L
Leelian lepotuoli
Vieras
Nyt on palstalla käsitelty näitä ihmeellisiä provoilijoita, jotka olemattomien lastensa sairauksilla, kuolemilla jne. pelleilemällä ovat kehitelleet uskomattomia tarinoita jotka ovat kestäneet jopa vuosia. Aloin miettiä mikä pistää ihmisen tuollaista tekemään? Keksin kolme vaihtoehtoa:
1. "Höhöö, vähänkö vedätin noita, vähänkö oon fiksumpi kun noi"
Jos oikeasti kuvittelee että netissä onnistunut valheen esittäminen on jotenkin osoitus "nokkeluudesta", ja nauttii siitä kuinka "hölmöjä" muut ovat, ei varmaankaan jaksa tarinaa kovin kauaa kehitellä. Tähän luokkaan menevät ehkä ne joille muutaman päivän ajan tapahtuu joku ihan uskomattomilla juonenkäänteillä varustettu Kauniit ja Rohkeat tarinta. Pelkän naureskelun takia tuskin jaksaa vuosia provoilla?
2. "Nyyh, olen liikuttava marttyyriprinsessa, lapseni kuolee mystisiin sairauksiin"
Joku ehkä elää itsekin mukana tarinassaan, ikään kuin leikissä tai satusepitelmässä, ja provoilunsa ajan oikeasti leikkii olevansa sairaan lapsen urhea äiti, kuvan kaunis kotiäitiälykkö tai mitä milloinkin. Jos leikistä tykkää niin ehkä sitä jaksaa pitkäänkin eräänlaisena sosiaalipornona, kun saa nyyhkytellä liikuttuneena ajatukselle omasta kurjasta feikkikohtalosta tai keräillä kehuja omasta upeasta feikkiulkonäöstä.
3. Siis nyt KAIKKI puhuu musta ja mun ketju on pisin koko palstalla, ja mun viesteihin tulee tuhat vastausta!"
Vanha kunnon huomionhaku. Jos omassa elämässä ei ole hohtoa ja omat viestit ei oikein tunteita herätä, ehkä on hetken hienoa olla huomion keskipiste kun se oma mielikuvituslapsi taistelee mielikuvitussairaalassa hengestään, ja KAIKKIEN nettikatseet on kiinnittyneet sun feikkipersoonaan. Sympaattiset rukoilee ap:tä päivittämään kuulumisia, lähettää voimahaleja ja kyselee onko mitään uutta. Tyttö, sinä olet tähti!
Joku oikeasti provoilua harrastava vois nimettömänä kertoa osuko noista mikään edes lähelle? Mikä idea siinä on, kun provoilu on kuitenkin jotain mikä onnistuu keltä vaan? Vähän kun menis kadulle kävelemään alasti kattila päässä ja hehkuttais kuinka höhöö, vähäks kaikki katto.
1. "Höhöö, vähänkö vedätin noita, vähänkö oon fiksumpi kun noi"
Jos oikeasti kuvittelee että netissä onnistunut valheen esittäminen on jotenkin osoitus "nokkeluudesta", ja nauttii siitä kuinka "hölmöjä" muut ovat, ei varmaankaan jaksa tarinaa kovin kauaa kehitellä. Tähän luokkaan menevät ehkä ne joille muutaman päivän ajan tapahtuu joku ihan uskomattomilla juonenkäänteillä varustettu Kauniit ja Rohkeat tarinta. Pelkän naureskelun takia tuskin jaksaa vuosia provoilla?
2. "Nyyh, olen liikuttava marttyyriprinsessa, lapseni kuolee mystisiin sairauksiin"
Joku ehkä elää itsekin mukana tarinassaan, ikään kuin leikissä tai satusepitelmässä, ja provoilunsa ajan oikeasti leikkii olevansa sairaan lapsen urhea äiti, kuvan kaunis kotiäitiälykkö tai mitä milloinkin. Jos leikistä tykkää niin ehkä sitä jaksaa pitkäänkin eräänlaisena sosiaalipornona, kun saa nyyhkytellä liikuttuneena ajatukselle omasta kurjasta feikkikohtalosta tai keräillä kehuja omasta upeasta feikkiulkonäöstä.
3. Siis nyt KAIKKI puhuu musta ja mun ketju on pisin koko palstalla, ja mun viesteihin tulee tuhat vastausta!"
Vanha kunnon huomionhaku. Jos omassa elämässä ei ole hohtoa ja omat viestit ei oikein tunteita herätä, ehkä on hetken hienoa olla huomion keskipiste kun se oma mielikuvituslapsi taistelee mielikuvitussairaalassa hengestään, ja KAIKKIEN nettikatseet on kiinnittyneet sun feikkipersoonaan. Sympaattiset rukoilee ap:tä päivittämään kuulumisia, lähettää voimahaleja ja kyselee onko mitään uutta. Tyttö, sinä olet tähti!
Joku oikeasti provoilua harrastava vois nimettömänä kertoa osuko noista mikään edes lähelle? Mikä idea siinä on, kun provoilu on kuitenkin jotain mikä onnistuu keltä vaan? Vähän kun menis kadulle kävelemään alasti kattila päässä ja hehkuttais kuinka höhöö, vähäks kaikki katto.
