|O
Että voikin kuvitella neljän vuoden jälkeen tuntevansa ihmisen, ja p*skat!!
Silloin kun tytär on hänellä, niin kuulemma yöpyvät useissa eri paikoissa. Olen kirjallisesti antanut hänelle ohjeet ruoka-ajoista sun muista, todellakin mustaa valkealla kun kerran 8 tunnin aikana hän oli syöttänyt tytölle yhden riisifrutin! |O
Kuvittelin, että hänen seurustelukumppaninsa "tahdon leikkiä perhettä ja hankin lapselle tarvikkeita, joita isä ei viitsi hankkia" - olisi sen verran järkevä, että ymmärtäisi huolehtia lapsestakin mutta enpä tiedä miten huolehtivat. Koko ajan tuntuvat olevan jossain ja minulle ei kerrota yhtään mitään, missä oloissa tyttö on siellä. Oli sovittu, että haen tytön töitteni jälkeen mutta isä onkin sopinut jotain "omia menoja" 50km sieltä, minne hänen piti tyttö minulle alunperin tuoda ja sieltäkään en aluksi meinannut saada lähteä tyttöä hakemaan, mutta jumakauta minähän oman lapseni haen |O
1,5-vuotias ei osaa kertoa missä on ja miten häntä on ruokittu :'( Isälle kun ei ole väliä tytön rytmit, lastahan syötetään silloin kun isä viitsii, jos viitsii.
Ja sitten hehkutetaan, miten maisterit on viisaita, kyllä se on nähty että kirjaäly ei takaa minkäänlaista tunneälyä!