Mitä mieltä tällaisesta kaverin "lastensa vahtimisesta"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Aargh, mua ärsyttää! Kaveri kävi kylässä, eikä ole eka kerta kun se teki taas ton.

Eli, soitti kyllä etukäteen ja kysyi voiko tulla ja niin edelleen.
Hänellä on kaksi vilkasta lasta, 3v ja 5v, mulla on vanha ja raihnainen koira jota en kyllä anna lasten riepoteltavaksi!

Sanoin ehdoksi, kuten olen sanonut ennenkin, että sillä ehdolla että vahtii lapsiaan, etteivät ne ole kokoajan koirani kimpussa.

Lapset eivät ole siis mitään hirviöitä eivätkä tahallaan halua kiusata koiraa, mutta kun heillä ei itsellään ole mitään eläimiä niin he eivät osaa vaan olla niitten kanssa.
Koko ajan pitäisi sorkkia, juosta perässä, halailla, huutaa, hyppiä eläinten ympärillä.
Mulla on kissakin joka ei välitä tällaisesta yhtään, antaa ihan suosiolla nujuuttaa itseään eikä välitä yhtään, mutta kun se ei riitä, koiran kimpussa ollaan silti.

No niin, kaverini taas lupasi että hän katsoo ja vahtii.
Taas se meni siihen, että kaveri kielteli vaan ja kun lapset eivät uskoneet niin sanoi
"Oma on sitten vikanne jos koira puree teitä, sitten sattuu ja ihan oma vika"

Tällälailla se ujuttautuu aina pois vastuustaan. Koska tietäähän se, ettei koirani pure.
Koira vaan ahdistuu ja vaihtaa paikkaa, tosin en anna sitä tapahtua vaan joudun loppuviimen aina itse komentamaan niitä lapsia.

Nyt mä olen niin kiukkuinen, että kadun että en sanonut sille suoraan ettei tarvi enää ollenkaan tulla meille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;28878370:
etkö osaa laittaa koiraa eri huoneeseen, mieluummin annat kakaroiden sitä kiusata.

Meillä ei ole muita huoneita, muutakuin makkari ja koira ei osaa olla siellä. Koira on 12 v, siltä on leikattu maitorauhaskasvaimia ja just vähän aikaa sitten diagnosoitiin munuaisten vajaatoiminta, se on pennusta asti opetettu nukkumaan keittiössä missä on sen oma peti. Mun mielestä vanha koira saa olla missä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, vieraitten pitää osata olla kunnolla.
 
  • Tykkää
Reactions: Rosalyn
[QUOTE="harmaa";28878364]miksi annat kenekään tulla kotiisi?
mene sinä heille, helpompaahan se sinun on yksin heille mennä kuin kaverin tulla kahden muksun kanssa teille[/QUOTE]

Niin, tätä just mietin ihan tosissani etten anna enää tulla.
 
[QUOTE="aapee";28878398]Meillä ei ole muita huoneita, muutakuin makkari ja koira ei osaa olla siellä. Koira on 12 v, siltä on leikattu maitorauhaskasvaimia ja just vähän aikaa sitten diagnosoitiin munuaisten vajaatoiminta, se on pennusta asti opetettu nukkumaan keittiössä missä on sen oma peti. Mun mielestä vanha koira saa olla missä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, vieraitten pitää osata olla kunnolla.[/QUOTE]
mutta kun ne ei osaa, sen itsekin olet huomannut, eikö sitten keittiössä oo ovee, jonka vois laittaa kiinni, tai joku este, niin että lapset ei pääse keittiöön
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;28878401:
mutta kun ne ei osaa, sen itsekin olet huomannut, eikö sitten keittiössä oo ovee, jonka vois laittaa kiinni, tai joku este, niin että lapset ei pääse keittiöön

Keittiössä ei ole ovea, keittiöstä pääsee suoraan eteiseen ja myös olohuoneeseen, eikä missään niitten väleillä ole ovia. Ainoastaan makkarissa on ovi.
En usko,että sellaista estettä tai porttia olisikaan josta ei 5v pääsisi, jos haluaa päästä.
 
Haittaako se että sinä joudut lapsia komentamaan?meidän lapsukaiset ei valitettavasti aina ihan usko kun komennan, mutta jos vieraampi komentaa niin sana menee paljon paremmin perille.
 
[QUOTE="aapee";28878425]Keittiössä ei ole ovea, keittiöstä pääsee suoraan eteiseen ja myös olohuoneeseen, eikä missään niitten väleillä ole ovia. Ainoastaan makkarissa on ovi.
En usko,että sellaista estettä tai porttia olisikaan josta ei 5v pääsisi, jos haluaa päästä.[/QUOTE]mä oon ainakin saanut estettyä, ei oo ollu mitään hankaluuksia saada kurittomat kakarat pysymään pois sieltä, missä ne ei saa olla. mutta vaivaahan siihen täytyy nähdä
 
Eli sulla ei ole kuin keittiö ja makuuhuone, makuuhuonetta ei voi käyttää ja itse et osaa lapsia kieltää tai mennä ilman koiraa ystäväsi luo. Mahtaa olla sun elämäsi hankalaa.
 
[QUOTE="aapee";28878398]Meillä ei ole muita huoneita, muutakuin makkari ja koira ei osaa olla siellä. Koira on 12 v, siltä on leikattu maitorauhaskasvaimia ja just vähän aikaa sitten diagnosoitiin munuaisten vajaatoiminta, se on pennusta asti opetettu nukkumaan keittiössä missä on sen oma peti. Mun mielestä vanha koira saa olla missä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, vieraitten pitää osata olla kunnolla.[/QUOTE]

No kumpi on pienempi paha: antaa koiran olla lasten kiusattavana vai siirtää koiran makkariin, jossa saa olla rauhassa ja levätä?
Jos oot koiraihminen, niin luulis huomaavan mikä on järkevintä.. ihan sama vaikka koira ois tottunut elämään keittiössä niin kyllä kuule varmaan on helpotus koiralle päästä sinne makkariin rauhaan jos keittiö on varattu kiusaaville kakruille.
 
Ihme lynkkaus meininki täällä taas.

En ihmettele, että ärsyttää!
Älä enää päästä niitä kylään. Ei varmaan vaihtoehtoja.
Tai sitten ärjäiset lapsille kerralla niin, että muistavat.
 
Ihme lynkkaus meininki täällä taas.

En ihmettele, että ärsyttää!
Älä enää päästä niitä kylään. Ei varmaan vaihtoehtoja.
Tai sitten ärjäiset lapsille kerralla niin, että muistavat.

Itse en mene enää leikki-ikäiseni kanssa kylään kaverilleni joka asuu yksiössä kissan kanssa, kun lapseni ei osaa antaa kissan olla rauhassa, eikä usko tippaakaan kun komennan, tai kun kaverinikaan komentaa. Tapaamme nykyään aina joko meillä tai sitten ihan muualla, ilman lasta ja kissaa.
 
Sinä olet koiraihminen, eikä lapset saa tulla sun luo kiusaamaan koiraa. Vastaavasti sinä et mene koiran kanssa kotiin, jossa lapset pelkäävät sitä.

Helppoa? Menet sinä jatkossa kaverille tai pyydät tulemaan ilman mukuloita.
 

Yhteistyössä