1. Sen mukaan kenen kanssa tavallisestikin kahvitellaan. Ei kaukaisia serkkuja tms.
2. En odota kristillistä kasvatusta sinänsä, mutta se että keskusteluissa korostaa myös kasvatusarvoja ja on lapselle luotettava aikuinen. Sellainen, jolle lapsi kasvaessaan voisi ajatella soittavansa kuulumisia, eikä olisi vain etäinen äidin tai isän kaveri.
3. Kummiuden merkitys nykypäivänä tuntuu olevan se, että lapsettomatkin kaverit saadaan pidettyä menossa mukana. Näin se meilläkin on mennyt. Olimme ensimmäiset kaveripiiristä, jotka saivat lapsen, ja esikoisen kummit ovat parhaiten pysyneet kyläilykavereina.
Minun omat kummini ovat vain nimiä kastetodistuksessa, eivätkä ole olleet elämässä mukana vanhempien eron jälkeen. Se on sääli. Juuri eron aikana kummista olisi voinut olla "puolueetonta" juttelukaveria lapselle. Omat kummini kuitenkin olivat äidin ja isän sukulaisia ja halusivat kai välttyä selkkauksilta joten loppui yhteydenpito. Lakkiaisissani heitä näin mutta en muuten.
4. Toivoisin että kummisuhde olisi molemminpuolinen luottamussuhde, jossa kummi voisi kummilapsen kanssa vaikka "juonia" äidin ja isän syntymäpäiviä jne. omaa. Ei vain niin, että kommunikoidaan äidin ja lahjojen välityksellä ja käydään kahvit juomassa. Joidenkin meidän lasten kummien kohdalla on näin. Valitettavasti nuorimmalle on "jäänyt" etäisemmät kaverit kummeiksi, mutta onneksi on isosisarukset. Ihmissuhteena kummisuhde olisi kyllä kiva.