Mitä mieltä olette valinnoistani?

["sanni"]

Olen täällä palstalla törmännyt jyrkkiin mielipiteisiin mm teiniäideistä, imetyksestä jne..Nyt haluaisin sitten kuulla miten tuomitsette minun elämäni ja tekemäni valinnat vai pitääkö joku jopa hyvinä asioina

Muutin 18-vuotiaana pois vanhemmiltani mieheni kanssa yhteen, tulin raskaaksi n. 2 kuukauden päästä. Ravintolakoulu oli kesken, töitä olin tehnyt 16- vuotiaasta asti kaupassa ja ravintoloissa.
Synnytin esikoiseni ollessni 19. Opiskeleva mieheni jäi vauvan kanssa kotiin kun minä palasin töihin vauvan ollessa 6 kk. Työskentelin vakituisessa työsuhteessa siihen saakka kun tulin raskaaksi. 21-vuotiaana minulla on nyt siis 2 ihanaa lasta ja sama ihana mies, tuomitkaaaaaa minut nyt hirvittävistä synneistäni

 

["vieras"]

Siis saitko koskaan käytyä koulua loppuun?

 

[aaapeeeeeee]

piti lisätä vielä että kävin siis kouluni loppuun ensimmäisen äitiysloman aikana

 

["vieras"]

No, mikäs siinä jos olet itse tyytyväinen. Itse en olisi ollut.

Tähtään koulutuksella korkeammalle ja haluan nähdä maailmaa. Lasten kanssa se on vaikeampaa, joten tuntisin itseni kahlituksi ja tuntuisi, että menetän paljon tärkeitä kokemuksia.

 

[Lilii lisänimetön]

Hienoa jos olet onnellinen. Minuakin kiinnostaa, miten koulun kävi (kun sen itse kerroit olleen kesken) ja millaisena ajattelet tulevaisuutesi?

Minulle oli aikanaan tärkeää kokea yksin ja omillani asuminen, se oli ensimmäinen ajatus, kun luin tekstisi.

 

[aaapeeeeeee]

Hienoa jos olet onnellinen. Minuakin kiinnostaa, miten koulun kävi (kun sen itse kerroit olleen kesken) ja millaisena ajattelet tulevaisuutesi?

Minulle oli aikanaan tärkeää kokea yksin ja omillani asuminen, se oli ensimmäinen ajatus, kun luin tekstisi.

kuten jo lisäsin, käävin koulun loppuun esikoisen vauva-aikana. Yksin asumiseen ei ole koskaan ollut kaipuuta, en viihdy yksin.

 

[..]

No en oikeastaan juuri mitään. Varmasti sulle sopii. I

Itsekään en ole asunut yksin kuin kolme kuukautta. En oikeastaan tykkää yksin asumisesta, kaipaan seuraa ja elämää ympärilleni. Muutin opiskelujen takia toiselle paikkakunnalle, mies muutti sitten hetken päästä vasta perässä kun oli työjutut jne. esteenä. Naimisiin menin hieman alle 19-vuotiaana. Nyt olen 24v, ihana lapsi, mies, työ (joka pian vakinaistetaan, tähän asti sijaisena) ja toinen lapsi tulossa. Opiskelut ehdin just käydä loppuun ennen lasta ja se oli tietoinen valinta. Uskoisin, että mulle olis tullut liian iso kynnys jatkaa opiskeluja lapsen jälkeen. Nuorena "vakinaistuin" minäkin, mutta en kadu. Joissakin asioissa olin nuorempana ehdottomampi. Olin esimerkiksi jonkin verran mustasukkaisempi, jne. mutta eiköhän kaikki ole nuorena epävarmempia joistain asioista.. Ei se tarkoita, että olisin halunnut tehdä ne virheet esim. jonkun toisen miehen kanssa vaikka tietty ois ehkä ollut oman miehen kanssa helpompaa kun ensin olis ollut joku harjoituskappale. "Hurjat nuoruusvuodet" ehdin elää yhdessä mieheni kanssa ja ihan tarpeeksi tuli nähtyä kaikenlaista, enkä siihen oikeasti kaipaa takaisin. Toki joskus olis kiva lähteä viettämään iltaa ihan ilman lasta, mutta en usko, että siihen haluun vaikuttaa ikä millään lailla.

 

["vieras"]

Kova työ tuossa on ollut, joten voit onnitella itseäsi saavutuksistasi. Moni ei tuohon pystyisi.

 

["eee"]

Täysin erilaisia valintoja kuin omani. Mutta tärkeintähän on, että olet itse tyytyväinen.

 

[erinys]

ei vois vähempää kiinnostaa...

 

["julia"]

oletkos vähän tyhmä?

 

["vieras"]

Hyvin kuulostatte pärjäävän, joten mikäs siinä!