V
"Vieras"
Vieras
Meidän perheeseen kuuluu minun lisäkseni 3kk ikäinen vauva ja 1,5 vuotias taapero. Lisäksi meillä on suomenpystykorva. Puolisoa tms. kumppania ei siis ole kuvioissa mukana ollenkaan.
Tällä hetkellä asutaan saunallisessa kaksiossa, johon kohtuullisen kokoisen pihan lisäksi kuuluu myös kaksi terassia. Jälkimmäisethän nyt eivät varsinaiseen asuinpinta-alaan kuulu, mutta tämä nyt vain lisätiedoksi.
Neliöitä meillä on 60. Kuulostaa ehkä vähältä ja pieneltä asunnolta, mutta tämä on sen mallinen kämppä, että tuntuu kyllä, että mahdutaan tänne aivan mainiosti tällä porukalla siihen saakka, kunnes lapset _oikeasti_ alkavat tarvita omaa huonetta. Minun laskujeni mukaan siihen menisi vielä ainakin se muutama vuosi...
Lähipiirini mukaan olen kuitenkin ehdottoman väärässä.
Heidän mielestään minun tulisi etsiä meille isompi asunto heti kuin vain mahdollista; vähintäänkin kolmio, joidenkin mielestä jopa neliö. Jälkimmäistä (neliön hankintaa) on perusteltu sillä, että "Tarviihan ne omat huoneet kumpainenkin, ei kaksi tyttöä sovi samassa huoneessa olemaan, tulee riitoja ja sen sellaista."
Olisi kuulemma paljon parempi, jos nukuttaisiin kukin omassa huoneessamme - tai ainakin niin, että lapset keskenään samassa ja minä sitten yksinäni yhdessä. Miksi näin olisi, sitä minulle ei ole kerrottu.
Meillä kuitenkin yöt menee hyvin ja rauhallisissa merkeissä, vaikka kaikki kolme samassa huoneessa nukutaankin. Esikoinen ei ole vauvan heräämisistä häiriintynyt (heräilee tällä hetkellä kahdesti yössä, imetystuokion jälkeen nukahtaa pian uudelleen) enkä minäkään koe mitenkään hankalaksi tuota samassa huoneessa nukkumista.
Tällä hetkellä se tuntuu olevan vain hyvä järjestely ja helppoa; kuopus nukkuu joka tapauksessa vieressäni imetyksen helpottamiseksi. Esikoinen taas kaipaa huomiota hänkin. Harvemmin tosin yöllä, mutta jos jotain ilmenee, niin onpahan helpompi vastata hänen tarpeisiinsa sitten siitä vierestä käsin kuin ravaamalla huoneesta toiseen. Lisäksi hänen ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi tai turvattomaksi, eikä kokea jäävänsä jotenkin "paitsioon". Tosin en tiedä, voiko tuon ikäinen kokea niin ylipäätään, mutta siltä kuitenkin haluan hänet säästää jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Näillä tiedoilla: voimmeko mielestäsi asua nykyisenlaisessa asunnossa, vai onko suuremman etsiminen ehdotonta jo tässä vaiheessa?
Tällä hetkellä asutaan saunallisessa kaksiossa, johon kohtuullisen kokoisen pihan lisäksi kuuluu myös kaksi terassia. Jälkimmäisethän nyt eivät varsinaiseen asuinpinta-alaan kuulu, mutta tämä nyt vain lisätiedoksi.
Neliöitä meillä on 60. Kuulostaa ehkä vähältä ja pieneltä asunnolta, mutta tämä on sen mallinen kämppä, että tuntuu kyllä, että mahdutaan tänne aivan mainiosti tällä porukalla siihen saakka, kunnes lapset _oikeasti_ alkavat tarvita omaa huonetta. Minun laskujeni mukaan siihen menisi vielä ainakin se muutama vuosi...
Lähipiirini mukaan olen kuitenkin ehdottoman väärässä.
Heidän mielestään minun tulisi etsiä meille isompi asunto heti kuin vain mahdollista; vähintäänkin kolmio, joidenkin mielestä jopa neliö. Jälkimmäistä (neliön hankintaa) on perusteltu sillä, että "Tarviihan ne omat huoneet kumpainenkin, ei kaksi tyttöä sovi samassa huoneessa olemaan, tulee riitoja ja sen sellaista."
Olisi kuulemma paljon parempi, jos nukuttaisiin kukin omassa huoneessamme - tai ainakin niin, että lapset keskenään samassa ja minä sitten yksinäni yhdessä. Miksi näin olisi, sitä minulle ei ole kerrottu.
Meillä kuitenkin yöt menee hyvin ja rauhallisissa merkeissä, vaikka kaikki kolme samassa huoneessa nukutaankin. Esikoinen ei ole vauvan heräämisistä häiriintynyt (heräilee tällä hetkellä kahdesti yössä, imetystuokion jälkeen nukahtaa pian uudelleen) enkä minäkään koe mitenkään hankalaksi tuota samassa huoneessa nukkumista.
Tällä hetkellä se tuntuu olevan vain hyvä järjestely ja helppoa; kuopus nukkuu joka tapauksessa vieressäni imetyksen helpottamiseksi. Esikoinen taas kaipaa huomiota hänkin. Harvemmin tosin yöllä, mutta jos jotain ilmenee, niin onpahan helpompi vastata hänen tarpeisiinsa sitten siitä vierestä käsin kuin ravaamalla huoneesta toiseen. Lisäksi hänen ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi tai turvattomaksi, eikä kokea jäävänsä jotenkin "paitsioon". Tosin en tiedä, voiko tuon ikäinen kokea niin ylipäätään, mutta siltä kuitenkin haluan hänet säästää jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Näillä tiedoilla: voimmeko mielestäsi asua nykyisenlaisessa asunnossa, vai onko suuremman etsiminen ehdotonta jo tässä vaiheessa?