Toggle sidebar

mitä teen uhmaikäiselle joka vaan uhmaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vieras"

Vieras
lapsi on 2v8kk ja ei tottele yhtään, joka ilta samaa helvettiä kun pitää samoista asioista riidellä ja menee tosi paljon aikaa siihen kun kuukaudesta toiseen taistellaan hampaiden pesusta ja iltapesusta, puhumattakaan jos suihkutan, tukanpesu on yhtä taistelua.
Nauraa räkättää, ei tottele, ei kuuntele, menee karkuun.
Ei tehoa huutaminen, ei tehoa kovistelu, alan pelätä että kohta repeän niin että alan piiskaamaan.
Ei opi kuivaksi, ei suostu potalle, mitä ihmettä mä teen ton pennun kanssa?
 
ei ole ensimmäinen lapseni, vaan kolmas. Kahden ensimmäisen kanssa ei ikinä ollut tämmöstä, toki oli normaalia kiukuttelua joskus, mutta kun tämä on vastarannan kiiski joka asiassa. Ei auta mikään järkipuhe, ei kuuntele, ei katso silmiin, uhmaa vaan ja lähtee pois. Annanko kunnon selkäsaunan, vai annanko periksi?
 
Kuulostaa ihan tutulta. Nyt neljä ja puolivuotiaana jo rauhallisempi. Tietenkään et lyö etkä piiskaa. Jos ri omst avut riitä, niin pyydä päästä perheneuvolaan.
 
Itselläni samanlainen uhmapää. Siis todella raivostuttava lapsi välillä!!! Joskus mietin että kuina oen vielä edes täysi järkinen.
Mulla vaan vuoden vanhempi kuin sinulla, mutta uhma kausi ollut jo kauan.
Ei toimi uhkaukset, ei lahjonnat, eikä varsinkaan jos itse tulistun. Silloin tulistuu poika vielä enempi. Nyt ollut käytössä jo jonin aikaa se että hankalassa tilanteessa annan lapsella kaksi tai kolme vaihtoehto josta saa itse valita kuinka homma tehdään niin ei tunne että vaan minä äsktän vaan että saa myös itsekin päätttää.
Kutennios pelleilee pöydässä niin se on joko tai.
Tai ulkona tuleeko sisälle mukaan vai jääkö yksin ulos muut menee nyt.

Lapsi selvästi tykkää kun voi itsekkin hiemN ajatell ja olla mukana, nyt ollut vähempi näitä vääntöjä näillä keinoin.
 
Kuivaksi opettelu voi vielä odottaa, jos lapsi ei ole henkisesti valmis. On ihan normaalia, että uhmaikäinen pistää joka ilta hanttiin iltapesujen kanssa. Ja päivän mittaan monen muunkin asian kanssa.
 
No ensinnäkin ei kannata ruveta tahtojen taisteluun uhmaikäisen kanssa, sen häviää aina. Koita itse näyttää esimerkkiä ja pysy mahdollisimman rauhallisena sen sijaan että huudatte kilpaa. Hampaanpesussa joku itsekeksitty hammaslaulu tms voi saada lapsen rauhoittumaan sen verran että pesu onnistuu.

Valitse taistelusi eli tuommoisessa tilanteessa jätä nyt ainakin se potta hetkeksi tauolle. Hiusten pesukaan ei ny oo niin nöpönnuukaa, kuhan isommat ruoantähteet saa hiuksista pois.

Uhmaa hankaloittaa usein muutokset lasten elämässä, esim ongelmat päiväkodissa, pitkät päiväkotipäivät, vanhempien riidat tms. Ihan pelkkä yliväsymyski riittää syyksi. Tai se että lapsi ei saa tarpeeksi positiivista huomiota ja kehuja.

voihan sen homman hoitaa osissa, hyvissä ajoin ennen iltapalaa pesut ja yökläri päälle, iltapalan jälkeen enää hampaat, satu ja nukkumaan.
 
Elä anna periksi eläkä piiskaa. Jukuri tarvii selkeät ja järkkymättömät rajat+seuraukset. Mullakin on todella kovapäinen tapaus ja töitä on tehty jotta siitä kasvaa kunnon ihminen. Piiskattu ei olla koskaan. Toisille ottaa aikaa uskoa että aikuinen on se auktriteetti.
 
[QUOTE="vieras";28376871]lapsi on 2v8kk ja ei tottele yhtään, joka ilta samaa helvettiä kun pitää samoista asioista riidellä ja menee tosi paljon aikaa siihen kun kuukaudesta toiseen taistellaan hampaiden pesusta ja iltapesusta, puhumattakaan jos suihkutan, tukanpesu on yhtä taistelua.
Nauraa räkättää, ei tottele, ei kuuntele, menee karkuun.
Ei tehoa huutaminen, ei tehoa kovistelu, alan pelätä että kohta repeän niin että alan piiskaamaan.
Ei opi kuivaksi, ei suostu potalle, mitä ihmettä mä teen ton pennun kanssa?[/QUOTE]

Sitähän se uhmisten kanssa on, toisten kanssa vielä kovempaa kokeilua kuin toisten. Minulla on itselläni täsmälleen saman ikäinen pikku-uhmis (joka on kuitenkin suht iisi), ja lisäksi töissä päiväkodissa olen 2-3 -vuotiaiden uhmisten ryhmässä. Eli uhmaa riittää vuorokauden tunnit läpeensä ja joskus saa todenteolla venyttää pinnaa.

Yritän itse lohduttautua ajatuksella, että mieluummin kunnon uhma nyt, kuin murrosiässä. Murkkuna ne asiat ovat kumminkin rankemmasta päästä, ja silloin voi ihan todenteolla tehdä itselleen hallaa. Minulla ei ollut lapsena uhmaa itselläni, joten nuorena vedinkin sitten kunnolla läskiksi kaiken. Onneksi vanhempani jaksoivat vetää rajat ja välittää ja minusta kasvoi kaikinpuolin järkevä aikuinen.

Mutta johdonmukaisuus, rauhallisuus, oma aikuisuus ja yhä uudestaan samojen asioiden toistaminen, eipä siinä muuta keinoa ole. Oma hermojen menetys vain pahentaa tilannetta, ja mitä selkäsaunalla sitten opettaisi? Sen, että on ihan ok kurittaa ja käyttää fyysistä väkivaltaa, kun keinot loppuvat? Kun valitsee uhriksi jonkun heikomman?

Meilläkin tukanpesu, maidonjuonti, syöminen yms. aiheuttavat joka kerta kaameat vastustelut, kiljunnat ja pakoon yrittämiset, mutta kyllä vähän on helpottanut jo kun jaksaa vaan olla johdonmukainen ja tiukka. Oma mottoni kasvattajana on minimoida säännöt, mutta noudattaa johdonmukaisesti niitä joita sitten on. Ja muistaa rakastaa sitä pikku-uhmista rajattomasti.

Tsemppiä!
 
Ja tietyt asiat tehdään aina rutiinisti. Hampaat pestään tavalla tai toisella, nukkumaan mennään jne. En kysele vaan ilmoitan, lapsi miettii tavan. Ennakointi myös auttaa monia kuten omaani, kerrotaan aina mitä seuraavaksi ettei vaan kesken leikin vaiheta hommaa.
 
kiitos, nyt olen aika lailla väsynyt, olen yksinhuoltaja ja aina tätä sama.....illasta toiseen, kuukaudesta toiseen, pelkään välillä että pimahdan ja satutan lasta kun vaikka miten yritän kaikkeni selittää mitä tehdään ja miksi tehdään, noudatan rutiineja ja luen kivat iltasadut, pentu vaan uhmaa ja potkii minua ja kuseksii lattialle ym. juoksee karkuun ja minä vaipan ja pyjamien kanssa perässä. TEkisi mieli antaa hampaiden mädäntyä suuhun, kun ei avaa suutaan, kaikkea houkuttelua ja palkitsemista olen yrittänyt.
Huudan täällä niin raivona harva se ilta että naapurit luulee että minä olen totaalisen hullu, voisin kiikuttaa tuon pennun naapuriin saman tien jos joku tulisi soittamaan ovikelloa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja jatka:
kiitos, nyt olen aika lailla väsynyt, olen yksinhuoltaja ja aina tätä sama.....illasta toiseen, kuukaudesta toiseen, pelkään välillä että pimahdan ja satutan lasta kun vaikka miten yritän kaikkeni selittää mitä tehdään ja miksi tehdään, noudatan rutiineja ja luen kivat iltasadut, pentu vaan uhmaa ja potkii minua ja kuseksii lattialle ym. juoksee karkuun ja minä vaipan ja pyjamien kanssa perässä. TEkisi mieli antaa hampaiden mädäntyä suuhun, kun ei avaa suutaan, kaikkea houkuttelua ja palkitsemista olen yrittänyt.
Huudan täällä niin raivona harva se ilta että naapurit luulee että minä olen totaalisen hullu, voisin kiikuttaa tuon pennun naapuriin saman tien jos joku tulisi soittamaan ovikelloa.
Click to expand...

Kiikutas vaikka perheneuvolaan sinut ja lapset. Taidat tarvita tukea ja ohjausta ennenkun kamelin selkä katkeaa. Liian tiukalle ei tarvi ja kannata vetää ja jäädä yksin. Se on niin että lapset peilaavat vanhempiaan ja toisin päin. Uhmaaja tasan tietää mitä tehdä jotta sä suutut. Ja sä suutut kun toinen uhmaa jne jne.......
 
Itse pahimpina hetkinä laitoin itseni jäähylle, siinä olikin lapselle ihmeteltävää. Älä huuda, älä raivoa, laskeudut kyykkyyn lapsen tasolle, kstsot silmiin, puhut rauhallisesti. Jos on oihan umpiluupääkohtaus menossa, niin rauhotutaan sylityksin. Koko aja selität, mitä seuraavaksi tapahtuu, ei yllätyksiä. Sama rytmi joka päivä! Asiat toistuu samassa järjestyksessä! Rutiini luo turvaa lapselle. Tsemppiä!
 
nyt se on nukahtanut tonne sänkyyn itsekseen, jäi sinne makkariin raivoamaan kun en lukenut kuin 2 kirjaa, olisi halunnut lisää.....ensin oli riidelty ne normiriidat ja varmaan 2 tuntia meni iltapalaan, iltapesuun ja pyjamien laittoon. Tulin tähän koneelle, oli pakko tulla pois tuolta makkararista. Lapsella silmät leimuaa kiukkua, ja ei suostu katsomaan minua kun puhun hänelle, kääntää pään pois eikä yhtään kuuntele, ja väittää vastaan kun puhun, ei kuuntele vaan puhuu samaan aikaan.
 
Mun 5v alkaa olla jokseenkin ihmisiksi, mutta on tässä tehty töitä yhdessä perheneuvolan ja päivähoidon kanssa, ei oo uhmannu vaan kotona. Hyvin mielellään edelleen kokeilee etenkin vieraampia aikuisia, tuttuje kanssa vähemmän.
 
Ymmärrän rutiinien merkityksen, ja yritän tehdä asiat samaan aikaan ja rutiinilla joka ilta, lapsi tietää varmasti että syödään iltapala ja käydään pesulla, sitten luetaan iltasatu ja sitten nukutaan.
Hän rakastaa lukemista, istuu siinä kiltisti ja kuuntelee, mutta ennen kuin päästään sinnne asti on yhtä helvettiä.
En juokse iltaisin missään pyhitän iltani vain lapsille, olen hyvä äiti ja kahden muun kanssa kaikki hyvin, mutta tämä nuorin vie kaiken energiani kun vastustaa ihan kaikkea normaalia mitä iltaan kuuluu.
Kiitos vastanneille, menen itsekin nukkumaan kun lapset kerrran nukkuvat. Oli pakko purkaa oloaan.
 
Voisiko kuvakortit toimia? Eli siis kuvia pukemisesta, hammaspesusta jne. jne.
Kannattaa myös ostaa esim. Herra Hakkaraisen xylitol-pastilleja, niin hampaat saa vähän hoitoa.
Meidän poika oppi kuivaksi vasta vähän alle kolmevuotiaana. Älä ota siitä stressiä kaiken muun päälle.
Valitse vaan kaikkein tärkeimmät asiat, joista komennat ja kiellät eli toisten satuttaminen (toivottavasti ei sitä tee) ja kodin tuhoaminen. Itse yritin esim. alkuun kieltää sohvalla pomppimisen mutta totesin, että koko päivä olisi ollut yhtä kieltämistä, joten päätin sen sallia ja säästää kiellot olennaisempiin asioihin.

Tsemppiä kovasti. Joillain lapsilla uhma on rajumpaa kuin toisilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja jatkaa:
nyt se on nukahtanut tonne sänkyyn itsekseen, jäi sinne makkariin raivoamaan kun en lukenut kuin 2 kirjaa, olisi halunnut lisää.....ensin oli riidelty ne normiriidat ja varmaan 2 tuntia meni iltapalaan, iltapesuun ja pyjamien laittoon. Tulin tähän koneelle, oli pakko tulla pois tuolta makkararista. Lapsella silmät leimuaa kiukkua, ja ei suostu katsomaan minua kun puhun hänelle, kääntää pään pois eikä yhtään kuuntele, ja väittää vastaan kun puhun, ei kuuntele vaan puhuu samaan aikaan.
Click to expand...

Lisähalaus. On varmasti rankkaa. Kuten sanoit itsekin, olet hyvä äiti. Siltä oikeasti vaikutat myös. Koita vielä, vaikka vaikeaa olisikin, niin hillitä omaa huutamista, niin ei saa lapsi lisää vettä myllyyn. Tsemppiä ja voimia.
 
Anna lapsen vaikka itse valita missä järjestyksessä tekee asiat. Ottakaa aikaa kellolla. Laulakaa hampaidenpesu laulua ym. Kuulostaa, että olette negatiivisyyden kierteessä.
 
Minulla auttoi totaali-asennemuutos. Ei välttämättä auta kaikille, eikä tuo minusta sen kummempaa äitiä tehnyt, mutta helpotti arkea.

Lähdetään siitä, että lapsen uhma ei ole minulle uhka. Lapsi ei vastusta koska hän olisi ilkeä tai tahtoisi minulle jotain pahaa. Lapsen uhma ei ole hyökkäys minua vastaan, vaan sen on lapsen kehitysvaiheeseen kuuluva tapa tutustua siihen, miten hänen tahtonsa vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Lapsi ei siis yritä tehdä minun elämästini hankalaa, vaan hahmottelee itsen ja ympäröivän maailman välisiä vuorovaikutussuhteita.

Tottelevainen lapsi ei ole tavoite! Tuon vuorovaikutussuhteiden tutkimisen lopputuloksena ei sopisi olla että vahvin käyttää valtaa, sellaista lasta en ainakaan minä halua kasvattaa. Ei ole millään tapaa tarkoituksenmukaista, että lapsi oppii vain tekemään niin kuin käsketään. Parempi tavoite on yhteistyökykyinen lapsi (ja myöhemmin aikuinen), ja yhteistyö onnistuu vain jos vanhempikin on yhteistyössä eikä vain sanele asioita ylhäältä päin. Kunnioittava vuorovaikutus edellyttää kunnioitusta molemmin puolin, muuten kyse on pelosta. Jotkut rajat on tietysti oltava lapsen turvallisuuden ja terveyden nimissä, mutta aina jos on mahdollisuus antaa "uhmaajan" vaikuttaa, se kannattaa käyttää. ("Nyt puetaan päälle, kumpiko sukka laitetaan ensin.")

Perustele, pohjusta ja sanoita, varsinkin jos on pakko käyttää pakkoa. Vaatteet on puettava koska. Näen kyllä, että sinua harmittaa - meidän on kuitenkin tehtävä X, koska. Ensin vaatteet, sitten puistoon.
Jne. Jos mahdollista, kuuntele kun lapsi sanoo vastaan - kuule mitä hän sanoo ja vastaa siihen, äläkä vain toista komentoasi.

"Valitse taistelusi" on periaatteessa hyvä ohje, valitse tarkoin milloin on oikeasti toimittava aikuisen pään mukaan ja milloin voi etsiä molempia tyydyttävän ratkaisun. Paitsi että taisteluina niihin ei kannata suhtautua, sinähän olet lapsesi puolella!

Älä koskaan pakota lasta syömään tai istumaan pöydässä tai potalla. Kellään ei ole oikeutta hallita sitä mitä terve ihminen kehoonsa ottaa sisään tai siitä erittää. Pakkoistuttaminen tekee tulevaisuudesta vaikeampaa.

Ja hyvin suurella todennäköisyydellä tiedät kaiken tämän, olet toiminut sen ja todellisuuden asettamien rajojen mukaan ja silti olet solmussa. Siinä tapauksessa vain iso tsemppihali ja avuton olankohautus, muuta ei ole antaa...

Kirjoitustyyliksi muotoutui "tee näin, tee noin" koska "jos kokisit itsellesi sopivaksi ja haluaisit kokeilla, niin yksi vaihtoehto olisi testata joidenkin hyväksi havaitsemaa..." on vain liian työläs tyyli kirjoittaa tähän rakoon :) Mutta tökötökötyylistä huolimatta ei ollut tarkoitus sanella käskyjä.
 
[QUOTE="vieras";28379690]Minulla auttoi totaali-asennemuutos. Ei välttämättä auta kaikille, eikä tuo minusta sen kummempaa äitiä tehnyt, mutta helpotti arkea.

Lähdetään siitä, että lapsen uhma ei ole minulle uhka. Lapsi ei vastusta koska hän olisi ilkeä tai tahtoisi minulle jotain pahaa. Lapsen uhma ei ole hyökkäys minua vastaan, vaan sen on lapsen kehitysvaiheeseen kuuluva tapa tutustua siihen, miten hänen tahtonsa vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Lapsi ei siis yritä tehdä minun elämästini hankalaa, vaan hahmottelee itsen ja ympäröivän maailman välisiä vuorovaikutussuhteita.

Tottelevainen lapsi ei ole tavoite! Tuon vuorovaikutussuhteiden tutkimisen lopputuloksena ei sopisi olla että vahvin käyttää valtaa, sellaista lasta en ainakaan minä halua kasvattaa. Ei ole millään tapaa tarkoituksenmukaista, että lapsi oppii vain tekemään niin kuin käsketään. Parempi tavoite on yhteistyökykyinen lapsi (ja myöhemmin aikuinen), ja yhteistyö onnistuu vain jos vanhempikin on yhteistyössä eikä vain sanele asioita ylhäältä päin. Kunnioittava vuorovaikutus edellyttää kunnioitusta molemmin puolin, muuten kyse on pelosta. Jotkut rajat on tietysti oltava lapsen turvallisuuden ja terveyden nimissä, mutta aina jos on mahdollisuus antaa "uhmaajan" vaikuttaa, se kannattaa käyttää. ("Nyt puetaan päälle, kumpiko sukka laitetaan ensin.")

Perustele, pohjusta ja sanoita, varsinkin jos on pakko käyttää pakkoa. Vaatteet on puettava koska. Näen kyllä, että sinua harmittaa - meidän on kuitenkin tehtävä X, koska. Ensin vaatteet, sitten puistoon.
Jne. Jos mahdollista, kuuntele kun lapsi sanoo vastaan - kuule mitä hän sanoo ja vastaa siihen, äläkä vain toista komentoasi.

"Valitse taistelusi" on periaatteessa hyvä ohje, valitse tarkoin milloin on oikeasti toimittava aikuisen pään mukaan ja milloin voi etsiä molempia tyydyttävän ratkaisun. Paitsi että taisteluina niihin ei kannata suhtautua, sinähän olet lapsesi puolella!

Älä koskaan pakota lasta syömään tai istumaan pöydässä tai potalla. Kellään ei ole oikeutta hallita sitä mitä terve ihminen kehoonsa ottaa sisään tai siitä erittää. Pakkoistuttaminen tekee tulevaisuudesta vaikeampaa.

Ja hyvin suurella todennäköisyydellä tiedät kaiken tämän, olet toiminut sen ja todellisuuden asettamien rajojen mukaan ja silti olet solmussa. Siinä tapauksessa vain iso tsemppihali ja avuton olankohautus, muuta ei ole antaa...

Kirjoitustyyliksi muotoutui "tee näin, tee noin" koska "jos kokisit itsellesi sopivaksi ja haluaisit kokeilla, niin yksi vaihtoehto olisi testata joidenkin hyväksi havaitsemaa..." on vain liian työläs tyyli kirjoittaa tähän rakoon :) Mutta tökötökötyylistä huolimatta ei ollut tarkoitus sanella käskyjä.[/QUOTE]

Upea kirjoitus. Iso kukkapuska sinulle "vieras".
 
Ai niin, ja katsekontakti! Mun lapselle ei ainakaan tunnu mikään menevän perille, jos huutelen perään, mutta kun otan katsekontaktin niin tuntuu toimivan vähän paremmin. Samalla, jos lapsi on hyvin villillä tuulella, sitä katsekontaktia odottaessa molemmat ehtii hetken henkäistä. Lapsi siis kääntää päätään pois jonkin aikaa, mutta kun toistelen vaan että "minulla on sinulle nyt asiaa, voitko katsoa minua silmiin kun puhun sinulle", niin siinä vaiheessa kun tuo toteutuu, niin molemmat ovat mahdollisesti ehtineet hetken rauhoittua.

Tämä ei toimi, jos tästäkin tulee valtataistelu, eli pyristelevää ja rätkättävää lasta pidetään väkisin kiinni ja yritetään saada katsekontakti samalla kun itsellä syke nousee. En ole keksinyt vielä mitään, mikä toimisi aina :) Mutta onneksi konstit on monet ja epätäydellisyys kaunista.
 
Hyvä kirjoitus tuo 2 tätä ennen! Ja tsemppiä, kuulostaa raskaalta vaiheelta! Sellainen tuli vielä mieleen (tarkoitan tämän hyvällä), että kirjoitat huutavasi lapselle joka ilta - lopeta se: eihän ole oikein järkeä, että pyydät lasta käyttäytymään hyvin, mutta sallit itsellesi huonon käytöksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja jatka:
kiitos, nyt olen aika lailla väsynyt, olen yksinhuoltaja ja aina tätä sama.....illasta toiseen, kuukaudesta toiseen, pelkään välillä että pimahdan ja satutan lasta kun vaikka miten yritän kaikkeni selittää mitä tehdään ja miksi tehdään, noudatan rutiineja ja luen kivat iltasadut, pentu vaan uhmaa ja potkii minua ja kuseksii lattialle ym. juoksee karkuun ja minä vaipan ja pyjamien kanssa perässä. TEkisi mieli antaa hampaiden mädäntyä suuhun, kun ei avaa suutaan, kaikkea houkuttelua ja palkitsemista olen yrittänyt.
Huudan täällä niin raivona harva se ilta että naapurit luulee että minä olen totaalisen hullu, voisin kiikuttaa tuon pennun naapuriin saman tien jos joku tulisi soittamaan ovikelloa.
Click to expand...

Mä niin tunnen sun tuskasi. Meillä asustaa myös yksi, jolle ei mikään kelpaa koskaan. Ei auta, että saa valita itse, ei auta kivat asiat, ei auta kehut, ei kiellot, ei mikään. Kaikki asiat tehdään huutamalla. Alkaen heräämisestä ja siitä, ettei aamupala ole tarpeeksi nopeasti pöydässä. Aamupalaa hiukan helpottanut se, että syödään aina puuroa. Ei tule enää kinaa siitä, että haluaakin jotain muuta. Hampaiden pesut on kausiluontoita. Nyt on taas meneillään se huonompi kausi. :( Vaatteita ei saa puettua, eikä myöskään pois. Joskus harvoin toimii se, että saa valita mieleisensä (vain pari vaihtoehtoa kerralla). Ulos meno näin talvisin on yhtä tuskaa. :) Ja nyt on uutena alkanut se, ettei ulkonakaan enää halua olla. Ennen sentään siellä oli kiva leikkiä. Ruoka maistuu joskus, jos sen sattuu tarjoamaan juuri oikealla sekunnilla. Näin käy kerran kaksi viikossa. Leikkiä ei halua muuta, kuin paiskoa tavaroita seinille ja hakata ikkunoita ties millä. Sekunnin jaksaa keskittyä esimerkiksi kirjaan. Joka kerta kerron etukäteen, mitä tehdään. Ei vaikutusta. Joka kerta kerron myös, että asiat tehdään "joko nätisti tai sitten ne tehdään". Ja aina "ne tehdään". Tää on niin turhauttavaa, kun tuntuu, että kaiken tekee väärin ja mikään ei auta. Alkaa tuntua siltä, että ois vaan helpompi luovuttaa. Antaa periksi ja kulkea se yöpuku päällä vaippa täynnä koko päivän. Katsoa, josko jossain vaiheessa lapsi itse haluaa ne vaihtaa. Antaa hakata seinät paskaksi ja syödä pelkkää karkkia... Mutta ei, rajathan täytyy säilyttää... Ja kohtauksen saadessaan mikään ei auta, syli on se viimeisin paikka, mihin voi ottaa. Tuntuu pahalta.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa