Mitä olen tehnyt väärin, kun arvostelua tulee joka tuutista?

[Phoebsi]

[QUOTE="diu";26597534]Joo toi on just hölmöä Ap:ta about 15 vuotta vanhemmat selittää suu vaahdossa että kyllä sä likka vielä opit, sä et tiedä kaikkea kaikesta mutta mäpä tiedän! Ja niin ne heitä vanhemmat ihmiset ajattelee että mitäs tuokin kakara luulee tietävänsä ja voivansa neuvoa ;D[/QUOTE]

Ei minulle ainakaan tee tiukkaa myöntää, etteikö minua vanhemmat ihmiset joistain asioista enemmän tietäisi. Ovathan he eläneet jo ne vaiheet mitä itsellä on vasta edessä. Mutta se on törkeää miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä enemmän ja tietävän sen tulevat tapahtumat paremmin kuin ihminen itse.

 

["mamma"]

Joskus aikoinaan et edes olisi ollut mikään nuori äiti. Nykyään lapsentekoa on lykätty myöhemmäksi ja jopa minulle sanottiin, että noin nuorena alat lapsia tekemään (olin kuitenkin 25 vuotta). Kumminkin lapsia kannattaa minusta tehdä vähän nuorempana kuin vanhana, sillä nuorimmaisen tein 38 vuotiaana ja olin kyllä ihan raato. Samanlaista kuria en jaksa pitää kuin ensimmäisen lapsen kanssa. Olin paljon parempi äiti silloin kun nyt vanhempana. Joku muu saattaa kokea asiat toisin, mutta hölmöä arvostella jonkun toisen ratkaisuja. Kun sinun lapsesi ovat jo reippaita koululaisia, kaverit vasta painivat vauva-ajan väsymyksen kanssa

Ensimmäisen tein 22-vuotiaana, toisen 24. Kolmannen 36-vuotiaana ja kyllä olen jaksanut olla paljon parempi äiti tälle nuorimmaiselleni. Se nuoruuden levottomuus ja lyhytpinnaisuus on kokonaan poissa, jaksan touhuta lapsen kanssa vaikka loputtomiin, enkä menetä hermoja kiukkuilusta. Muutenkin asenne on paljon rennompi. Noiden ekojen kans pidin turhan tiukkaa kuria ja viilasin pilkkua liikaa. Nyt jo ymmärtää, ettei ne lapset pilalle mene vaikkei ihan sotilallinen kuri ole päällä koko ajan Odotan nyt neljättä ja näin me ihmiset ollaan erilaisia, mulle on ollut ehdottomasti parempi ikä olla pienten äiti tämä myöhäisempi ajankohta. Enkä todellakaan tunne itseäni miksikään raadoksi, vaan nuoreksi ja elinvoimaiseksi

 

[näinhän se menee]

Ei minulle ainakaan tee tiukkaa myöntää, etteikö minua vanhemmat ihmiset joistain asioista enemmän tietäisi. Ovathan he eläneet jo ne vaiheet mitä itsellä on vasta edessä. Mutta se on törkeää miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä enemmän ja tietävän sen tulevat tapahtumat paremmin kuin ihminen itse.

He tietävät OMASTA elämästään enemmän kuin he itse 20vuotta aikaisemmin. Niin...OMASTA elämästä.

 

["niin"]

[QUOTE="mamma";26597578]Ensimmäisen tein 22-vuotiaana, toisen 24. Kolmannen 36-vuotiaana ja kyllä olen jaksanut olla paljon parempi äiti tälle nuorimmaiselleni. Se nuoruuden levottomuus ja lyhytpinnaisuus on kokonaan poissa, jaksan touhuta lapsen kanssa vaikka loputtomiin, enkä menetä hermoja kiukkuilusta. Muutenkin asenne on paljon rennompi. Noiden ekojen kans pidin turhan tiukkaa kuria ja viilasin pilkkua liikaa. Nyt jo ymmärtää, ettei ne lapset pilalle mene vaikkei ihan sotilallinen kuri ole päällä koko ajan Odotan nyt neljättä ja näin me ihmiset ollaan erilaisia, mulle on ollut ehdottomasti parempi ikä olla pienten äiti tämä myöhäisempi ajankohta. Enkä todellakaan tunne itseäni miksikään raadoksi, vaan nuoreksi ja elinvoimaiseksi[/QUOTE]

Tämäkin yksilöllistä selvästi, itse olin ns parempi äiti nuorena.

 

[Hernerokka]

Olet vetänyt herneen/herneet liian helposti nenääsi

 

[ap.]

Niin kai tuo on yksilöllistä, itse olen aika leppoisa äiti ja koti sellainen että lapsi ei kauheasti voi edes pahaa tehdä En jaksaisi kokoajan olla kieltämässä ja ohjaamassa muualle. On ne tietyt jutut mitkä on kiellettyjä ja muuten ollaan rennosti Ja hermot on lapsen kanssa tosi hyvät, mutta tosiaan yksilöstä varmaan kiinni tuo.

 

["vieras"]

Mun mielestä se vain on tärkeää, että ei tee niitä lapsia nuorena sen takia, että sitten saa 40-50-vuotiaana nauttia vapaudesta. Koskaan kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, lapsi saattaakin olla vakavasti vammainen, joka tarvitsee hoitoa loppuelämän. Lapsia kannattaa tehdä nuorina vain jos niitä oikeasti jo haluaa, aivan kuten lapsia ylipäätänsä ei kannata tehdä mistään muusta syystä kuin siitä, että niitä oikeasti haluaa.

 

[öööh]

[QUOTE="vieras";26597621]Mun mielestä se vain on tärkeää, että ei tee niitä lapsia nuorena sen takia, että sitten saa 40-50-vuotiaana nauttia vapaudesta. Koskaan kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, lapsi saattaakin olla vakavasti vammainen, joka tarvitsee hoitoa loppuelämän. Lapsia kannattaa tehdä nuorina vain jos niitä oikeasti jo haluaa, aivan kuten lapsia ylipäätänsä ei kannata tehdä mistään muusta syystä kuin siitä, että niitä oikeasti haluaa.[/QUOTE]

Ei kai tuo nyt kenenkään pääsyy ole?! Lähinnä sellainen plussa jonka voi mainita. Kyllä nyt todennäköisesti nuoren naisen lapsi on kuitenkin terve ja kaikki menee hyvin.

 

[ap.]

Heh, juu ei tosiaan ole pääsyy lapsen tekemisessä että sitten vanhempana on "vapaa", ei todellakaan.

Pääsyy oli se, että halusin lapsen. Jokainen kai tekee lapsia siksi että haluaa?

 

["mamma"]

Ei jaksakaan. Varmasti jaksaa hyvin silloinkin, mutta jos vertaa parikymppisen jaksamiseen, niin kyllä mitä todennäköisemmin jaksaa nuorena paremmin. Ketään vähättelemättä.

Toisin päin, eli nuorena parikymppisenä olin suoraan sanottuna laiskempi ja väsähdin aika äkkiä, nyt alkaa nelikymppinen lähestyä ja tahti senku kovenee. Oon ihan mahdoton tekemään ja touhuamaan, koko ajan pitäis olla jotain puuhailua. Enkä tunne itseäni ollenkaan väsyneeksi. Ehkä ohuesti harmittaa kun täällä pari-kolmekymppiset kuvittelee, et joo se nelikymppinen on NIIN vanha, ettei siinä iässä voi enää jaksaa mitään. Ihan tiedoksenne, tunnen itseni vahvemmaksi kuin nuorena.

 

["hemppa"]

Heh, juu ei tosiaan ole pääsyy lapsen tekemisessä että sitten vanhempana on "vapaa", ei todellakaan.

Pääsyy oli se, että halusin lapsen. Jokainen kai tekee lapsia siksi että haluaa?

Hyvä - koska lapsesta et tule ikinä olemaan vapaa. Etkä koskaan tule elämään vaan itsellesi. Näin se on. Koska lapsi ei elämästä poistu vaikka kasvaakin aikuiseksi, aina sinulla tietty vastuu lapsesta on - tai ei vastuu, mutta jollakin tasolla tilivelvollinen olet. Mikään ei ole surullisempaa kuin äiti joka koittaa aikuisella iällä leikkiä uudestaan teiniä.

 

["tiu"]

Täällä sanotaan että toinen ei voi toisen elämästä tietää. Se on totta. Mutta iän myötä tulee sellainenkin seikka että olet OIKEASTI NÄHNYT erilaisia elämäntapoja. Ja valitettavasti, todella moni menee tiettyjen kaavojen mukaisesti elämässä. Vaikka "luulevat" olevansa kovin erilaisia kuin muut.

Nuoressa iässä tuo kulminoituu mielestäni kasvuun ja kehitykseen. Ihminen ei ole millään muotoa aikuinen 18 vuotiaana vaikka laki niin sanookin. Itsetunto ja tuntemus kehittyvät vielä pitkään tuon jälkeen. Toki läpi elämän, mutta tuossa vaiheessa kehityskäyrä on jyrkkä. Tässä kohtaa tehdään niitä radikaaleja liikkeitäkin helpommin, korvataan itseluottamusta kovalla äänelle ja vahvoilla mielipiteillä. Ollaan äärimmäisen jyrkkiä... Haetaan sitä minuutta, aivan normaalia ihmisen käytöstä.Toki yksilöllisyydella on oma osuutensa tuossa, mutta niin karua kuin se onkin, ihmisetkin jakautuu gaussin-käyrälle ja suuri osa loppujen lopuksi on hyvin samanlaisia, pohjimmaiselta kyätökseltään.

 

[dipt]

[QUOTE="ilona";26597223]Tuohon kateuteen vielä lisäisin et joitakin ihmisiä ärsyttää ihan suunnattomasti kun jotkut uskaltavat elää omaa elämäänsä, tehdä omia valintoja eivätkä mene sen normin mukaan - ja hui kauhistus ovat vielä tyytyväisiä ja onnellisia! Sitten pitää päästää arvostelemaan ja lyttäämään että oma tylsä elämä tuntuisi paremmalta. Joten hymähdä vain arvostelijoille että sinä elät juuri niin kuin sinä haluat, onko kysyjä/arvostelija tehnyt samoin...[/QUOTE]

Tässähän se jo sanottiinkin, ihmisiä ärsyttää kun joku tekee normista poikkeasvia asioita. Se ärsytys johtuu siitä ettei itse uskalleta, ja pitää sitte olla mollaamassa ja lyttäämässä kateuttaan niitä jotka elävät toisin kuin itse.

Yhtäkään teistä katkeroituneista "elämäsi on pilalla, usko pois, kyllä sen huomaat aikanaan, minun nenilleni eivät kakarat hypi edes netissä"-lässyttäjistä ei ole elämä todella kasvattanut. Tuollainen käytös on juuri sitä yläastemeininkiä joka karsiutuu ihmisestä kun hän kasvaa. Tuollainen ei ole aikuisen IHMISEN käytöstä.

 

[dipt]

[QUOTE="tiu";26597950] korvataan itseluottamusta kovalla äänelle ja vahvoilla mielipiteillä. Ollaan äärimmäisen jyrkkiä... [/QUOTE]

Mitä sillä jyrkkyydellä, kovalla äänellä ja vahvoilla mielipiteillä korvataan vanhempana?

 

[Phoebsi]

[QUOTE="tiu";26597950]Täällä sanotaan että toinen ei voi toisen elämästä tietää. Se on totta. Mutta iän myötä tulee sellainenkin seikka että olet OIKEASTI NÄHNYT erilaisia elämäntapoja. Ja valitettavasti, todella moni menee tiettyjen kaavojen mukaisesti elämässä. Vaikka "luulevat" olevansa kovin erilaisia kuin muut.

Nuoressa iässä tuo kulminoituu mielestäni kasvuun ja kehitykseen. Ihminen ei ole millään muotoa aikuinen 18 vuotiaana vaikka laki niin sanookin. Itsetunto ja tuntemus kehittyvät vielä pitkään tuon jälkeen. Toki läpi elämän, mutta tuossa vaiheessa kehityskäyrä on jyrkkä. Tässä kohtaa tehdään niitä radikaaleja liikkeitäkin helpommin, korvataan itseluottamusta kovalla äänelle ja vahvoilla mielipiteillä. Ollaan äärimmäisen jyrkkiä... Haetaan sitä minuutta, aivan normaalia ihmisen käytöstä.Toki yksilöllisyydella on oma osuutensa tuossa, mutta niin karua kuin se onkin, ihmisetkin jakautuu gaussin-käyrälle ja suuri osa loppujen lopuksi on hyvin samanlaisia, pohjimmaiselta kyätökseltään.[/QUOTE]

Kysymys kuuluukin; mitä sitten? Toiset tekevät nuoruuden jyrkkyydessään ehdottomia päätöksiä ties minkä suhteen ja jotkut päättävät saada lapsen. Onko se lapsi sitten verrattavissa elinkautiseen vankeustuomioon vai? Kun siltä se vähän tuntuu kun joitain kommentteja lukee.

 

[ap.]

Samaa mietin kuin Phoebsi. Lapsi tuntuu joillekin olevan elämän loppu, kun lapsen saat, olet vain äiti, ikuisesti vanki et mitään muuta. Hyvin mielenkiintoista ajattelua mun mielestä.

No, minulla on ihan tavallinen tarina, rakastuin, muutin yhteen miehen kanssa, päätettiin yrittää lasta ja näin kävi Ei mitään sen kummempaa.

 

["vieras"]

Jos olisit saanut lapsesi 50-luvulla niin olisi ihan luonnollista ollut kaikkien mielestä. Outoa yleensäkin miten joku jaksaa toisen elämää moittia ja päivitellä. Pidä puolesi!

 

[Phoebsi]

Samaa mietin kuin Phoebsi. Lapsi tuntuu joillekin olevan elämän loppu, kun lapsen saat, olet vain äiti, ikuisesti vanki et mitään muuta. Hyvin mielenkiintoista ajattelua mun mielestä.

No, minulla on ihan tavallinen tarina, rakastuin, muutin yhteen miehen kanssa, päätettiin yrittää lasta ja näin kävi Ei mitään sen kummempaa.

Minä sain lapseni 26-vuotiaana, sittemin sain vielä toisenkin lapsen mutta missään vaiheessa en lakannut olemasta minä. Enkä lakkaakaan. Elämääni tuli jotakin lisää lapsen myötä, poistunut siitä ei mitään. Vapautta, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan tässä tilanteessa, en mielestäni ole menettänyt. Sain lapsia, he ovat nyt tässä ja elän sen mukaan.

 

[entinen nuori äiti]

Kaikki kai meistä voivat sanoa olleensa viisaampia 15vuotiaana kuin 10 vuotiaana, 20 vuotiaana kuin 15 vuotiaana, 25 vuotiaana kuin 20 vuotiaana, 30 vuotiaana kuin 25 vuotiaana jne jne.... Kehitys ei lopu koskaan.

Itse voin sanoa että reilu parikymppiseksi asti joka vuosi luulin etten tästä enää paljoa viisaammaksi voi tulla mutta sitten jotenkin muutuin nöyremmäksi.
Nyt 32v ja mietin itseäni parikymppisenä niin huhhuh. No, se oli sitä aikaa se. Luultavasti nelikymppisenä mietin että ihanaa kun nyt olen itsevarmempi tai muuten kypsempi kuin kolmekymppisenä. Pidän sitä itseasiassa erittäin todennäköisenä, näin kokemuksesta oppineena.

 

["kohtalo"]

Olen itse nuoriäiti - tai ollut aikanani. Esikko syntyi kun olin 18, toinen kun olin 20 vuotias. Ja täytynee sanoa että en mä voi kirkkain silmin suositella tätä tapaa. En vaikka kuinka tahtoisin. Toki lapset ovat rakkaampia kuin mikään ikinä voi olla. Ei se silti ole sama asia kuin se että olisin joskus elänyt itselleni ja töpeksinytkin elämässä hieman. Tavallaan opetellut kävelemään kunnolla ennen lentämistä.

Minulla oli kuitenkin nuorena palava halua saada perhe. EHkä taustani vuoksi, en tiedä. AP:n tavoin muutin kotoa 16 vuotiaana. Eli suhteellisen "eläväistä" nuoruutta, periaatteessa yksi. Vaikka olisin vielä kipeästi tarvinnut huomiota vanhemmiltani, tiettyä turvaa ja tukea. Jotenkin se oma perhe ajatus tuntui vataukelta tai ainakin alitajuisesti niin. Hain sitä turvallista kodintuntua - omasta perheestä. Omat vanhempani, no heillä oli kaikkea muuta. Ja olihan se ihanaa. "Leikkiä" kotista. Tuntui niin aikuiselt kun pesi pyykkiä, hoiti vauvaa, laittoi pientä kotia. Nyt jälkikäteen ajateltuna, tuntuu kuin olisimme olleet liki keski-ikäinen pariskunta miehen kanssa. Kesälomallekin vuokrattiin asuntoauto (oli muuten kamala säästäminen...). Lapsia syntyi siis kaksi. Arki oli raskasta. Opiskelua, pätkittäistä työtä, vauva-arkea. Rahaa, no sitä ei ollut oikein koskaan.

23-24 v kohdalla aloimme oireilla. Mies ja minä. Ihan molemmat.Perhearki tuntui niin nähdyltä. lapset oli toki edelleen meille kaikki kaikessa - mutta kummallakin oli halua kaikesta muustakin. Ajattelimme: Kyllähän latenkin kanssa voi nuoruutta elää! No tuumasta toimeen, harrstuksi, baari-iltoja...matkoja kaveriporukalla, festareita. Vuoronperään, toinen oli aina lapsien kanssa kotona (ei tukiverkkoja). Hiljalleen satunnaiset käynnit tiheentyi ja tiheentyi...Elämästä tuli vaan vapaahetkien odottamista. Jotenkin se arki työn/opiskelu/lasten kanssa tuntuikin äärettömän raskaalta. Lopun arvannette.

Elin pitkään yksin, lapsista meillä on yhteishuoltajuus. Silloin ymmärsin mokanneeni. Ja ketkä "mokastani" eniten kärsi? Lapset. Minun ja miehen virhearviosta. Kyllähän me tuosta eteenpäin selvisimme ja lapset toki myös. Mutta, mutta. Olisin suonnut lapsilleni äidin joka on jo itsekin kasvanut aikuisemmaksi.

Nyt olen uudelleen naimisissa ja meillä on 2 lasta uuden miehen kanssa. Sain lapset 32 ja 34 vuotiaina. En ikinä ole ollut näin tasapainoinen kuin nyt. Ikä rauhoitta mieltä vaikka mikään riekkuja en varsin ollut. Näiden uusien lasten kohdalla aina mietin miten parempi voisin noille aikuisuutta lähestyville hippusilleni olla ollut, jos olisin "oman perheen" halun sijaan ollut maltillisempi ja hakenut turvaa muualta kuin siitä "omasta perheestä". Turvan antaminen olisi oikeastaan ollut omien vanhempieni tehtäv, mutta he vaan jotenkin eivät osanneet tuota antaa.

 

["vieras"]

Voi hyvä luoja sentään. Joka päiväkö täällä on tällänen nahistelu siitä milloin niitä lapsia nyt sitten oikein pitäisi saada. Hohhoijaa sentään. Aika kulunut aihe jo. Jos on sinut valintansa kanssa, niin ei niitä valintojansa tänne ole silloin tarvetta tilittää. Ihan sama koska joku palstalainen tekee lapsensa. 18-vuotias on siihen aivan liian nuori, mutta jos haluaa niin tehdä niin tehköön sitten niin. Oman 18-vuotiaani toivon tuossa vaiheessa hikoilevan vielä koulun penkillä eikä synnytyssalissa. Ei se nuoruus ole kuitenkaan valttia joka asiassa vaikka nuoremmat niin tuntuvat luulevankin. Mutta mulle se on ihan sama.

 

["pimpula"]

Kysymys kuuluukin; mitä sitten? Toiset tekevät nuoruuden jyrkkyydessään ehdottomia päätöksiä ties minkä suhteen ja jotkut päättävät saada lapsen. Onko se lapsi sitten verrattavissa elinkautiseen vankeustuomioon vai? Kun siltä se vähän tuntuu kun joitain kommentteja lukee.

Ei. Lapsi ei ole elinkautinen tuomio. Mutta sinä olet lapselle elinkautinen tuomio. Ja sinun tekosi vaikuttavat aina lapseen. Jos ja kun menet keskiäyrälle ja alat jossain kohtaa "irroittella", mitä ikinä se sinulle merkitsee, lapsi joutuu väkisin matkustajana mukaan. Sinulle lapsi ei ole etse. Mutta mitä sinä olet lapselle? Toivooko lapsi vaikkapa vaihtuvia isäpuolia? Kenties muuttoja edestakaisn paikkakunnalta toiselle (kaverit jäävät toisaalle)? Noin muutama esimerkki.

Hyvin teillä on hallussa ajatus, lapsi ei ole este teidän elämälle. Mutta mietittekö miten teidän elämä voi vaikuttaa lapseen?

 

["vieras"]

[QUOTE="pimpula";26598129] Hyvin teillä on hallussa ajatus, lapsi ei ole este teidän elämälle. Mutta mietittekö miten teidän elämä voi vaikuttaa lapseen?[/QUOTE]

Tämä muuten kiteytti omia ajatuksiani aika hyvin. Erittäin hyvin sanottu.

 

["minna"]

Jos mietin asiaa näin, mitä toivoisin omalle lapselleni. Toivoisin että hän aikuisuuden kynnyksellä uskaltaa vielä olla karvan lapsikin. Että uskaltaa elää omaa elämäänsä, hakea omaa itseään ja kehittyä rauhassa toukasta ihanaksi perhoseksi. Hänen ei tarvitse liian aikaisin sovittaa aikuisuuden viittaa päälleen, eikä ottaa vastuita toisen ihmisen elämästä. Löytää oma tapansa ihan rauhassa.

Jos lapseni päättää lapsen "lapsena" tehdä - asian kanssa eletään tietenkin. Mutta elämään mahtuu niin paljon sitä aikuisuutta että hetki nuoruudelle, sen hänelle soisin.

Aina jaksetaan palata menneeseen. Ennenkin tehtiin lapset nuorina. Totta. Tässä on vaan yksi seikka. Maailma on muuttunu. JA paljon tässä välissä.

 

[Phoebsi]

[QUOTE="pimpula";26598129]Hyvin teillä on hallussa ajatus, lapsi ei ole este teidän elämälle. Mutta mietittekö miten teidän elämä voi vaikuttaa lapseen?[/QUOTE]

Minä ajattelen, että minä ja mies elämme lastemme kanssa. Yhdessä heidän kanssaan, he meidän kautta ja me heidän, ja niin edelleen. Mutta en silti osaa ajatella, että he estäisivät jotakin. Jos nyt emme pääse pidennetylle viikonlopulle Pariisiin museoita kiertämään, niin vielä tulee aika, jolloin pääsemme. Jos nyt hyvin käy, meillä siis, eihän sitä koskaan tiedä.

Mistä kumpuaa ajatus että ihminen väkisin haluaa rellestää nuoruudessaan? Tai ajatus, että se rellestäminen on usein toistuvaa ja lasten elämän pilaavaa? Tulee nyt mieleen Mummeliisa kaikkine lainalapsineen yms. että onko oletus aina se, ettei nuoren vanhemman lähipiirikään ole sen viisaampi, toisin kuin esim. Mummeliisalla joka antaa nuorilleen aikaa keskenään hoitamalla hienosti sekä omat pienensä että muidenkin pieniä?

Mistä aina revitään nämä "sun elämäsi on ohi" - jutut? Jokaisen elämä on erilainen. Ja miltä minusta näyttää, niin maailmaa muuttuu yhä vain... mitä ihmeteltiin 50-luvulla ei ihmetellä enää. Ja jos nyt vielä joku ihmettelee erilaista järjestystä elämässä niin ihmetteleekö parinkymmenen vuoden päästä?

Ja mitä muuten tulee näihin keskusteluihin, pistää silmään se miten epäreilua on käyttää keskustelun lyömäaseena omaa (korkeampaa) ikäänsä - eihän nuori voi siihen kokemukseen mitenkään päästä ihan vaan nuoruutensa takia.