mitä mun mielelle kävi? pitkään yritetty lasta ja nytten kun se on totta ja olen raskaana..aloinkin epäröimään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apua

Vieras
tuli tunne että en haluakkaan olla raskaana ja osaanko hoitaa lasta ja olikohan tämä nyt ihan typerä idea! vuosi yritystä takana ja nyt ajattelen näin. mikä ihme minuun meni?? vauva todella haluttu ja kaivattu ja monet itkut vuoden aikana itketty kun ei vauvaa kuulu!
 
Multa tuntui samalta aluksi. Meillä kanssa yritettiin yli vuosi, ja itkettiin ja surkuteltiin että missä vika. Nyt sitten tulin raskaaksi ja aivan aluksi muutamana viikkona tulin katumapäälle aivan kuten sinä! Kyllä se ohi menee, nyt oon kohta rv 12 ja pelkästään iloitsen raskaudesta!
 
Mulla on käynyt molempien kohdalla noin. Kovasti on lasta haluttu, mutta sitten kun plussaa, tuleekin "kauhu", että voisikohan tämän vielä perua ja mitä sitä nyt tuli tehtyäkään. Onneksi se ainakin minulla meni muutamassa viikossa ohi. Kai se on vaan jotain alkuhämmennystä.
 
Epäröinti on ihan normaalia. Varmasti kaikilla esikoista odottavilla on samoja fiiliksiä välillä. Onneksi sinulla on 9 kk aikaa sopeutua ajatukseen äitiydestä. Kyllä siinä ehtii tottua ajatukseen. Kelaa, että sisälläsi kasvaa pieni ihme, josta tulee teille rakkaampi kuin mistään muusta. Sellaista rakkauden tunnetta ei voi ihminen kokea, jos ei ole omaa lasta! Kyllä se siitä. Tsemppiä odotukseen!
 
Nuo on ihan luonnollisia ajatuksia, sun elämä heittää häränpyllyä 9kk kuluttua. Minusta on hyvä että ihan realistisesti mietit plussat ja miinukset koska se lapsi on siinä sitten vähintään sen 18 vuotta, niin hyvässä kuin pahassa. Muutenkaan asioiden läpikäyminen ja henkinen kasvu ei ole äidille pahaksi.
 
Tuo on ihan normaalia. Itse kävin ihan samoja juttuja läpi silloin ennen esikkoa. Olin ihan varma, että en haluakaan sitä vauvaa silloin. Mutta mahan kasvaessa ja liikkeiden tuntuessa kaikki ne meni ohi.
 
Aivan "oikeat" tuntemukset. Meillä nasahti aikanaan heti ekasta yrityksestä ja kyllä mä vähän kauhun sekaisin tuntein sitä testipuikkoa katselin, että mitäs nyt???? Tuli semmonen epätodellinen olo ja alko miettiin, että mitenköhän tästä ikinä selvitään.

No sitten sairaalassa mulle vasta paniikki tulikin, kun katselin sitä avutonta rääpälettä ja mietin, että miten helkkarissa mä saan tuon pidettyä ikinä hengissä???? Nyt kuule naurattaa tuokin kommentti, muttei naurattanut silloin.

Sulla alkaa nyt kuules semmoinen vuoristorata tunteiden kanssa, että kaikki tunteet äärilaidasta toiseen on normaalia. Usko pois. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Epäröinti on ihan normaalia. Varmasti kaikilla esikoista odottavilla on samoja fiiliksiä välillä. Onneksi sinulla on 9 kk aikaa sopeutua ajatukseen äitiydestä. Kyllä siinä ehtii tottua ajatukseen. Kelaa, että sisälläsi kasvaa pieni ihme, josta tulee teille rakkaampi kuin mistään muusta. Sellaista rakkauden tunnetta ei voi ihminen kokea, jos ei ole omaa lasta! Kyllä se siitä. Tsemppiä odotukseen!

En tiedä, onko tuollainen rakkaushehkutuskaan kaikille oikea tapa tsempata itseään. Kun voi käydä niinkin, että se rakkaus ei syty hetkessä sittenkään kun käärö on maailmassa. Ja siitä syyllisyydestä voipi tulla taas aivan oma lukunsa.

Eli sikäli kannattaisin ihan tavallista reipasta järkeilyä: nyt on marjat näin, elämä ei tähän lopu, ja kyllä tästä selvitään kunnialla, kun niin moni muukin on selvinnyt.
 
Ihan on normi tuntemuksia :hug: Onhan se iso ja täysin uusi asia. Muista vaan, että kasvat siinä samalla kun asukki masussa. Muista nauttia raskausajasta. Vauva ei mene rikki. Ja kyllä se uusi tulokas sitten opettaa. Äkkiä oppii mitä pieni kaipaa milloinkin. Ja kun pääsee pienen kanssa touhuamaan niin otteet varmistuu jne. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Hienosti se menee usko pois. Ja nyt yrität vain nauttia. Siulla on 9 kk aikaa totutella asiaan :).

Isot onnittelut plussasta sinne :flower:
 

Yhteistyössä