mitä tämä on?!

[mitä minä teen?]

Toivon et joku jaksais lukea tän jutun...
elän avoliitossa ja meillä on ihana reilu vuoden ikäinen poika. Nyt kuitenkin olen alkanut ikävöidä sinkkuaikaa ja ajattelen elämää jos olisin lapsen kanssa kahdestaan. myös mietin erästä toista salaa. meillä on seksielämä lopahtanut aika hurjasti alaspäin verrattuna mitä oli ennen. Pidän itseäni vielä erityisen tärkeänä lapselle, mitä tietysti olenkin, mutt ajattelen et hän on täysin riippuvainen, joten en missään oikein käy. Kynnykseni lähteä käymään joskus jossain vaan kasvaa, eikä mieheni helpota sitä yhtään, kun alkaa heti mökötys jos joku tilaisuus tulisi vastaan...

olemme myös miettineet naimisiinmenoa, johtuukohan nämä ajatukset sitten siitä?ajattelenkohan/ olenko ruvennut pelkäämään alitajunnassa sitä täydellistä sitoutumista ym. oon ihan kuin muissa maailmoissa..

olen lapseni kanssa kotona, päivät on niin samanlaisia.tuntuu et olen niin kyllästyneenoloinen... Lastani rakasta yli kaiken ja olen ylitarkka lapsen sekä kodin suhteen.

 

[vieras]

Eikä ole mitään masennusta tms?

 

[umpisolmu]

en tiedä... nämä tunteet on eka kertaa käyny päässä. tiedän et mun pitäs saada muuta ajateltavaa ja tekemistä, mut se on niin vaikeeta. v-loppuna oisin käyny mun siskon kans istumassa iltaa vähän aikaa, mut peruin viimetingassa ku en jaksanu lähtee, ku oisin saanu viikon katella sitä mökötystä.

 

[jhgkuf]

oon vaan v.itun kyllästyny kyselemään lupia, ku sitä se oikeastaan on.mun pitäs vaan laittaa ruokaa ja olla kotona.

 

[mitä minä teen]

onko kellään vastaavaa ollut

 

[xXx]

Minulla tulee ja menee välillä tuollaiset "kaudet". Välillä haluaa vaan käpertyä sohvalle lämpimän viltin sisään. Toisinaan on hirmuinen menojalanvipatus päällänsä. Kauheesti tekis mieli mennä, olla ja tulla Pieni lapsi on kuitenkin kauhean sitova eräällä tapaa ja se on ihmisestä kiinni miten osaa elämänsä järjestää. Ensimmäisen lapsen jälkeen oli jotenkin elämä ihan lukossa. Tosi vaikea saada kaikki järjestymään ja pienetkin asiat tuntu kovin vaikeilta. Älä huoli, nyt kun toinenkin on maailmassa niin osaankin nauttia kodinulkopuolisesta elämästä ihan erilailla. Sitä piti niin älyttömän tärkeänä itseään nyt onkin huomannut että vaikka käyn likkojen kans kaljalla tai kahvilla joskus, niin ei se elämä siihen kotona pysähdykään... Sopeutumista toinen on se että aloitin osa-aikaisena työt niin nään vähän muitakin ihmisiä.