen asiansa vielä päälle.

Alan olemaan aika väsynyt. Vieläkin elätän toivetta siitä, että joskus sanoisi, lähdetkö kaupungille kahville/ostoksille (vaikka mitään ostettaisiin, mutta mentäisiin yhdessä).

Äsken tuli huudettua hänelle ja tekisi mieli pyytää anteeksi, kun aina minä olen väärässä. Jos tekeekin jotain väärin, ei myönnä.

 

[de]

yrittäpä nyt kuitenkin saada sieltä kunnalta kotiapua ennen kuin poltat itsesi loppuun.
kun vauva syntyy et voi ainakaan hetkeen mitenkään käydä hoitamassa äitisi kotia omasi lisäksi.

 

[d]

Älä edes odota että mitään myöntäisi olleensa väärässä ja miksi pitäisikään? Eihän hän omasta mielestään ole väärässä. Lopeta jatkuva auttaminen ja hänen tahtoonsa taipuminen, mutta älä vaadi mitään anteeksipyytelyjä tai uutta "maailmankuvaa" häneltä, koska se ei tule tapahtumaan. Muuta omaa suhtautumistasi. Hanki hänelle kotiapua.