Tällä osiolla
No, kerronpa.
Minulla on lapsia neljä, kuopus tahtoi saada alkunsa aikoinaan kierukasta huolimatta. Sen jälkeen totesimme miehen kanssa, että me olemme lapsemme hankkineet. Itseasiassa elin vuosia suuressa raskaudenpelossa, tuntui, ettei pää kestä enää yhtäkään yövalvomista tai vaipparumbaa.
Nyt olen pettänyt itseni
Siis oikeasti on sellainen olo. Salakavalasti se halu tulla raskaaksi on hyökännyt kimppuuni eikä pästä irti. Tunne on ihan uusi ja vieras (aiemmin emme ole suunnittelemalla suunnitelleet lastenhankintaa, olemme vain antaneet tilaisuuden sen enempiä aikatauluttamisia), hieman pelottavakin :ashamed:
Olen koettanut järkisyillä selitellä itselleni (ja pukenut sanoiksi miehellekin), että ei enää. Miinuspuolia asiassa löytyy, huikeasti vahvempana tuntuu jatkuvan (puolisen vuotta nyt) se tunne: minä niin tahtoisin.
Itse ratkaisumme teemme, sen tiedän. Mietin vain, onko meitä muita, jotka ovat yllättyneet uusista vauvahaaveista, pyhistä päätöksistä huolimatta?
Minulla on lapsia neljä, kuopus tahtoi saada alkunsa aikoinaan kierukasta huolimatta. Sen jälkeen totesimme miehen kanssa, että me olemme lapsemme hankkineet. Itseasiassa elin vuosia suuressa raskaudenpelossa, tuntui, ettei pää kestä enää yhtäkään yövalvomista tai vaipparumbaa.
Nyt olen pettänyt itseni
Olen koettanut järkisyillä selitellä itselleni (ja pukenut sanoiksi miehellekin), että ei enää. Miinuspuolia asiassa löytyy, huikeasti vahvempana tuntuu jatkuvan (puolisen vuotta nyt) se tunne: minä niin tahtoisin.
Itse ratkaisumme teemme, sen tiedän. Mietin vain, onko meitä muita, jotka ovat yllättyneet uusista vauvahaaveista, pyhistä päätöksistä huolimatta?