M
marmattaja
Vieras
Tuli hirveä riita ukon kanssa tästä
Oli juuri tullut armeijasta lomille, ajattelin ihanaa nyt saadaan viettää iltaa kahdestaan (olin tämän ääneenkin todennut)
Lähdin tunniksi punttikselle, oli sillä aikaa häipännyt kotoa, soitan missä hän on. No ryyppäämässä kavereiden kanssa. Maksan hänen laskunsa ja olen itse aivan peeaa, ihmettelen mistä hän on saanut rahaa. No käyttää vuokraan tarkoittettuja rahoja. "lomarahat tulevat ensviikolla" Vuokra pitäisi maksaa tänään. Vituttaa.. niin helvetisti. kilahdin oikeen kunnolla kun toinen lähtee ryyppäämään ja jättää istumaan kotiin tänne yksinään, sanoo et lähe itekki jonnekki. No fakta on se ettei pahemmin varaa ole.
Kilahdin aivan totaalisesti, sekä siitä että lähti vaan kysymättä mitään ja siitä että dokaa vikatki rahat. Suutuinko turhaan? näin hän väittää, vois kuulemma vaikka erota kun ei jaksa kuunnella tällaista marmatusta!
kiitos kun sain avautua