mitä mieltä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
*avaan jo valmiiksi sateenvarjon*
eli semmoisesta jutusta kun tehdään ulkomaan matkoja ja koululainen (tässä tapauksessa jota mietin ja pähkäilen yläasteella oleva) lähtee matkalle mukaan. matka tehdään kouluvuoden aikana, ei kesä- ,syys-, joulu- tai talviloman aikana.
ymmärrän sen ettei aina saa lomamatkoja juuri noille ajankohdille, mutta sitä en ymmärrä että yläasteikäinen on viikon , puolitoistakin pois koulusta, ja jää jälkeen opinnoista. tottakai on mukava matkustaa perheenä, mutta siltikin ihmettelen. itse ja mieheni olemme aina ajatelleet ettei tulisi mieleenkään lähteä matkalle kesken kouluvuoden lasten kanssa.

ja kun nyt joku sitten tasan varmaan ajattelee, että siinä joku kateellinen purkaa pahaa oloaan, niin voin sanoa, että kateudesta ei ole kyse. eikä siitä etteikö meillä olisi varaa itsekin lähteä ulkomaille. ajnakohdan valitseminen minua enemmän ajatteluttaa ja mietityttää. tottakai jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee, mutta ajattelen nyt sen koululaisen kannalta; saattaa jäädä jälkeen kyseisen loman aikana tosi paljonkin.

*ottaa vielä toisen varjon kaveriksi*
 
Noh, kun mä olin yläasteella, me tehtiin aina joka vuosi ainaski yks lomamatka, ysillä tehtiin kaks :) mitään matkaa ei tehty lomien aikaan, vaan aina kesken kouluvuoden. ei swiinä viikossa paljoo jälkeen jää, ku opettaja antaa tehtävät mitä koulussa tehään ja niitähän on mukava väkertaa esim lentokoneessa, jos vaan viittii... :xmas: että ei mun koulu oo ainakaan mistää viikon matkoista pilalle menny :D
 
kyllä mua ärsytti(ei kadehdittanut)kun ala-asteella ja yläasteella porukkaa häipyi parikin kertaa vuodessa viikon-pari lomille..ja sit vielä normi lomat,itse sai sitten selitellä jos kaksikin tuntia oli poissa ja uhkailtiin ettei pääse läpi jne.
 
Mä olin kaksikin viikkoa putkeen pois koulusta yläasteikäisenä ulkomaanmatkojen takia, enkä jäänyt koskaan jälkeen. Eikä jäänyt veljenikään. Saatiin opettajilta etukäteen tehtäviä, ja jonkin verran extraa myös jälkikäteen.
Koulujen loma-aika on helvetillisin aika matkustaa. On koneet ja hotellit tupaten täynnä. Matkat maksaa enemmän.
Ja kaikki vanhemmat eivät voi saada lomaa juuri silloin, kun lapsillakin on lomaa.
Mä matkustelin vielä lukiossa ja amk:ssakin lukuvuoden aikana, enkä menettänyt mitään opetuksen suhteen, oli helppo kiriä kiinni.
 
Loman ajalle opettaja/t määrää tehtävät, jotka on oltava tehtynä, kun lomalta palaa. Eli loman aikana käsiteltävät asiat on opiskeltava itse/vanhempien avustuksella. Näin ainakin meillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmärrän:
kyllä mua ärsytti(ei kadehdittanut)kun ala-asteella ja yläasteella porukkaa häipyi parikin kertaa vuodessa viikon-pari lomille..ja sit vielä normi lomat,itse sai sitten selitellä jos kaksikin tuntia oli poissa ja uhkailtiin ettei pääse läpi jne.

Lomaa varten anotaan lupa rehtorilta, parin tunnin luvattomat poissaolot on eri asia =) (oli mulla niitäkin).
 
en tosiaan hoksannu tuota että opettajat voivat antaa loman ajalle tehtäviä. mutta johtui tosiaan siitä että kun ei ole itse koskaan kesken lukukauden matkusteltu lasten kanssa.
totta on varmaan tuokin että loma-aikojen ulkopuolella on paremmin matkoja saatavilla ja edullisemmasti. ja niikuin sanoinymmärrän sen että ei tosiaan kaikilla ole lomat - varsinkaan syysloma tai talviloma, eikä edes kesälomatkaan - samaan aikaan. eli varmaan on monella niin että jos haluaa ulkomaille lähteä, on lähdettävä sitten silloin kun pääsee.
 
Jeps, tehtäviä tulee. Meillä myös sellainen systeemi, että jos jonkun aineen kokeet osuvat loman ajaksi, oppilas suorittaa kokeen lomalta paluunsa jälkeisenä seuraavana torstaina, jolloin on koulun yleinen jälki-istuntopäivä. Opettaja antaa koepaperin jälki-istunnon valvojalle kirjekuoressa ja valvoja antaa sen oppilaalle, joka tekee kokeen ja pääsee sen jälkeen kotiin. Ei tarvita ylimääräisiä koetilaisuuksia ja resursseja sitä varten. Itse koe on ilmeisesti ko opettajan aiemmista kokeista arpomalla valitsemansa koe, junnukin teki lomansa vuoksi matikankokeen, jossa oli päiväys vuodelta 2003.
 
Varmaan riippuu hirveästi oppilaasta, jääkö viikon tai kahden viikon loman takia jälkeen. Mulla on ollut pitkiä sairaalareissuja (ja sairaslomia) peruskouluaikana ja niiden aikana en jäänyt jälkeen kun kerkesin opiskella samat asiat sairaalassaolon jälkeenkin ilman ongelmia (sairaalassa ollessa ei pystynyt oman kunnon takia vaikka siellä olikin koulu) ja lisäksi mä olen suorittanut kahdeksannen ja yhdeksännen luokan yhden vuoden aikana. Joten tuskinpa mun koulumenestys olisi kärsinyt jonkun ulkomaanloman takiakaan.
 

Uusimmat

Yhteistyössä