Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.
Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.
7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.
Miten sen tunnistaa?
Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.
Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.
Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.
Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.
Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi "analysoida" kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.
Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.
Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.
Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.
Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet - meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? - Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.
Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä "toinen mahdollisuus".
Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.
Näin helpotat eroahdistusta:
Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.
Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.
Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.
Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on
Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa
Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.
Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.
(KaksPlus 01/2007)
Tutulta siis kuulostaa ja siihen vaan pitää soputua. Se on muutes kumma että vaikka meijänkin tyttö saattas viihtyy ja viihtyykin esim.mummin sylissä mutta kun mä tuun siihen näkyville niin huuto alkaa 
Ilmeisesti tajuaa että hei, mähän on ihan eri sylissä..