V
vieras
Vieras
Mä rupean olemaan ihan loppu, mulla on mielenterveys ongelma ja sen takia tarviin omaa aikaa olla rauhassa.
Toista viikkoa on pojan koulukaveri joka päivä meillä käy vaan repun viemässä kotiin ja tulee meille ja olisi iltaan asti mutta ajan yleensä edes kotiinsa syömään, kun on syönyt niin tulee taas meille.
Eilen taas soitti ruoan jälkeen meidän pojalle voiko tulla meille ja sanoin että ei, koska ei oltu edes kotona kotiin kun tultiin niin tuo kaveri oli tuossa meidän pihalla jo valmiiksi odottaa.
Mä pari päivää sitten kysyin miksi te ette joskus voisi olla tän kaverin luona?
niin meidän poika sanoin, kun ei se muuta tee kun pelaa pleikkarilla koko aika.
Meillä pleikkarin suhteen se sääntö että pelit ei aukea kuin ainoastaan huonolla ilmalla tai sairaana ollessa.
Kysyn joka kerta että onko sulla kotiintulo aikaa niin vastaa on mulla kännykkä äiti kyllä soittaa jos kotiin pitää mennä, ei ole kertaakaan vielä soittanut.
Miten saisin tuolle pojalle rautalangasta väännettyä ettei meille tarvitsi aina olla? liika on liikaa. Olen sanonut suoraan, mutta ei tunnut perille menevän, jos en sisälle päästä niin sitten kyttää tuossa pihalla.